Hei! Kyse on nyt siitä että kaipaisin neuvoja kinkkiseen tilanteeseen. Olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa vasta hieman alle vuoden ja suhde on mennyt nopealla temmolla eteenpäin. Kyse on kuitenkin nyt mieheni ja hänen exänsä lapsesta Lukasta joihin heillä on yhteishuoltajuus. Olen pikkuhiljaa tajunnut kuinka pilalle poika on kasvatettu ja se on alkanut ottaa minua hieman hermoon. Kaipaisin nyt ohjeistusta siitä että miten tai millälailla minun asemani tässä suhteessa paranisi? Että oloni ei olisi näin tukala? Tässä esimerkkejä pojan sanomisista/käyttäytymisistä ja myös mieheni reaktioista asioihin.
- " mä saan tänään herkkuja vaikka äiti osti jo, haluan kinderin" heti äidiltään hakiessaan ja autoon tullessaan (isänsä lupasi ostaa myös)
- "mennään pehmikselle" kun näki pehmisauton (isänsä lupasi ja osti)
- haluan touhutaloon (isänsä lupasi että mennään seuraavana päivänä)
- iltapalalle paasattuna suklaamuroja, suklaavanukas ja kaakaota (ei syöny loppuun)
- poissaollessani pari tuntia ja kotiin tullessani pelasi koneella, oli saanu karkkipussin ja kinderin.
- luka: "mä en saa unta ku noi valot on liian alhaalla" (yövalot)
- miks te saatte valvoa ja mä en? -luka
- "mä en saa unta" -luka
- aamulla kävelee suoraan makkariin ja sanoo "nyt pitää herätä on päivä" vaikka kello olisi seitsemän aamulla. Ja sehän mua ketuttaa kun vielä viimesilläni oon raskaana.
- en saa unta kun aamu menee siihen että isi huutaa makkarista ohjeita miten tv:n saa päälle ja toinen huutaa "emmä osaa!" Ja lopulta ravaa makkarin ovella avaamassa ja sulkemassa kertoen lastenohjelman kulusta. (Ei siis jaksa kiinnostaa sitten yhtään) ja herään syömään.
-ei vastata isille kun kysytään mitä halutaan aamupalaksi. Joten isi kerää aamupala värkit pois ja vartin päästä ollaan vaatimassa suklaamuroja ja vanukasta. Sit ei halutakkaa syödä niitä ku tv:stä tuleeki jotain kivaa ja hypätään pöydästä pois. Lopulta aamupala jää syömättä ja hetken päästä vaaditaan herkkuja, joita isä antaisi ellen kieltäisi.
- ei tee mitään ruokia itse. Aina tarjoillaan ja tehdään. Poika 6v. Ei osaa voidella muka leipää.
-poika otti lauantai karkkeja itse hyllystä kysymättä lupaa. Mä sanoin, että ruoan jälkeen vasta. "Mut ku isi sano että saa ottaa" isi: "eikö olisi parempi ruoan jälkeen syödä niitä?"
Poika: "ei" isi: " no onhan ruokaan vielä aikaa"
Minä: "no siinäpä oli kurinpitoa"
Isi: " no ei sitä ny aina tartte"
Huoh...eli mun käskyillä ei ole mtn merkitystä. Ihme kun lapsi ei kunnioita mua yhtään. Ku isikään ei ole mun puolella. Sitten isi kävi syömässä lapsensa jättämän aamupalan loppuun ja siivosi sen jäljet.
Mua suoraan sanottuna vituttaa tällainen. Mies ei edes huomannu miten teki. On niin sokea omalle näkemykselleen lapsen kasvatuksesta. Teenkö väärin? Tekeekö kumpikaan väärin? Alan pikkuhiljaa katkeroitumaan ja tunnen ahdistusta ja vihaa mieheni lasta kohtaan ja osittain miestäni kohtaan. Koska lapsi on niin pilalle lellitty.
Itse olen saamassa lapsen myös (laskettuun on enää 5pv) mutta lapsi ei ole nykyisen mieheni vaan exäni. Löysin nykyisen raskauteni alussa.
En ikinä haluaisi että minun lapseni opetettaisiin samanlaiseen paasaamiseen ja kaikki lapsen käskyt on laki. En jaksa viettää aikaa enää heidän seurassaan kun poika on meillä. Keksin tekemistä ja vetäydyn pois, koska minun sanomisillani ei ole väliä.
En halua enää tehdä aamupalaa pojalle jos herään ylös ennemmin ja lapsen isä jää sänkyyn makaamaan. Pojalle ei kelpaa mikään ja vaikka monta kertaa kysyn mitä haluaa ja kolme kertaa vastaa saman asian, niin lopulta sekin on pahaa. Silloin minulla räjähti.
Nykyään käsken mieheni nousta ylös jotta paasaa oman lapsensa, kerta mun tekemiset ei kelpaa. Nytkin vaan toivon että olis jo huominen niin veisimme hänen lapsensa exälleen, koska en jaksa. Tunnen syyllisyyttä asiasta koska lapsi on tärkeä miehelleni, mutta voiko tämän ratkaista jotenkin? Mitä suhteellemme käy jos vain nielen kaiken? Pitäisikö minun suoraan sanoa mitä ajattelen? Onko minulla oikeutta sanoa? Onko minulla käsky valtaa?
Auttakaa naista mäessä :/ olen kuitenkin jo kohta 27 vuotias nainen, joten mistään teiniajan ymmärtämättömyydestä ei ole kyse. Tilanne on itsellenikin todella rankka sillä oon joutunu hakemaan hyväksynnän mieheni suvulta vaikka olen raskaana toiselle miehelle. Onneksi ovat ottaneet minut hyvin vastaan. Lapsen biologinen isä ei ole tekemisissä kanssani, eikä myöskään hänen sukunsa.
Samaan aikaan pitäisi kestää ensiraskauden tuomat ihmetykset ja vaivat ja yrittää kasvattaa parisuhdetta ja luoda yhteyttä mieheni lapseen. Tuntuu että kaatuu kohta kaikki päälle.
Auttakaa.
- " mä saan tänään herkkuja vaikka äiti osti jo, haluan kinderin" heti äidiltään hakiessaan ja autoon tullessaan (isänsä lupasi ostaa myös)
- "mennään pehmikselle" kun näki pehmisauton (isänsä lupasi ja osti)
- haluan touhutaloon (isänsä lupasi että mennään seuraavana päivänä)
- iltapalalle paasattuna suklaamuroja, suklaavanukas ja kaakaota (ei syöny loppuun)
- poissaollessani pari tuntia ja kotiin tullessani pelasi koneella, oli saanu karkkipussin ja kinderin.
- luka: "mä en saa unta ku noi valot on liian alhaalla" (yövalot)
- miks te saatte valvoa ja mä en? -luka
- "mä en saa unta" -luka
- aamulla kävelee suoraan makkariin ja sanoo "nyt pitää herätä on päivä" vaikka kello olisi seitsemän aamulla. Ja sehän mua ketuttaa kun vielä viimesilläni oon raskaana.
- en saa unta kun aamu menee siihen että isi huutaa makkarista ohjeita miten tv:n saa päälle ja toinen huutaa "emmä osaa!" Ja lopulta ravaa makkarin ovella avaamassa ja sulkemassa kertoen lastenohjelman kulusta. (Ei siis jaksa kiinnostaa sitten yhtään) ja herään syömään.
-ei vastata isille kun kysytään mitä halutaan aamupalaksi. Joten isi kerää aamupala värkit pois ja vartin päästä ollaan vaatimassa suklaamuroja ja vanukasta. Sit ei halutakkaa syödä niitä ku tv:stä tuleeki jotain kivaa ja hypätään pöydästä pois. Lopulta aamupala jää syömättä ja hetken päästä vaaditaan herkkuja, joita isä antaisi ellen kieltäisi.
- ei tee mitään ruokia itse. Aina tarjoillaan ja tehdään. Poika 6v. Ei osaa voidella muka leipää.
-poika otti lauantai karkkeja itse hyllystä kysymättä lupaa. Mä sanoin, että ruoan jälkeen vasta. "Mut ku isi sano että saa ottaa" isi: "eikö olisi parempi ruoan jälkeen syödä niitä?"
Poika: "ei" isi: " no onhan ruokaan vielä aikaa"
Minä: "no siinäpä oli kurinpitoa"
Isi: " no ei sitä ny aina tartte"
Huoh...eli mun käskyillä ei ole mtn merkitystä. Ihme kun lapsi ei kunnioita mua yhtään. Ku isikään ei ole mun puolella. Sitten isi kävi syömässä lapsensa jättämän aamupalan loppuun ja siivosi sen jäljet.
Mua suoraan sanottuna vituttaa tällainen. Mies ei edes huomannu miten teki. On niin sokea omalle näkemykselleen lapsen kasvatuksesta. Teenkö väärin? Tekeekö kumpikaan väärin? Alan pikkuhiljaa katkeroitumaan ja tunnen ahdistusta ja vihaa mieheni lasta kohtaan ja osittain miestäni kohtaan. Koska lapsi on niin pilalle lellitty.
Itse olen saamassa lapsen myös (laskettuun on enää 5pv) mutta lapsi ei ole nykyisen mieheni vaan exäni. Löysin nykyisen raskauteni alussa.
En ikinä haluaisi että minun lapseni opetettaisiin samanlaiseen paasaamiseen ja kaikki lapsen käskyt on laki. En jaksa viettää aikaa enää heidän seurassaan kun poika on meillä. Keksin tekemistä ja vetäydyn pois, koska minun sanomisillani ei ole väliä.
En halua enää tehdä aamupalaa pojalle jos herään ylös ennemmin ja lapsen isä jää sänkyyn makaamaan. Pojalle ei kelpaa mikään ja vaikka monta kertaa kysyn mitä haluaa ja kolme kertaa vastaa saman asian, niin lopulta sekin on pahaa. Silloin minulla räjähti.
Nykyään käsken mieheni nousta ylös jotta paasaa oman lapsensa, kerta mun tekemiset ei kelpaa. Nytkin vaan toivon että olis jo huominen niin veisimme hänen lapsensa exälleen, koska en jaksa. Tunnen syyllisyyttä asiasta koska lapsi on tärkeä miehelleni, mutta voiko tämän ratkaista jotenkin? Mitä suhteellemme käy jos vain nielen kaiken? Pitäisikö minun suoraan sanoa mitä ajattelen? Onko minulla oikeutta sanoa? Onko minulla käsky valtaa?
Auttakaa naista mäessä :/ olen kuitenkin jo kohta 27 vuotias nainen, joten mistään teiniajan ymmärtämättömyydestä ei ole kyse. Tilanne on itsellenikin todella rankka sillä oon joutunu hakemaan hyväksynnän mieheni suvulta vaikka olen raskaana toiselle miehelle. Onneksi ovat ottaneet minut hyvin vastaan. Lapsen biologinen isä ei ole tekemisissä kanssani, eikä myöskään hänen sukunsa.
Samaan aikaan pitäisi kestää ensiraskauden tuomat ihmetykset ja vaivat ja yrittää kasvattaa parisuhdetta ja luoda yhteyttä mieheni lapseen. Tuntuu että kaatuu kohta kaikki päälle.
Auttakaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei,
Uskon, että tuo on stressaavaa ja ymmärrän että olet väsynyt. Ensimmäinen asia mikä tulee mieleen on, että sinun olisi hyvä puhua miehesi kanssa tilanteesta ja kertoa että olet väsynyt.
Toiseksi olisi hyvä sopia yhteisistä säännöistä miten lapsia kasvatetaan. Millaisissa asioissa vedetään lapsille rajat ja mitä ne ovat. Vielä parempi olisi se, jos kasvatusperiaatteista voi sopia yhdessä myös miehen exän kanssa niin, että kaikki vetävät samaa linjaa.
Kolmanneksi tuli mieleen, että lapsen kiukuttelu voi myös johtua siitä, että hän ei ole vielä tottunut elämään uusperheessä ja käy vielä lävitse miehesi ja hänen exänsä eroa. Kiukuttelu ei siis suoraan ole suunnattu sinua vaan ennemminkin koko tilannetta vastaan. Mutta valitettavasti sinä joudut siinä tulilinjalle.
Uusperheiden kehityksessä jaotellaan usein monta vaihetta. Tuli mieleen, tunnistatko perheenne jostain vaiheesta?
http://www.suhdesoppa.fi/lapset-perhe/uusperheen-kehitysvaiheet/
Tässä oli myös jotain hyviä vinkkejä:
http://www.terve.fi/vanhemmuus-ja-kasvatus/uusperheen-lapset-ja-kasvatuksen-kiemurat
Toivottavasti tilanne lähtee selviämään. Ja myös onnea tulevan lapsen johdosta!
Vilppu H.
pappi
Kiitos neuvoista! Joo olen väsynyt ja tarvisin varsinkin nyt raskauden loppumetreillä lepoa ja yhteistä aikaa mieheni kanssa. Hän ei ilmeisesti ole asiaa osannut ajatella.
Otinkin heti luurin käteen ja soitin miehelleni kysyäkseni että missä ovat (lähtivät kiukkuani pakoon) ja sanoin että pitäisi jutella muutamista asioista kun poika ei ole kuulemassa.
Katsotaan miten hän reagoi kun ehdotan erilaisia kasvatusmeneltelmiä ja tietynlaisia kompromisseja.
Kiitoksia linkeistä. Käynkin niitä nyt vilkaisemassa samointein. Ja kiitos onnitteluista! ^_^ kovasti jo jännätään!