Meillä on aiemmin sijoitusasuntona ollut asuinhuoneisto, jossa olemme teettäneet tänä kuluvana vuonna ison remontin. Remontin jälkeen olemme ottaneet asunnon pysyvästi omaan asuinkäyttöömme.
Remontin suunnittelun olemme käynnistäneet vuonna 2014 ja teettäneet siihen mm. arkkitehtisuunnittelua yms. remonttiin liittyvää teknistä suunnittelua.
Ovatko suunnittelukustannukset kotitalousvähennykseen oikeuttavia verovuodelta 2014? Vuonna 2014 asunto on ollut vielä sijoitusasunnoksi vuokrattuna.
Asuntoremontin suunnittelu ja kotitalousvähennys
4
67
Vastaukset
Hei "Remosuun"!
Sisustussuunnittelijan, arkkitehdin, insinöörin tai vastaavan henkilön erityistä ammattitaitoa vaativa suunnittelutyö ei ole vähennykseen oikeuttavaa tavanomaista kotitaloustyötä. Jos suunnittelutyön osuus on hyvin vähäinen, välttämätön ja kiinteä osa laajempaa kunnossapito- tai perusparannustyötä, suunnittelutyö voidaan poikkeuksellisesti katsoa kotitalousvähennykseen oikeuttavaksi työksi. Suunnittelutyö on kiinteä osa laajempaa työtä silloin, kun jo aloitetun remontin yhteydessä tehdään suunnittelutyötä, joka johtaa lisäremonttiin.
kotitalousvähennysohjeen kohdassa 19.2 kerrotaan tarkemmin asunnon käyttötarkoituksen muutoksesta ja sen vaikutuksesta kotitalousvähennyksen saamiseen: http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Henkiloasiakkaan_tuloverotus/Kotitalousvahennys
Ystävällisin terveisin Tarja Verotiimistä- Remosuun
Kiitos vastauksesta.
Varmistan vielä, että vaikka siis varsinaista korjausta edeltävä suunnittelutyö on välttämätön ja kiinteä osa laajempaa kunnossapito- ja perusparannustyötä (= kyseistä työtä ei voida toteuttaa ilman asiantuntevaa suunnittelua) ja sen osuus hankkeen kokonaiskustannuksista on hyvin vähäinen (=muutamia prosentteja), niin siitä huolimatta siis ei suunnittelukustannukset ole kotitalousvähennykseen oikeuttavia?
- Remosuun
Kiitos vastauksesta.
Varmistan vielä, että vaikka siis varsinaista korjausta edeltävä suunnittelutyö on välttämätön ja kiinteä osa laajempaa kunnossapito- ja perusparannustyötä (= kyseistä työtä ei voida toteuttaa ilman asiantuntevaa suunnittelua) ja sen osuus hankkeen kokonaiskustannuksista on hyvin vähäinen (=muutamia prosentteja), niin siitä huolimatta siis ei suunnittelukustannukset ole kotitalousvähennykseen oikeuttavia? Hei "Remosuun" ja kiitos kysymyksestä.
Asunnon peruskorjauskustannuksista vuokrakäytön jälkeen voi saada kotitalousvähennyksen, jos sen edellytykset muutoin täyttyvät. Kuten Tarja Verotiimistä vastasi, voi suunnittelutyöstä saada vähennystä vain tietyin poikkeuksin.
Tämän tarkempaa vastausta en valitettavasti pysty antamaan ilman lisätietoja. Otathan yhteyttä palkan- ja eläkkeensaajien neuvontanumeroon 020 697 002 (arkisin klo 9.00–16.15 ppm/mpm).
Ystävällisin terveisin
Sanni Verotiimistä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273553- 412389
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut352218Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s71997Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431552- 381429
- 1271282
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2591230Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451205- 131189