Vappucruising 2015

Järjestetäänö cruising tänäkin vuonna?

Mistä ja mihin aikaan lähtee?
72240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

On sen verran lapsellista touhua ja rumia rauta romuja ettei vois vähempää kiinnostaa

Äänestä

Toivakan rautatieaseman edestä kohti Jyväskylää klo 10.00 vappupäivän aamuna. Mukana tosi erikoisuuksia.

Äänestä

Ajakaa saman tien romuttamolle ne saaste pesät

Äänestä

Kyllä ajetaan. Jyväskylähän muistuttaa romuttamoa kaikin puolin, kiitos Anderssonin.

Äänestä
  • Klo.15.00 vappupäivänä lähtö.
    Lähtöpaikkaa en tiedä?

    Äänestä

Pääte piste mustankorkean jäteasema

Äänestä

oon ite hesassa mutta eki tulee, lortot takapenkillä

Äänestä

Amis juntit rulaa jump jump ääliöt

Äänestä
  • Äitis oli amisjunttiääliö kun sua synnytti ja isäs on vieläki!

    Äänestä

Minä otan kolmipyörän ja päästelen sillä menemään

Äänestä
  • Kyllähän amerikkalaiset yms vanhat autot on hienoja muodoiltaan ja tekniikaltaan mutta puhtaan ympäristön nimissä tällainen tulisi kieltää lailla, aivan turhaa ilman saastuttamista, kumma kyllä jos oikein viisaasti näille ihmisille selitetään kuinka saasteet vaikuttaa ilmastoon ja mitä se pahimmillaan tulevaisuudessa tulee olemaan niin hyvin moni heistäkin varmaan asian myöntää mutta kukaan ei kuitenkaan tee yhtään mitään asian hyväksi.

    Heidän lapsillaan tai lapsenlapsillaan tulee olemaan erilainen maailman kuin meillä ilman saasteita ajatellen ja sitä mitä ilman saasteet aiheuttavat, enemmän luonnonkatastrofeja..pyörremyrskyjä ym ym, niin on jo Suomessakin lisääntynyt voimakkaat myrskyt ja tämä on vielä pientä mitä tulee tulevaisuudessa ja se on fakta.

    Mutta ei, sitä vaan eletään kuin viimeistä päivää ja pää-asia on että itsellä on hauskaa kun poltetaan kumia ja poltetaan suuria määriä polttoaineita aivan turhaan, autoharrastajien hiilijalanjälki onkin suuri ja nyt tietysti joku autoharrastaja laukoo tähän perään tyypillisen tyhmän kommenttinsa, sillä heidän älykkyysosamäärä huomioon ottaen ei voi vaatia kovin älykästä kommenttia.

    Äänestä

  • En ymmärrä tämmöisiä negatiivisia puheita? Vappuun kuuluu karnevaali menoa.Ei muuta kun ajamaan niillä hienoilla vanhoilla autoilla jotta muutkin saavat ihastella niitä!!!!

    Äänestä

Kivaa se on huristella vanhoilla biileillä ympäri kaupunkis pitkässä letkassa♡.
Ihmisiä kadun varret täynnä katselemassa, kilometri kaupalla, ou jes, onse vaan niin makeeta!

P.S. aloitetaan se ilmanlaadun tarkkailu vaikka ensin, kiinasta ja intiasta, jooko?

Äänestä

Ei vois vähempää kiinnostaa ne vanhat auton romut oikeita naimalaivoja ja pirun rumia kotteroita

Äänestä
  • Niiikööö, mitää tykkääät kuitenkin, harmitaahan se kun ei itsellä ole, eikö edes pääse n....laivan kyytiin♥. Vai kuinka?

    Äänestä

  • pidäppä kade huoli ettei tyttäresi vappuna mene Ison amerikanraudan kyytiin.

