Toivottavasti historian viimeinen porvarihallitus

Äänestämällä pienpuolueita hajotetaan yhdessä porvarisleirin mielivalta,
joka on syössyt tämän maan pahimpaan ahdinkoonsa ikinä. Keskusta on myös
yhtäkuin porvarit. Perussuomalaiset taas haluaa roikkua EU:ssa eikä onnettomat tajua edes missä ahdingossa tässä maassa oikein mennään.
Äänestämällä uusia pienpuolueita kuten MUutosta ja IPU:a saadaan edes alkua muutoksille aikaan.
Sillä mitä kansan demokratiaa on se, että porvarishallitukselle meni KUUSI kansnäänestystä läpi käsittelyyn ja näistä vain homoliitot ajettiin läpi painostuksesta ! Valta halutaankin kansalta kokonaan pois ! Nyt uurnille !
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minustakin esim. muutos2011 olisi ihan hyvä puolue, mutta en usko sen menestykseen. Pelkään äänten menevän hukkaan.
Persujen soisi olla enemmän EU-vastainen, maailmanlaajuisen vapaan kaupan vastustaja ja (etenkin työvoiman) vapaan liikkuvuuden vastustaja, paljon enemmän isänmaallinen. Suomen syöpä on eräiden yritysten erittäin määrätietoinen työ viedä pois työt Suomesta.

Minä olen huomannut ahdingon. Itsellänikin on työura LOPPU-SLUT-finito melko varmasti parin kk:n päästä. Tämä on erään ulkoistuksen seurausta, jonka teki suuri julkisuudessa ollut (yksityinen) konserni. Minun iässäni on aivan turhaa kysellä mistään hommia, mutta en vielä pääse edes putkeen saatikka sitten eläkkeelle.
Vaaliuurnilla on käyty ja persuja jouduttu äänestämään ...
Eipä tainnut James Hirvisaarikaan päästä pienpuolue Muutos2011:n riveistä enää eduskuntaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eikoskaanenää kirjoitti:

Äänestämällä pienpuolueita hajotetaan yhdessä porvarisleirin mielivalta,
joka on syössyt tämän maan pahimpaan ahdinkoonsa ikinä. Keskusta on myös
yhtäkuin porvarit. Perussuomalaiset taas haluaa roikkua EU:ssa eikä onnettomat tajua edes missä ahdingossa tässä maassa oikein mennään.
Äänestämällä uusia pienpuolueita kuten MUutosta ja IPU:a saadaan edes alkua muutoksille aikaan.
Sillä mitä kansan demokratiaa on se, että porvarishallitukselle meni KUUSI kansnäänestystä läpi käsittelyyn ja näistä vain homoliitot ajettiin läpi painostuksesta ! Valta halutaankin kansalta kokonaan pois ! Nyt uurnille !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu