Lastenhoitajan ei tarvitse kasvattaa?

Tää on niin kumma kuvio. Menevät muutenkin laidasta toiseen kaiken kanssa. Ensin mulle (ja lapsille) selvitettiin että minä vastailen heidän asioihinsa ja pyyntöihinsä ja olen vastuussa heistä silloin kun olen siellä. Kuulosti järkevältä.
Nyt mopot kuitenkin keulivat. 9-vuotiaalle tytölle ei kelpaa ja on hyvin nyreissään että joutuu kysymään minulta mm. kyläänlähtemiset. Huutaa vastauksensa. Joudun useasti kieltämään häntä huutamasta. Ilmoitti että hän on varapomo. Sanoin että sellaista ei ole
vielä tarvittu eikä valittu. Valehtelee mm. että soitti äidilleen ja sai luvan katsoa jonkin ohjelman. Selvisi ettei mitään puhelua ollut. Se ihmetyttikin kun sain puhelun kautta erikoiset terveiset äidiltä.
Perhe on uskovainen ja töllöä ei katsota. Wii on hankittu, samoin iPad ja läppäri mutta niihin ei lapsilla ole pääsyä kuin joskus harvoin. Viimeks eilen sanoin äidillensä että olisi hirveän hyvä jos saisin ohjeen mitä kukin saa tehdä ja kuinka kauan. Äidin mielestä ei tarvita välttämättä mitään elektroniikkaa viihdykkeeksi. Olin samaa mieltä ja sanoin että olen rasittavassa ja ahdistavassa tilanteessa kun 4 lasta pommittaa vuorotellen
minua pyynnöillään (joihin siis odottavat äidin reaktiota eli että kyllä saa kun jankuttaa tarpeeksi).
Aamulla lastenhuoneessa oli Wii päällä tullessani. Kysyin heiltä kauanko äiti lupasi aikaa. Ei tietoa. Lähetin viestin asiasta äidille. Hän ei vastannut. Annoin pelata pari tuntia. Sainhan olla rauhassa jankuttamiselta ainakin ja valittamisen kuuntelulta.
Minulle on aivan sama, saavatko penskat katsoa aamusta iltaan kaikenlaista jatkuvasti jostain koneesta tai pelata vai eivätkö saa ollenkaan, mutta ohjeita kaipaan. Äiti on siis opettanut että kun tarpeeksi ulisee ja jankkaa, niin jo alkaa tulla myönnytyksiä ja lupia. Pojan etenkin kannattaa aloittaa tekoitku. Äiti kiirehtii antamaan periksi.
Poika kiusaa edelleen 3-vuotiasta. Nostin tytön pois ja vein keittiöön turvaan ja sanoin että saat olla mun kanssa täällä. POika perässä. Hänelle sanoin että menehän kauemmas, tähän ei mahdu nyt. Pari kertaa erotin pojat kädet tytöstä. Kaatoi tytön maitolasin tahallaan ja huuteli etteí ole kaatanut. Pistin siivoamaan maidot.
Huomiontarve ja turhautuminen on kovaa lajia. Lasten isä ei nähtävästi osallistu lainkaan tähän "kasvatukseen".
Äiti ei tosiaan ymmärrä tekevänsä väärin tai sitten on sitä lajia josta on kiva miellyttää kakaroitaan kunhan kinuavat tarpeeksi jonkin asian perään. Tai ei uskalla ottaa raivaria vastaan.Tälläkin viikolla on miellytetty kaikkia tavaroin yms. Näihin en tietenkään puutu.
Poika pitää kalapuikoista. Äiti sanoi että tänään lapset syövät niitä, vaikka muutakin ruokaa oli valmiina. Poika kysymässä minulta aamupäivän aikana. Sanoin että katsotaan sitten mitä kaapista kehittyy. Poika tilasi minulta sitten ennen lounaan alkua lasagnea. Paistoin tyynesti kalapuikot.
Olen tehnyt sopimuksen kesän loppuun ja on jo kyselty voisinko kuitenkin ehkä jatkaa. Silloin näytin vihreää valoa mutta nyt aloin jo katsella uusia paikkoja. Irtisanomisaika on kuukausi.
On se jännää kun heillä seilataan minne sattuu kulloinkin. Johdonmukaisuudesta ei ole tietoakaan eikä sitä saa kakaroille edes yrittää näyttää. Mennään vaan eräänsorttisella anarkialla eteenpäin. Tietenkin nuo joutuvat vielä oppimaan kuinka maailma pyörii.

Voisitko ohjeistaa äitykkää, että kasvavat lapset tarvitsevat terveellisempää ruokaa kuin kalapuikot ja lasagne? Osa tuollaisesta häiriökäyttäytymisestä voi mennä myös vääränlaisen ravitsemuksen piikkiin.

Pojan huonoon käytökseen suurin syy on isässä, joka ei välitä lapsistaan. Äiti yrittää lepsuudellaan korvata lapsille "isättömyyttä". Ennustan, että koulussa tulee olemaan hankaluuksia (käytöshäiriöitä, kiusaamista) koko tällä lapsikatraalla.

Teet oikein kuin pidät huolta, ettei 3-vuotias ole koko ajan veljensä "potkupallona". Kun poika (tai joku muu lapsista) käyttäytyy huonosti, jätä hänet huomiotta. Kun lapset käyttäytyvät hyvin, anna heille aikaa ja huomiotasi. Tämä on paras keino palkita hyvä käytös.

Useissa perheissä kiltit lapset jäävät vaille huomiota ja he saavat leikkiä yksin. Tuhmuus sitävastoin "palkitaan" huomiolla, vaikka se olisikin negatiivista! Lapselle ei ole mitään väliä millaista huomiota saa, kunhan sitä vain saa!

Eilen kiva esimerkki: poika halusi erään älyttömän muovirimpulan, jollaiset tytöt olivat naapurista saaneet. Äiti sanoi ensin ettei hän voi sellaista antaa kun se tuli naapurista. Infernaalista huutoa, jonka jälkeen äiti meni yksin pyytämään pojalle kyseisen muovirimpulan naapurista. Poika ei halunnut mennä mukaan, koska oli kuulemma liikaa tyttöjä. Syy kelpasi äidille, jonka piti mennä naapuriin tätä pyytämään kesken töihinlähtökiireensä. Poika juoksutti ja nautti sitten rikkimenevästä rimpulasta noin kaksi minuuttia.

Poika halusi pelata. Lupa oli jo annettu, mutta silti poika juoksi perään varmistamaan asiaa äidiltä, jonka jälkeen poika jankutti tätä minulle noin 10 kertaa. Sanoin etten ymmärrä tätä hänen jankutustaan, koska lupa oli jo. Sanoin että minä en lisäpeliaikoja jankuttamalla anna. Sanoin etten anna jankuttamalla koskaan yhtään mitään ja totesin, että jankuta sille henkilölle, jolle jankutus toimii.

Eräänä iltana pojan mm. lyötyä taas pikkusiskoaan totesin äidille, että pojalle tulee suuria vaikeuksia esikoulussa. Äiti sanoi, että sielläpähän sitten opettavat.
Näyttää siltä, että vanhemmillekaan ei kasvatus ja opetus kuulu siis. Sanoin vain, että niin. Minusta näyttää jo siltä, että pojalla on psyykkisiä vaikeuksia.