    Äänestä

Minä päräytän zetorilla baanalle repikää siitä plösöt

Äänestä
  • Kaikesta täällä jaksetaan urputtaa perkele!
    Kaikki pitäis kieltää. Vittu!
    kateellisten sianväristen rasisitiläskiperseiden kaupungissa on vittumaisia ihmisiä täynnä tää junttikylä perkele. Muutan vittuun täältä kun ei pää enää kestä näitä ahdasmielisiä kusiaivoja!

    Äänestä

Voi hyvänen aika näitä juttuja taitaa olla jälkeen jääneet asialla ei paljon ylläpito näytä kattovan mitä nää pikku pirut tänne raapustaa taitaa olla v...n puute kun noin kovasti siitä jauhetaan

Äänestä
  • Sanos muuta, johan tuolla edellä kirjoitin että kovin älyllistä vastausta ei voi näiltä jenkkiautoharrastajilta odottaa, eihän kukaan järkevä ja oikeasti fiksu rassaa noita romuja juuri ja juuri sellaisen kuntoon että pääsee kumia polttamaan vappuna.

    Näistä sitten tulee vielä perheen isiä, voi ristus sanon minä, tykkäävät enemmän ruosteista romuistaan kuin vaimostaan ja lapsistaan.

    Kirjoitettiin tuolla edellä vielä että "aloitetaan se ilman saasteiden tarkkailu kinnasta ja..."

    Juuri noin ajattelee henkilö jolla ei älykkyysosamäärä riitä pohtimaan asiaa laajemmin, tuijotetaan omaan napaan ja ajatellaan vaan että tehkööt muut asian hyväksi jotain. Äly hoi älä jätä, on jättänyt jo. Kyllä sitten vihaan tyhmiä ihmisiä!!

    Äänestä

  • Ltknd kirjoitti:

    Sanos muuta, johan tuolla edellä kirjoitin että kovin älyllistä vastausta ei voi näiltä jenkkiautoharrastajilta odottaa, eihän kukaan järkevä ja oikeasti fiksu rassaa noita romuja juuri ja juuri sellaisen kuntoon että pääsee kumia polttamaan vappuna.

    Näistä sitten tulee vielä perheen isiä, voi ristus sanon minä, tykkäävät enemmän ruosteista romuistaan kuin vaimostaan ja lapsistaan.

    Kirjoitettiin tuolla edellä vielä että "aloitetaan se ilman saasteiden tarkkailu kinnasta ja..."

    Juuri noin ajattelee henkilö jolla ei älykkyysosamäärä riitä pohtimaan asiaa laajemmin, tuijotetaan omaan napaan ja ajatellaan vaan että tehkööt muut asian hyväksi jotain. Äly hoi älä jätä, on jättänyt jo. Kyllä sitten vihaan tyhmiä ihmisiä!!

    Äitis oli tyhmä ihminen kun sut synnytti ja isäs on vieläkin!

    Äänestä

  • PidäKuspääPääsKii kirjoitti:

    Äitis oli tyhmä ihminen kun sut synnytti ja isäs on vieläkin!

    Tyypillinen vastaus henkilöltä jolla älykkyysosamäärä perusjuntin tasolla, näitä pienten kylien sukusutkauksella syntyneitä riittää joilla ei edes kirjallinen ulosanti ole kehittynyt saati sitten suullinen ulosanti eli jutut on varmaan näissä kokoontumisajoissa aika tyhmiä ja sitä paisti tuota "Äitis oli tyhmä.."-juttua käytettiin jo -80 luvulla heittona, vanha vitsi.

    Ei ihme jos ovat jenkkiautoharrastukseen mukaan menneet koska heistä ei juurikaan muuhun ole, pyöritellä käsissään muttereita suu auki, siinäpä vasta älyllistä tekemistä ja vielä kun vetää bisseä ja kossua niin apinakin on loppu-illasta huomattavasti fiksumpi.

    Äänestä

Kiitos muutamalle asiallisesta vastauksesta. Harmi ettei kukaan tiennyt lähtöpaikkaa ja aikaa ihan varmaksi. Saan kyllä selvitettyä muualtakin. Ja kyllä, olen aivan varmasti perheeni kanssa mukana!

Äänestä
  • Letka lähtee klo 15 Seppälän Prismalta ja pyörähtää keskustassa (Vapaudenkatu-Vaasankatu-Kilpisenkatu-Vapaudenkatu), jonka jälkeen lähtevät Palokan ABC:lle. :)

    Äänestä

  • Ahjokatu-Seppäläntie-Tourulantie-Vapaudenkatu-Kalevankatu-Yliopistonkatu-Vaasankatu-Vapaudenkatu-Kilpisenkatu-Hannikaisenkatu-Vapaudenkatu-Tourulantie-Seppäläntie-Ritopohjantie-Palokanorsi-Jokelantie

    Siinä oikeq reitti

    Äänestä

Romuautot menee vaimon ja lasten edelle voiko olla lapsellisempaa

Äänestä
  • Äitis oli lapsellinen kun sut synnytti!

    Äänestä

  • Ei voi olla totta miten typeriä juttuja laukoo autoharrastaja hah hah! Kun katsoo näitä autoharrastajien muijia jotka mukana noissa kuminpoltoissa niin ei voi muuta kuin ihmetellä mistä noita tuollaisia haaskan näköisiä riittää, tupakkaa palaa ja siideriä menee, todella järkevää touhua, siinä vielä kakara jos on mukana niin erittäin kehittävää lapselle.

    Äänestä

Juu näitä ämmiä joilla nahka täynnä tatskoja tukka hasottaa joka suuntaan sätkä toisessa kädessä ja kaljapullo toisessa siinäpä hieno äidin malli lapselle

Äänestä
  • Äitilläs oli kaljapullo kädessä kun sua synnytti ja isälläs on nykyäänkin.

    Äänestä

Onhan lapsellisia ja kateellisia nämä cruisingin vastustajat.
Amerikan autojen harrastaja on yleensä hyvin koulutettu ja hyvässä virassa oleva, koska
kaiken maailman luuserit eivät pysty rahoittamaan näiden autojen kunnostamista ja ylläpitoa.
Useimmat näistä autoista on tosi kalliita, mutta eihän nämä kateelliset sitä ymmärrä,
Eli siis menkääpä vastustajat kouluun saamaan edes vähän sivistystä, jos se jenkkiauto
sitten olisi joskus mahdollista saada, ettei noin kovasti harmittaisi katsella sivusta.

Äänestä

Tai sitten nämä on äidin helmoissa pyöriviä peräkammarin poikia ei tartte maksaa elämisestä voi tuunata jotain typerää peltiourkkia

Äänestä
  • Ei nyt noin kateellinen tarvitse olla! Kyllä se jenkki sinullekin järjestyy, kun vaan jaksat
    tehdä töitä. Yritä edes! Vilkaisepa autojen hintoja niin takuulla hämmästyt, ne maksaa useimmat kymppitonnin ja ylikin. Siinä sinulle "peltipurkkia" Hölmö!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Kyse ei ole mistään rotteloiden hinnoista vaan siitä kuinka ne turhaan saastuttaa ilmaa, kieltää pitää ja kansalaisaloite vetämään että turha autoilu pois ja eritoten harrasteautot pois liikenteestä ja varsinkin vanhat joissa ei katalysaattoreita yms nyky-ajan pakokaasun suodattimia ja aivan turhan suuret moottorit, kuluttavat paljon polttoainetta ja saman asian ajaa vaikka 1.2 litrainen kone.

    Samaoin kuten esim. keräilijöiden aseet, omistaa saa ja ihailla mutta ei saa ampua, sama juttu näille paljon polttoainetta kuluttaville turhakeautoille, omistaa saa ja korjata ja puunata mutta ajaa ei saa, jos haluaa autonsa jonnekin esille niin vietävä trailerilla.

    Samoin kuten tractorpulling, aivan turhaa saastuttamista, näistä on puhuttu ilmastokonferensseissa ja aion ottaa esille myös ns. jenkkiautoharrastuksen. Uskon että vihreää valoa näytetään heti aloitteelle koska tuollaiselle harrastukselle ei ole mitään järkevää perustetta, tarkoitan nyt näitä kokoontumisajoja ja muita cruising-ajoja.

    Äänestä

Pikku kuuklauksella se löytyy niin ei tarvii täällä vittuilua aivokääpiöiltä lukea:
1.5. Vappu cruising. Lähtö: kello 15:00 Seppälän Prisma. Maali: Kodin Terra / ABC Palokka.
H u o m ! Letka lähtee 15:00.
Reitti: Ahjokatu-Seppäläntie-Tourulantie-Vapaudenkatu-Kalevankatu-Yliopistonkatu-Vaasankatu-Kauppakatu-Kilpisenkatu-Hannikaisenkatu-Vapaudenkatu-Tourulantie-Seppäläntie-Ritopohjantie-Palokanorsi-Jokelantie.

Äänestä

VAPPU CRUISING 1.5-15 JYVÄSKYLÄ
Chapter 7 Osallistuu,Vappu Cruising,Jyväskylä
1.5. Vappu cruising.
Lähtö: kello 15.00 Seppälän Prisma.
Maali: Kodin Terra / ABC Palokka.
H u o m ! Letka lähtee 15.00.
Reitti: Ahjokatu-Seppäläntie-Tourulantie-Vapaudenkatu-Kalevankatu-Yliopistonkatu-Vaasankatu-Kauppakatu-Kilpisenkatu-Hannikaisenkatu-Vapaudenkatu-Tourulantie-Seppäläntie-Ritopohjantie-Palokanorsi-Jokelantie
(Reittikartta löytyy ACC jyväskylä sivuilta)
eli HARRIKKA porukka kokoontuu 13.00 Halssilan teboilille (Vaajakoskentie 76,entinen St1) ja siitä porukassa pelipaikalle, jotta keritään tutustumaan seppälässä kalustoon ennen paraatia.

Virallinen ajolenkki päättyy ABC Palokkaan, mutta Harrikka letkan cruising
päätös Kukkumäen Teboilille (Kukkumäentie 31).
(Tämä turhien jonottamisien välttämiseksi) Sovitaan porukan kesken Halssilassa.
Jämsän lähtijät 1 tuntia ennen(klo 12.00, Jämsän Shell ).
Saarijärveltä lähtijät 1 tuntia ennen (klo 12.00,vanha Ranta Esson piha),
sitten matkaan.

Äänestä
  • Kiitos!!! ACC:n sivuja olen minäkin seuraillut, mutta siellä on ollut mielestäni vuoden 2014 aikataulu ja reitti.

    Jätän ihan omaan arvoonsa täällä olevat kirjoitukset jotka eivät liity itse tapahtumaan.

    Tapahtumassa tavataan!

    Äänestä

  • mistä tän kirjotuksen löysit?

    Äänestä

Täytyykin vuokrata tankkeri ja jyrätä nää saaste pesät maan tasalle

Äänestä
  • Voi ressukkaa kun ottaa koville!! Taitsis tulla ressukalle kalliksi moinen jyräys!
    Ja taitais siinä kärsäkin punottaa, muutaman päivän!

    Kannattaa mennä jonnekkin korpeen piiloon, ettei vaan kuulu, moottorin jylinäääää. Sitä muuten tulee olemaan, ja entistä enemmän, näitten vastustajien riemuksi ja nyt varsinkin kiusaksi.

    Äänestä

  • Itse asiassa ei tarvitse vihreiden olla huolissaan sillä mietinnän alla on jo tiukennukset päästörajoihin ja lisäksi mietinnässä eeuussa on niin rallit kuin muutkin hupi-ajot ja siihen aivan varmaan kuuluu ns *illuralli torin ympäri. Eli kyllä asiat hoituu, ovat kyllä päättäjät näissä asioissa hyvin kartalla.

    Luin asiasta tiedejulkaisusta, kun eivät saa uusia autoja ihmisille niin sehän on selvää että jotenkin kiristetään ja se mitä suunnitteilla on niin aivan varmasti loppuu vanhoilla harraste-ajoneuvoilla ajelu, tämä kyllä tappaa vanhojen, hienojen autojen kunnossapidon ja se osa kulttuuria menee jossain vaiheessa ruosteisena paaliin tai lahoaa tallien nurkille josta ne joskus pelastettu.

    Muistaakseni, jos en nyt aivan väärin muista, uusi laki tulee voimaan 2018 vuoden loppuun mennessä eli vielä on kolmisen vuotta aikaa huristella ja sitten saa kädet pyyhkiä strasseliin ja laittaa pakin kiinni.

    Kaivelen artikkelin ja laitan tänne linkin jos vaan löydän vielä

    Äänestä

  • Äitis oli tankkeri kun sua synnytti ja isäs on vieläkin!

    Äänestä

  • Huomauta että tankkeri kulkee vedessä jyrää aivan rauhassa.

    Äänestä

  • prumrumrum kirjoitti:

    Voi ressukkaa kun ottaa koville!! Taitsis tulla ressukalle kalliksi moinen jyräys!
    Ja taitais siinä kärsäkin punottaa, muutaman päivän!

    Kannattaa mennä jonnekkin korpeen piiloon, ettei vaan kuulu, moottorin jylinäääää. Sitä muuten tulee olemaan, ja entistä enemmän, näitten vastustajien riemuksi ja nyt varsinkin kiusaksi.

    Että tankkeri? Meinasitko laivalla hurauttaa ihan mantereelle asti?

    Äänestä

Pitäähän tämäkin kyläpahanen pilata rumilla pärisevillä peltikasoilla vetäkää urpot pakoputki perseeseen

Äänestä
  • Voi ristus että on lapsellisia kommentteja, tuollaisiako on autoharrastajat?

    Äänestä

  • Äitilläs oli pakoputki perseessä kun sua synnytti.
    Oisit saanut olla syntymättä kateellinen kusiaivo!

    Äänestä

Ja minä työnnän löylykauhan perseeseen

Äänestä
  • minä en työnnä löylykauhaa perseeseen.

    Äänestä

Ääliöt ajaa romuilla

Äänestä
  • No fiksuahan se on täällä lässyttää.. :)

    Äänestä

Olikos se cruising nyt pelkästään jenkeille vai kaikille harrasteajoneuvoille? T:Haikeula. Melko lapsellista huudella ja uhota anonyymin nimerkin takaa :) hitto mitä urbåja osa täällä

Äänestä
  • Kaikille harrasteautoille on ja sellaisena harvinaista herkkua Suomessa! Autojen määrä on ehkä suurempi kuin missään muualla Suomessa pidettävässä kokoontumisajossa! Pidetään yllä perinnettä!

    Äänestä

Kaikki harraste ajoneuvot on sallittu. T: Amazon kuski.

Äänestä

Kyllä ei voi kuin ihmetellä miten typerää porukkaa kommenttien perusteella... Antakaa ihmisten harrastaa. Ne ketä ei vanhat klassikot kiinnosta, menkööt mettään marjastamaan. Typerää lässyttää täällä jostakin saasteista..

Äänestä

Työnnä se typerä auton rähjä perseeseen siinä cruisingia ääliöt

Äänestä
  • Ilmeisesti jotakin ruotsalaista sukua kun pitää kaikki takapuoleen laittaa?

    Äänestä

Autot olivat ennen toista maailmansotaa suomessa amerikkalaisia,joten ajan jenkki autolla.En ole isorahanen mies,kuten luulaan.Eikä täällä teillä kestä muu kuin amerikanrauta.Japanilainen auto kestä kun muutaman päivän!?

Äänestä

Ajattelin osallistua, tosin en omista jenkkiä. Mutta mielestäni mukava tapahtuma ja yhdistää ihmisiä harrastuksen pariin. Mut ei kaikki voi kaikesta pitää, en mäkään halua virkata, mutta en moiti virkkaajia. Maailmassa taitaa nyt olla aikalailla suurempiakin ongelimia kuin tää kruisailu. Jos niinkuin oikeasti ajatellaan.

Äänestä
  • Taitavat enempi näitä vihreitä seinien maalaajia olla kritisoijat. Isukki ei ole antanut ajaa autollaan ja lapsille ostanut pienemmän joten nyyh, hajotetaan ikkunoita ja kirjoitetaan seiniin.

    Äänestä

Eikös ollut tutkimus, missä ne ihmiset jotka kritisoi toisten tekemisiä on älykkyysosamäärältään "kehnonpia"... Sen kyllä huomaa näitä lukiessa. Kateellisia ja muutenvaan negatiiviset ihmiset kuvittelevat, että heidän sanomisillaan olisi jotain painoarvoa. Tosiasiassahan se menee niin, että me muut olemme viettämässä mukavaa päivää, kun nämä valittajat/inisijät on yksin kotona ja miettivät miten voisivat saada huomiota!

Äänestä

Saan ajella Mussella vaikka 100-vuotiaaksi,enkä sittenkään saa aikaiseksi niin isoa hiilijalanjälkeä mitä uuden KIA:n valmistus aiheuttaa.

Äänestä
  • Väärin, juuri noin ei pidä ajatella vai ajattelisiteko vaikka näin, isä hakkasi äitiä humalassa ja ajoi lapset yöllä ulos pakkaseen, "niin miksi en minä myös hakkaa humalassa vaimoani ja aja lapseni ulos pakkaseen keskellä yötä"..että näikö?

    Tuohon että toisia kritisoivat tyhmempiä, voi ollakin jossain suhteessa mutta sellaiset ihmiset osaavat ajatella myös esimerkiksi lapsensa ja lapsenlapsensa tulevaisuutta ja sitä millaista ilmaa hengittävät tulevaisuudessa, tuntuu ehkä kaukaiselta mutta se on meidän lapsille ja lapsenlapsille jne jossain vaiheessa totista totta.

    Äänestä

  • Autoja ja prätkiä on tullu laiteltua kohta 30 vuotta ja ensimmäisen kerran harrastusta on verrattu eukon hakkaamiseen,Onkohan realismi unohtunu? Malttia kommentteihin ettei mee puurot ja vellit sekasin.

    Äänestä

Riittämiin oli autoja ainakin ja kaikenlaisia.
Katselin harjulta noin 45 minuuttia eikä vielä letka loppunut.

Kannattaisi ehkä laittaa jonkinlaista järjestystä niihin, vaikka niin että nuorin ensin ja vanhin viimoisena tai päinvastoin. Tai autoluokittain tai merkeittäin sama.

Kelistä riippuen kuitenkin, jos kehno keli niin nestori ensimmäiseksi jotta kaikki ehtii näkemään.

https://www.youtube.com/results?search_query=vappu cruising
Ei vielä ole tämänvuotisia videoita, ehkä joku laittaa.

Jotenka tässä letkajenkka (ei siis autoja)
https://www.youtube.com/watch?v=y2NvAn7ujjw

Äänestä

Älkää ihmiset ottako henkilökohtasesti näitä kateellisia mollaajia jotka ei itse pääse moisilla vehkeillä päästelemään. Jätetään anonyymi urputtajat omaan arvoonsa. Vappu cruising oli tänä vuonna aivan täydellinen!

Äänestä

reitti kyllä meni niin vituilleen tänä vuona ja kaikki kusi samalla kadulla. lukisvat edes reittiohjeen ennen kun lähtevät

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tokakertalainen kirjoitti:

Järjestetäänö cruising tänäkin vuonna?

Mistä ja mihin aikaan lähtee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu