selaimien joukossa.En ole havainnut siinä mitään niin erinomaisen hyvää muihin selaimiin nähden.Kyllä operan hiiritoiminnot ovat ylivoimaisen käteviä käyttää.
Firefox on suuri kupla
Opera
121492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Operaa en tunne, enkä ala arvostelemaan. Varmaan hyvä selain sekin. Pointti nyt kuitenkin, että FF/Opera ovat turvallisempia kuin IE. Itse olen tykästynyt FF:n ja mielestäni hiirilaajenuksineen ja tabeineen perin näppärä keksintö. FF:ä puoltaa myös sen avoin lähdekoodi !. Opera häviää sikäli meikäläisellä.
Olen käytellyt kumpaistakin Operaa että Firefoxia, mutta ainoastaan Macintoshilla. Macillä Opera onkin yllättäen aavistuksen verran tahmaisempi kuin tulikettu. Lisäksi Firefoxiin löytyy mielestäni mielekkäämpiä laajennusmokkuloita.
Ihan ok perusselaimia kumpainenkin. Ei mitään ihmeellistä. Tietty windows puolella käyttäjiä luulisi kiinnostavan lähinnä selaimen turvallisuus.
"Lisäksi Firefoxiin löytyy mielestäni mielekkäämpiä laajennusmokkuloita"
Noniinno, Operassa ne mokkulat on vakiona mainostenestoa lukuunottamatta.
> Noniinno, Operassa ne mokkulat on vakiona mainostenestoa lukuunottamatta.
Rohkea väite, koska Firefoxiin on olemassa satoja laajennusmokkuloita ja niiden kehittäjäkaarti on aivan eri luokkaa kuin Operalla. Kuulostaa että et ole perehtynyt tarkemmin FIrefoxin laajennusvalikoimaan.
Olen toki. Puhunkin laajennuksista, joilla TEKEE jotain. Tai selaimen ominaisuuksista Operan kyseessä ollessa. Toki FF on laajennettavuudessaan monipuolisempi, mutta suurin osa laajennuksista on pelkkiä leluja. Pelkistettynä FF on toimiva, mutta osa laajennuksista on toteutettu tavalla, joka ei miellytä ainakaan minua. Koodailemaan en sentään rupea:)
Minulla tuo opera tekee silleen esim. nyt vaikka näillä sivuilla, että se sivun latauduttua ikäänkuin lopuksi "ryhdistää" sivun lopulliseen muotoonsa. En ehkä osaa oikein selittää mitä tarkoitan mutta kuitenkin se pitkän päälle alkaa häiritsemään ja siksi käytän enempi foxia.
Vai että ryhdistäytyy. Mitä tuollakin oikein tarkoitat. Itse selailen enimmäkseen Operalla ja väliin myös Firefoxilla ja en kyllä tajua mitä tarkoitat. Itseäni häiritsi vaan edistymisestä ja nopeudesta kertova palkki Operassa jonka jemmasinkin piiloon. Mitään ylimääräistä ei enää kentässä ole. Uteliaana odotan selventävää kommenttias Operan "ryhdistäymisestä".
Opera "ryhdistää" jotkut suomi24 sivut jostain syystä. Kutistaa vissiin taulukot oikean kokoiseksi tai jotain sivun latauksen lopuksi.
Mutta kyllä Opera on tosi hyvä selain. Ja siinä tosiaan on about kaikki pluggarit valmiina, eipä ole mitään tarvinut asennella, toisin kuin Firefoxiin, joka sekin on kyllä ok selain.
Tuota yritin juuri selittää ja se jostain syystä häiritsee minua kovasti operassa.
Eikös tuon saa säädettyä Operan asetukista Windows-kohdassa? Loading ja redraw-kohdissa, mitä ne nyt sitten suomeksi ovatkaan.
Tässä koitin kurillani miten opera nyt pelittää näillä sivuilla ja kas kummastus, ryhdistämistä ei enää tapahdukkaan. Tämä tuntuu oikeastaan aika mukavalta selaimelta taas ja käytänkin nyt tätä taas ainakin jonkin aikaa. Noihin mainitsemiisi asetuksiin en koskenut, ainakaan vielä mutta koitan niitä muutella jos alkaa temppuilu.
moi kamut miten menee? suuri kuplassa on myös keskustelu. eli kannattaa käydä sielä se ei ole perseestä vaan jeestä heh! mä oon suuri kupla fani