PERUSTULO tulee Ilman SDPtä!

Joku kertoi: "Olen pitkäaikaistyötön, saan asumistukea ja saan sossun perustoimeentuloa säännöllisesti.

Minua harmittaa se kun minut on sidottu täysin kotiin ja minä en saa tehdä yhtään mitään sellaista työtä josta saisin rahaa!

Jos minä innostun jostain keikasta josta saisin esim 300e lisärahaa, niin sossu vie saman osuuden minun seuraavan kuukauden päätöksestä :(

eli en voi siis innostua mistään ansiotyöstä ja kuinka tärkeää se minulle olisikin jo pelkän mielenterveyden kannalta ja puhumattakaan siitä miten tuo lisätulo helpottaisi minun elämään huomattavasti.

Jos työtön saisi oikeasti tienata jotain niin ettei se vaikuttaisi yhtään mihinkään tukeen niin väitän että 85% meistä pitkäaikaistyöttömistä innostuisi tuon porkkanan ottamaan, kysymys on sentää meille isosta rahasta.

On siis nykytilanteessa aivan turha meitä ihmetellä että miksei työt kelpaa?

Kyllä varmasti lisäansiot kelpaa meille kaikille JOS siitä ei heti meitä rangaista seuraavassa toimeentulotuoen päätöksessä!!

Minusta on myöskin perin omituista että meidän pienestä työttömyysrahasta otetaan veroa se 20% ja juurikin sen veron vuoksi me sitten olemme sossun asiakkaita.

Kyllä meidän työttömien asiat parantuisi kertaheitolla jos vero olisi pyöreät 0% ja että saisimme tienata kuukaudessa n 300-500e niin ettei se heikentäisi mitään tukia.

Miksi tämä asia on niin vaikea käsittää niiden rikkaiden jotka elävät jossain pilvilinnoissa isojen tulojen kanssa.

Onko niin että jos hyvätuloiselle määrättäisiin yli vuodeksi käyttörahaa n 500e kk niin se olisi tälle ihmiselle totaalinen murtuminen ja jopa itsemurha kävisi mielessä!?"

Niin juuri tämä on demarien luoman passivoivan nykysysteemin pahin ongelma.

Perustulo ratkaisisi tämänkin ongelman!

Mutta koska demarit vastustavat viimeiseen saakka perustuloa, niin sitä EI tule niin kauan kuin demarit ovat vallassa.

Muistakaa siis käyttää huomenna ääntänne oikein!
14177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ei tarvita mitään perustuloa...määkii oon ollu työttömänä jo 5 v. mutta silti tehnyt joka vuosi yli 20 000e 'töitä'.....anssin lisäksi.

Äänestä

Olen täysin samaa mieltä. Kansalaisaloite asiasta vai joko tehty.

Äänestä

Ei tule perustuloa, koska siitähän heti rikkaat ja hyvätuloiset vetää herneen nenään.
Rikkaat ja hyvätuloiset on kateellisia perustulolle, koska sen saisi köyhä tekemättä yhtään mitään.
Mutta eipä vaihtaisi hyvätuloinen perustuloon, jos saisi valita kumman ottaa
10 000€/kk vai paljon pienemmän perustulon.

Äänestä
  • Vaikka olen köyhä ja vähäntuloinen, en tajua mitä iloa minulle jostain 540€/kk perustulosta, kun se ei riitä edes vuokraan ja joka tapauksessa joudun hakemaan toimeentulotukea elämiseen. Ja jos joudun hakemaan toimeentulotukea, niin edelleen joka ikinen tilille tuleva euro vähennettäisiin toimeentulotuestani, niin kuin ennen.

    Äänestä

  • Perustulo pitääkin määrittää kerralla riittävälle tasolle jotta monella luukulla juoksutus, ja turha byrokratia voidaan lakkauttaa, tästä syntyy pitkällä aikavälillä säästöjä ja saadaan byrokraatitkit kelasta ja sosiaalitoimesta tuottaviin töihin papereita pyörittämästä.

    1200 euroa kuukaudessa perustuloa jonka jälkeen muut tuet voidaan lakkauttaa.

    Äänestä

  • Mutta mistä pirusta saadaan rahat perustuloon, kun kaikki alkavat elää pelkällä perustulolla? Kukaan ei tee mitään, odottaa vain perustuloaan. Lopulta sillä rahalla ei tee mitään, koska ei ole enää mitään ostettavaakaan, kun kaikki vain odottavat suu auki rahaa. Saat syödä rahasi.

    Äänestä

  • eionnistutää kirjoitti:

    Mutta mistä pirusta saadaan rahat perustuloon, kun kaikki alkavat elää pelkällä perustulolla? Kukaan ei tee mitään, odottaa vain perustuloaan. Lopulta sillä rahalla ei tee mitään, koska ei ole enää mitään ostettavaakaan, kun kaikki vain odottavat suu auki rahaa. Saat syödä rahasi.

    Kaikki nytkin saavat "perustulon", sitä kutsutaan vaan eri nimellä: työttömyysrahaksi + asumistueksi ja toimeentulotueksi. Joten se on plus miinus nolla menoissa.

    Ainoa eroa, että jos sinä nyt saat toimeentulotukea, niin sinun ei kannata mennä esim pariksi tunniksi siivoamaan, sillä jos tienaat vaikka 200€, niin ne vähennetään toimeentulotuesta. Eli et saa mitään. Mutta perustulossa joka ikinen ansaittu euro olisi plussa ja kuka ei haluaisi lisää rahaa?

    Ja jos nyt kukaan tuilla elävä ei edes harkitse menevänsä pariksi tunniksi töihin, koska ei saisi siitä mitään korvausta, niin ei myöskään valtio saa verotuloja. Mutta jos henkilö menisi, tienaisi 200€ ja maksaisi siitä 40% veroa, niin valtiokin saisi jo voittoa verrattuna nykyiseen systeemiin joka passivoi ihmisiä.

    Mutta perustulon pitäisi todellakin olla sellainen jolla pystyisi elämään ja joka riittäisi vuokraan, muuten siitä ei olisi mitään hyötyä nykytilanteen verrattuna.

    Ja ongelmana on myös matalapalkkaiset työt, jos perustulo olisi vaikka 1200€, niin se summa vähennettäisiin palkoista ja esim siivoojan palkka ei olisi enää 1600€/kk vaan 1600€ - 1200€ = 400€/kk. Mikä pistä miettimään, onko kannattava pestä vessat 8 tuntia päivässä 400€ takia? Jossain muussa duunissa pienemmässäkin ajassa saisi enemmän rahaa.

    Äänestä

Ei tule mitään perustuloa, se on haihattelua, se perustulo olisi niin pieni , että sillä kukaan ei tulisi toimeen ja kun töitä ei ole, niin sossunluukulta pitäsi hakea loput, mitä järkeä?
Täällähän perustuloa vinkuu se yksi mielenvikainen sossupummi joka vihaa hyvinvointiyhteiskunnan rakentajia Demareita, no pilipoika saa nyt mitä tilaa eli porvarihallituksen, voivat tämänkin perustuloboyn viedä sitten ilmaiseen orjatyöhön, kokoomuksesta pääsi läpi, juuri nämä pahimmat kyykyttäjät, jotka ovat puhuneet orjatyöstä ja tukien leikkamisesta.

Äänestä

Kunhan demarit EIvät ole hallituksessa perustulo saattaa hyvinkin tulla:

Valtaosa eduskuntaehdokkaista kannattaa perustuloon siirtymistä!

Kaksi kolmasosaa Ylen Vaalikoneeseen vastanneista eduskuntavaaliehdokkaista kannattaa nykyisen sosiaaliturvan vähimmäistason korvaamista perustulolla.

Enemmistö keskustan vaaliehdokkaista on kansalaispalkan kannalla.

Vastustus on kovinta demareissa.

Perustuloa vastustivat enemmistö SDP:n (80 prosenttia).

Perustulon kannalla olivat vihreiden (puolesta 99 prosenttia), vasemmistoliiton (95 prosenttia) ja keskustan (83 prosenttia) ehdokkaat.

Perussuomalaisten ehdokkaista sitä kannatti 57 prosenttia ja RKP:laisista 53 prosenttia.

Äänestä

Meitäkin on, jotka saavat tmt 524,80/4vk. Anssit on muisto vain ja uuden työpaikan löytyminen on erittäin epätodennäköistä. Siksi keski-ikäisistä sopii aloittaa, kun perustuloa kokeillaan, samoin muista fyysisesti alikuntoisista. Aluksi perustulolle voidaan laittaa ehto siitä, että työelämää on joskus ollut eli työssäoloehto täytetty tai oltu töissä vaikka 10v tms.

Sain nyt jo toisen kerran selvityspyynnön te-jengiltä, koska en muka ollut tallentanut te-systeemiin hakemistani työtarjouspaikkaan. Väitän, että vika on heidän systeemissään. En kuitenkaan tallentanut heidän kuittaustaan, kun lähetin ilmoituksen. Pitää kai alkaa tallentaa ne kuittaukset. Nämä te-sedän selvitykset jäävät pois perustulon myötä ja toivon mukaan työtarjouksetkin jäävät historiaan eli te-jengiä tarvitaan vähemmän. Toivon mukaan koko tem:ä tuuletetaan nyt, jos demarit ovat oppositiossa.

Perustulon lisäksi asumistuki on kuten tähänkin asti ja niin kai fattan tuetkin. Me asuntomme omistajat ja/tai siipansiivestäjät emme vain saa niitä kuten emme nytkään. Kelan ja sossun tädit eivät pääse vähenemään.

Äänestä
  • Kreikka suunnittelee keski-ikäisille kansalaispalkkaa. Suomalaisten rahoilla?!

    Kreikan euroryhmälle toimittamassa ohjelmassa kaavaillaan perustuloa maan 50–65 vuotiaille kansalaisille.

    Kyproksella on laadittu perustulon kaltainen noin 500 euron kuukausitulo vähävaraisille lapsiperheille.

    Miksei Suomessa muka ole mahdollisuutta perustuloon kun meidänhän piti olla hyvinvointivaltio?!

    Kaikilla muilla persaukisilla mailla on kyllä varaa antaa perustuloa, mutta meillä ei koska maksamme muiden velkaa?

    Miksei Suomessa muka pystytä toteuttaan perustuloa kun persaukinen Kreikkakin pystyy?

    Äänestä

Hoi !!!!!!!
Kokoomus ja muut viimme hallituksessa olevat puolueet SDP: tä mukaan ottamatta vastustivat jopa 10e nostoa takuueläkkeeseen.
Eli kyllä se SDP ja vasemmisto on ne puolueet, jotka on oikeasti eniten pienituloisten asialla ja heitä tukemassa. Mutta joku voi esittää mahdotonta,kun tietää , etteivät voi sitä perustuloa yksin päättää, täällä kun on monipuolue hallitusjärjestelmä.
Teot ja puheet ja mahdollisuus on realiteetit. Äänestäjien kalastus on jo nähty ja se vaan jatkuu edelleen.
Harmi kun TV tenteissä ei laitettu puolueita koville ja kysytty oikeasti niitä asioita jotka on mahdollista mennä läpi ja missä kokoonpanossa. Mitä nuo miljadit leikkaukset käytännössä otetaan, köyhän kukkarosta, vai rikkaan. Miten rahoitettaisiin kokoomuksen verovähennys, lainaa ottamalla, vai köyhän varoista, sosiaalituesta tmv ?
Olisiko se vastikkeellinen sosiaalituki, jolloin tukea saava joutuisi nöyristellen tekemään paskahommia porvarin nurkissa jne....

Eli ajatelkaa nyt kenelle äänenne meni

Äänestä

Oliko se jotenkin niin, että vihreät esittäisi alle 600 euroa peruspäivärahaksi ja päälle jotain korvauksia jos niihin olisi oikeus. Jossain oli kaaviokin tehtynä siitä ja siinä oli ihan mahdoton vero, mikäli oli pieni lisä peruspäivän päälle. Ja jos oli iso lisä niin siin oli pieni vero : O ei oikein sovi yhteen oikeudenmukaisuuden kanssa.
Vai onko niin, että olen ymmärtänyt asian väärin??????????????????????????

Äänestä
  • Olet ymmärtänyt väärin.
    Sen perustulon päälle saisi tienata vähän jollain erittäin pienellä verolla (esim.10%) ja sitten se vero nousisi johonkin 40 prosentin tienoille. (tämä siis esimerkkinä, näin se ei käytännössä toteutuisi)

    Suurituloisilla veroprosentti nousisi, nousisihan se oikeastaan kaikkilla työssäkäyvillä. Kuitenkin siellä pohjalla olisi se veroton kansalaispalkka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PerustuloPelastaa kirjoitti:

Joku kertoi: "Olen pitkäaikaistyötön, saan asumistukea ja saan sossun perustoimeentuloa säännöllisesti.

Minua harmittaa se kun minut on sidottu täysin kotiin ja minä en saa tehdä yhtään mitään sellaista työtä josta saisin rahaa!

Jos minä innostun jostain keikasta josta saisin esim 300e lisärahaa, niin sossu vie saman osuuden minun seuraavan kuukauden päätöksestä :(

eli en voi siis innostua mistään ansiotyöstä ja kuinka tärkeää se minulle olisikin jo pelkän mielenterveyden kannalta ja puhumattakaan siitä miten tuo lisätulo helpottaisi minun elämään huomattavasti.

Jos työtön saisi oikeasti tienata jotain niin ettei se vaikuttaisi yhtään mihinkään tukeen niin väitän että 85% meistä pitkäaikaistyöttömistä innostuisi tuon porkkanan ottamaan, kysymys on sentää meille isosta rahasta.

On siis nykytilanteessa aivan turha meitä ihmetellä että miksei työt kelpaa?

Kyllä varmasti lisäansiot kelpaa meille kaikille JOS siitä ei heti meitä rangaista seuraavassa toimeentulotuoen päätöksessä!!

Minusta on myöskin perin omituista että meidän pienestä työttömyysrahasta otetaan veroa se 20% ja juurikin sen veron vuoksi me sitten olemme sossun asiakkaita.

Kyllä meidän työttömien asiat parantuisi kertaheitolla jos vero olisi pyöreät 0% ja että saisimme tienata kuukaudessa n 300-500e niin ettei se heikentäisi mitään tukia.

Miksi tämä asia on niin vaikea käsittää niiden rikkaiden jotka elävät jossain pilvilinnoissa isojen tulojen kanssa.

Onko niin että jos hyvätuloiselle määrättäisiin yli vuodeksi käyttörahaa n 500e kk niin se olisi tälle ihmiselle totaalinen murtuminen ja jopa itsemurha kävisi mielessä!?"

Niin juuri tämä on demarien luoman passivoivan nykysysteemin pahin ongelma.

Perustulo ratkaisisi tämänkin ongelman!

Mutta koska demarit vastustavat viimeiseen saakka perustuloa, niin sitä EI tule niin kauan kuin demarit ovat vallassa.

Muistakaa siis käyttää huomenna ääntänne oikein!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu