Jyväskylän yliopiston haastettelut - yo-pisteet?

hakija15

Tietääkö kukaan paljonko vaaditaan yo-kokeista pisteitä, että voi mahdollisesti saada kutsun Jyväskylän haastatteluun? Eniten olisin kiinnostunut historian linjasta, mutta jos on esimerkkiä edes jostain muusta aineesta olisi sekin mukava tietää. Itseäni kiinnostaisi juuri se millaisilla papereille on edes mahdollisuus kutsuun.

3

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Abi2014

      Hei.

      Itse olin kyseisessä haastattelussa viime vuonna ja jos oikein muistan, pisteiden laskutapa oli erilainen. Laskin kuitenkin uudestaan taustapisteeni uudella menetelmällä ja tulokseksi sain 19,25. Sain historiasta 33 pistettä (E), terveystiedosta E, äidinkielestä M ja lyhyestä matematiikasta L. Noilla papereilla pääsee luultavasti yhä haastatteluun.

      En tosin itse selvinnyt haastattelusta. Opiskelen kuitenkin muualla historiaa ja sinunkin kannattaisi hakea jonnekin muuallekin kuin Jyväskylään. Jyväskylä kun sattuu nykyään noiden haastattelujen takia olemaan vaikeimpia paikkoja päästä sisään. Sinuna hakisin ainakin Joensuuhun ja Tampereelle, sillä niihin paikkoihin on helpompi päästä, vaikka ne vaativatkin kunnon sisäänpääsykokeen.

      Haluan nyt kuiten kertoa siitä haastattelusta. Se on äärimmäisen kinkkinen ja tiukka. Siellä kysytään käytännössä yliopiston tasoisia kysymyksiä kuten "Mitä historia sinun mielestäsi on?" ja "Mitä vuoden 1918 tapahtuman nimitykset kertovat sinulle?". Varsinkin tuo ensimmäinen kysymys on todella haastava. Yliopistossa sille onkin ihan oma kurssi jolla kerrotaan mitä kuuluisat historioitsijat ja filosofit ovat asiasta mieltä. Vaikka haastattelu ei muka vaadi erillistä valmistautumista, kannattaa siihen valmistautua perehtymällä mahdolliseen kerrottuun kysymykseen.

      • Abi2014

        Ja noista arvosanoista vielä. Kirjoitin ruotsista M ja enkusta C, mutta en ottanut niitä laskuihin kun pisteet otetaan vain kolmesta parhaasta arvosanasta ja historian yo-kokeen pisteistä.


      • Hakija15

        Kiitos vastauksesta :) Joo, siis Jyväskylä ei ole 1. vaihtoehtona, mutta hain kuitenkin, sillä en periaatteessa kuitenkaan menetä mitään. Sen verran heikot paparit kuitenkin on, etten kutsua kyllä näillä näkymin odotakaan. En kuitenkaan onnistunut löytämään netistä minkäänlaista aikaisempaa keskustelua aiheesta. Historiasta kirjoitin kanssa E:n (33p), samoin englannista. Muuten arvosanat ovak kaikki C:tä, eli ei mitenkään vahvat paperit.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1965
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      140
      1445
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe