maltalle lomalle

kenraali999

Kertokaa kokemuksia Maltasta.

2

1303

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maltafani

      Malta on mukava lomapaikka. Saari on niin pieni, että sen ehtii kiertää viikossakin. Ruuhkaa siellä ja ruuhkaa täällä, henkilöautot ovat maltalaisten suosikkeja ja yhdessä perheessä niitä on useita. Bussilippu viime vuonna maksoi 1,50 € ja bussilla pääsee hyvin kaikkialle. Sikäli kun liikenne ylipäätään sujuu... Ruuhkassa matka saaren päästä päähän kestää helposti toista tuntia, joten matkaan on aina varattava aikaa. Kevyenliikenteen väyliä siellä ei ole, joten turha kuvitella menevänsä kävellen minnekään - muualle kuin kävelykaduille.
      Maltalla on varsin vähän hiekkarantoja, ja ne ovatkin loma-aikaan niin täynnä, ettei sitä suomalainen osaa edes kuvitella. Kallioiset uimarannat eivät sovellu pikkulapsille tai huonomman uimataidon omaaville. Meduusavaroitukset kannattaa ottaa todesta, koska meduusan jälki polttelee inhottavasti. Tosin ei siitä sen suurempaa vaaraa ole.
      Paikallisten kyläjuhlat ovat näyttäviä, ilotulituksia on joka ilta jossainpäin. Kirkot ovat juhlien aikaan upeasti koristeltuja. (Kirkkoon mentäessä vaatteiden pitää peittää polvet ja olkapäät.) Vallettassa on museoita ja historiahan Maltalla hyppää esiin joka mutkassa.
      Gozon saarella kannattaa käydä, jos aika riittää. Gominon saarella Blue Lagoon on yksi koko maan ruuhkaisimmista paikoista. Melomista yms. vapaa-ajan aktiviteettejä on myös kiva kokeilla.
      Ruoka ravintoloissa on hyvää, mutta hintataso vain hieman Suomen hintoja halvempaa. Alkoholijuomat on eri juttu ;)
      Paikalliset suosivat shoppailua markkinoilla, joita järjestetään viikon tiettyinä päivinä tietyissä kaupungeissa. Muuten varsinainen shoppailukeskus on Sliema, etenkin (kallis) Tinge Point.
      Englannilla pärjää varsin hyvin, joskaan ei ihan kaikki eivät sitä puhu. Maltalaisten aika-käsitys on melko hyvä, tosin ei ollenkaan pohjoismaalaisella tasolla. Että jos sovitaan tapaaminen klo 8, se voi aivan hyvin olla käytännössä kello 9.
      Heinä-elokuussa on sikamaisen kuuma, etenkin jos tuulee etelästä. Maltalla kylläkin tuulee usein. Hotellin ilmastointi on kesällä kiva juttu. Kesänkauden ekat sateet tulevat noin syyskuussa, mutta silloinkin on vielä lämmintä.
      Mukavaa lomaa kaikille Maltalle suuntaaville! Siellä ei ainakaan ole yksinäistä, porukkaa on kuin pipoa!

    • Malta24

      Maltalle kannattaa mennä pikemminkin kulttuurintäyteiselle (aurinko)lomalle kuin vain rantaleijonaa leikkimään. Tiesitteko muuten, että Maltalla on Euroopan vanhimmat kivitemppelit, joille Stonehengekään ei voi laittaa kampoihin? Lisäksi saarilta löytyy monia todella kauniita nurkkia, jotka ovat omiaan valokuvauskohteiksi. Mainittakoon niistä vaikka Sininen ikkuna tai Sininen luola, myös legendaarinen Kalypson luola on juuri Maltalla, joten siellä voitte käydä katsomassa, missä Odysseus aikoinaan vietti vuosikausia Kalypson pauloissa. Vallettan vanhakaupunki taas pursuaa keskiaikaisia rakennuksia, joita kait on pinta-alaan suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa.

      Juttua voisi jatkaa loputtomiin, joten on parasta, kun käytte itse lukemassa lisää Maltan suloista ja saloista uudelta, suomeksikin löytyvältä sivustolta:

      http://malta24.net/fi/etusivu

      Sieltä löydätte nähtävyydet, hintatason, historian, parhaat rannat ja kaiken muun oleennaisen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      85
      2182
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      771
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      767
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      20
      676
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      505
      668
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      610
    8. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      550
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      541
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      535
    Aihe