Koiran laihdutus

tyhmäihminen

Tiesin, että koirani on ylipainoinen. Lääkärillä käynti vaan järkytti miten paljon sitä ylipainoa onkaan! Koira painaa nyt 10,2kg, lääkäri sanoi, että 1-1,5kg pitäisi saada pois. Hui! Koiralla on paksu turkki, ja itse olin vain kylkiluista tunnustellut, en ollut ollenkaan tajunnut, ettei ylhäältäpäin koiralla näy vyötäröä lainkaan. Sivusta kyllä näkee, ei niin lihava sentään ole, ja kylkiluut tuntuvat, kun vähän painaa. Lääkäri kysyi mitä koirani syö. Se syö toisen aterian Canaganin nappuloita ja toisen raakaa lihaa. Totesi siihen vain, että puolita annokset. Olin vähän sokissa vielä siitä ylipainon määrästä, etten tajunnut edes kysyä mitään muuta.

Koirani on aktiivinen, käydään päivittäin ihan kunnon lenkeillä. Pyrin mahdollisimman usein käymään metsässä, jossa koira saa juosta vapaana. Välillä on viikkoja, ku koira pääsee vapaaksi joka päivä, välillä voi mennä kuukausikin ilman. Koira ei mielestäni ole kivuissaan, ei läähätä usein, ei nuole tassujaan paljoa, ei hengitä erikoisesti.. Ei myöskään ole erityisen rauhallinen tai ylivilkas. Antaa myös hyvin koskea ja liikutella jalkoja. Uskallanko pidentää lenkkejä, tai viedä vaikka koirapuistoon juoksemaan tavallista useammin? Vai riittääkö aktiiviselle koiralle pelkkä annoskokojen pienentäminen? En haluaisi aiheuttaa koiralleni mitään vammoja, mutta toivoisin sen mahdollisimman nopeasti (terveellisyyden rajoissa) pudottavan ylipainonsa. Lähinpään koirauimalaan on melkein tunnin matka, mielelläni muuten käyttäisin häntä siellä vaikka joka päivä.

Mitä sanotte koiran ravinnosta, olisiko esimerkiksi helpompaa, jos kumpikin ateria olisi nappulaa? Kumpaakin annosta en halua antaa lihana, en ole tarpeeksi perehtynyt barffiin, että uskaltaisin syöttää koiralleni pelkkää raakaruokaa. Entä miten määrät tällöin menisivät? Tulisiko nappulaa suhteessa lihaan enemmän vai vähemmän? Jos katsotaan pelkkää tilavuusmittaa.

Onko koiran laihtuminen miten nopeaa? Tai oikeastaan mikä on terve tahti. Missä ajassa voin olettaa koiran pudottaneen ylipainonsa? Punnitsen koiraa tietysti, mutta haluaisin tietää jonkunlaista viitettä.

4

3252

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gheee

      Eläinlääkäri antoi selkeät toimivat laihdutusohjeet. Ei koiran ruokinta mitään avaruustiedettä ole. Pienennä nyt vaan sitä annoskokoa ja sillä hyvä. Jos liikuntaa on jo hyvin, ei sitä kannata lisäämään ruveta. Et kerro koirasi ikää, mutta jos iäkkäämpi on, niin äkillinen liikunnan lisääminen altistaa nivelrikolle.
      50-50 ruokinta on toimiva juttu, ei kannata muuttaa. Tuore liha takaa monipuolisuuden.
      Itse ruokin niin, että kummallakin aterialla on nappulaa sekä lihatuotteita sekaisin.

    • Nopanic

      Koirasi on toki pieni mutta minusta tuo ylipaino ei kuulosta edes pahalta. Älä ota turhaa stressiä asiasta.
      Liikunnan määrä kuulostaa ihan hyvälle, toki sitä voisi vähän säännöllisemmäksi muokata.
      Vähennät ruoan määrää, minusta ainakaan turhaa mennä muuttelemaan ruokavaliota sen ihmeellisemmin. Toki voisit katsoa jos löytäisit vähärasvaisempaa lihaa nykyisen tilalle.
      Muutama kuukausi voisi olla hyvä aika painoa pudottaa, toki kannattaa seurata ettei paino ala laskea jatkuvasti jolloin ruoan määrää pitäisi taas lisätä.
      Liha on koiralle luonnollinen ruoka, joten en sitä jättäisi missään nimessä pois. Myös kevyempien nappuloiden etsiminen voisi olla hyvä ajatus, saa samat vitamiinit ja muut tärkeät aineet mutta ei olisi niin "tuhtia", eli olisi vähemmän lihaa sisältäviä.

      • gheee

        Liha ja rasva ovat koiralle tärkeimmät ravintoaineet. Kevytnappula on tuote suoraan helvetistä, sillä en rankaisisi koiraani. Laihduttaessä tingitään ruuan määrästä, ei laadusta. Omat koirani ovat jo rotunsa puolesta hoikkaakin hoikempia, mutta rasvaa jymäytetään kuppiin runsaasti jokikinen päivä. Light-tuotteet on jo ihmisilläkin todettu huonoksi vaihtoehdoksi, ei ne laihduta mutta rasvan puute tuottaa iho- ja turkkiongelmia.


    • jflfjd

      Mulla on 6 kg painava leikattu narttu (Australianterrieri.) Kolmen viikkoa koirahoitolassa sai sen lihomaan lähes kilon (söi silloin nappulaa). Sen paino nousee nopeasti jos liikunnan määrä vähenee ja paino laskee jos liikunnan määrä nousee. Saman aiheuttaa ravinnon laatu. Toinen koira on 12 kg painava uros (Andalusianpodengo.) Se syö himpun verran enemmän kuin narttu, lihoaa helposti jos ylissyö eikä laihdu yhtä nopeasti. Ylimääräinen kilo koiralla vastaa viittä kiloa ihmisellä. Vaikutus on koiralle kuitenkin merkittävämpi kuin ihmiselle. Kylkiluiden kuuluu tuntua sormen alla käden ollessa koiran kyljellä. Jos pitää painaa, siinä on ylimmääräistä. Vaihdoin nappulat raakaan lihaan ja luihin, päästiin hammaskivestä (syövät luita). Nyt on löydetty sopiva koostumus ja jätökset on pientä papanaa. Terrierin paino putosi kuukaudessa ruokaa vähentämällä. Nyt on lenkkeilty pitempiä lenkkejä ja sen paino laskee. Podengoon ei vaikuta mitenkään eli ihan erilainen aineenvaihdunta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      154
      1412
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      128
      1140
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      849
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      772
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      642
    6. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      562
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      34
      554
    8. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      548
    9. 44
      534
    10. En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä

      Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o
      Ikävä
      29
      532
    Aihe