Kisuni (uros n. 1,5v) oli viikon poissa kotoa omilla matkoillansa ja kotiin tullessaan todella runnellun näköinen, sekä oikeastaan pelkkää luuta ja nahkaa. Kissassa oli arpia tappelusta ja löytyi kolme punkkia, jotka on hoidettu pois. Aluksi kissa oli normaali kaikin puolin, kävi vessassa, söi, joi ja kulki hihnassa.
Kissani nenä kuitenkin alkoi noin viikon päästä vuotaa ja seuraavaksi nenästä tuli todella punainen. Nenän ja suun välissä oli haavauma. Katsoin netistä että nenää voi hoitaa ihan keitetyllä vedellä ja pumpulilla.
Seuraavana päivänä nenään ilmestyi ruven tapainen, mutta lähti pois vedellä ja pumpulilla.
Nyt kun nenä alkaa olla paranemaan päin kissa makoilee hiekkalaatikossaan, miksi?
Voiko kaikki tämä liittyä toisiinsa jotenkin?
Ennen katoamista kissa leikki todella paljon ja oli kaikessa mukana, mutta nyt vain nukkuu kaikki päivät.
Voisiko kissa olla stressaantunut? On tottunut kyllä matkustamaan, mutta kun oli kateissa oltiin vanhemmillani, jossa on toinen kissa (tulee kyllä toimeen) mutta jos oma reissu ja kaikki yhdistettynä on ollut kovin stressaannuttavaa? Uudessa asunnossakaan ei olla asuttu kuin vähän reilu kuukausi ja edellisillä asukkailla oli kaksi kissaa ja koira. Vaikka asunto on pesty ja maalattu niin kyllähän kissa hajut pitkään haistaa. Tyytyväinen kissa on muuten ja kehrää.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisiko mahdoton ajatus viedä kolli eläinlääkärin tarkastukseen? Jos kaikki osoittautuu olevan kunnossa, mutta kollia ei ole kastroitu, varaa aika kastraatioon. Ei sitten karkaile niin kovin eikä joudu tappeluihin.
Omakin leikattu uroskissani löylytettiin kerran,kun muutimme uuteen paikkaan. Kaljuja kohtia turkissa,jotka onneksi paranivat. Oli monta päivää sisällä,mutta nyt kulkee ulkona aivan kuten ennenkin ja ei pelkää enää toisia kissoja.
Voi raasua, kurja kohtalo.Anna kissa sellaiselle joka katsoo kissan perään ettei enää katoa ja joudu tappeluihin.Voi saada tauteja muilta kissoilta tai kadota.
Katso kissojen tarttuvat sairaudet.
Viel el, jos kissa on kipeä.Ja mieti mikä on kissalle parasta, ja toimi niin ettei tuollainen enää toistu.