Kaadun eteisen lattialle kello 04.15. " Voi vittu.." En pääse ylös. Se viimeinen taisi olla vähän liikaa. Kossuko se oli, vai beetlehem? Onko silläkään enää tässä vaiheessa mitään väliä. Pointti on se että makaan nyt tässä eteisen matolla ja käteen sattuu aivan saatanasti. Onneks ei oo lapsia. Olisivat pian jääneet alle, kun norsu palaa viidakosta.
"Hei, Helena... Voitko nousta ylös, mun pitää saada kengät tuolta komerosta." sanoo se kaveri, jota en ikinä uskonut enää näkeväni. Takaisinhan Se sitten aina tuli. "Tehdas odottaa ja krapula on, mutta ei se mitään." Se sanoo virnuillen ja nostaa minut jakkaralle istumaan. Aamuisin aina tuntuu, että on hienoa, kun se on olemassa. Useimmiten Se kyllä vain vituttaa, mutta en minä ilmankaan osaisi olla.
Ovenkahva tirvaisee minua takaraivoon . "Anteeks" ja ulko-ovi kolahtaa kiinni. Minä nojaan päätä oveen ja oksennan.
Aikuisenahan piti olla kivaa, kun saa viinaa Alkosta ja saattaa tehdä "aikuisten asioita". Oikeasti päivät kuluvat itkeskellen, niinkuin päiväkoti-iässä, paitsi että nykyään sitä voi vähän kemiallisesti säännöstellä ja katsoa, ettei vaikka kaupassa ala itkettää. Eihän sitä iso ihminen voi hedelmäosastolla alkaa rähisemään kun ei niitä itä-saksalaisia kiivejä nyt sitten olekaan olemassa. Niin.
Illat nyt ovat mitä ovat. Sohva, mies ja punaviini. Miten minä tähänkin ajauduin? Suuret olivat suunnitelmat ja nyt minulla on perkele vaaleanruskeat nahkasohvat! Vaalean! Jumalauta. Ja sanovat vielä, että vaaleat sävyt rauhoittavat, no eivät vittu minua! (yksi rauhoittava) No onhan se ihan mukavat - Sen äidin ostamat ja niin, mutta ei tämän näin pitänyt mennä. Mustat niiden piti olla.
Suihkussa shampoopullot putoavat hyllyltä päähän. Jos olisin nappi jäänyt ottamatta, olisi maailmani nyt murusina ja hukuttaisin itseni lavuaariin. Ketä sitten itkettäisi?!
Kylpytakki päällä, paljain jaloin raahaan itseni keittiöön ja laitan kahvin tippumaan. Viisi kupillista riittänee pääsemään alkuun. Aamulehdessä on itsemurhatilastoja ja minua naurattaa. Keskimäärin minä teen itsemurhan 30- vuotiaana lääkkeillä. Että pelko pois, tilastot eivät valehtele. Minä olen kolkytneljä ja enemmän balanssissa kuin joku saatanan peruskallio.
Lämmitän uunissa eilisiä sämpylöitä. Se ei ole koskaan tajunnut sitä, mutta minusta uunissa lämmitetyt ruoat maistuvat aina kymmenen kertaa enemmän ruoalta, kuin kylmänä syödyt. Sähkölaskussahan se näkyy, mutta ei Se minua kiellä, koska en muuten söisi mitään. Eihän Se minulta mitään kiellä. Pikku-enkeliltä, jota on vähän surettanut viime aikoina... Kai Se joskus siihenkin kyllästyy.
Pää on enää vain hieman kipeä ja käsi turvonnut mustaksi. Haluaisikohan Se heittää minut terveyskeskukseen kunhan pääsee töistä? Tottakai se haluaa. Enhän minä itse voi ajaa, ja Se kyllä ymmärtää sen.
"Hei, Helena... Voitko nousta ylös, mun pitää saada kengät tuolta komerosta." sanoo se kaveri, jota en ikinä uskonut enää näkeväni. Takaisinhan Se sitten aina tuli. "Tehdas odottaa ja krapula on, mutta ei se mitään." Se sanoo virnuillen ja nostaa minut jakkaralle istumaan. Aamuisin aina tuntuu, että on hienoa, kun se on olemassa. Useimmiten Se kyllä vain vituttaa, mutta en minä ilmankaan osaisi olla.
Ovenkahva tirvaisee minua takaraivoon . "Anteeks" ja ulko-ovi kolahtaa kiinni. Minä nojaan päätä oveen ja oksennan.
Aikuisenahan piti olla kivaa, kun saa viinaa Alkosta ja saattaa tehdä "aikuisten asioita". Oikeasti päivät kuluvat itkeskellen, niinkuin päiväkoti-iässä, paitsi että nykyään sitä voi vähän kemiallisesti säännöstellä ja katsoa, ettei vaikka kaupassa ala itkettää. Eihän sitä iso ihminen voi hedelmäosastolla alkaa rähisemään kun ei niitä itä-saksalaisia kiivejä nyt sitten olekaan olemassa. Niin.
Illat nyt ovat mitä ovat. Sohva, mies ja punaviini. Miten minä tähänkin ajauduin? Suuret olivat suunnitelmat ja nyt minulla on perkele vaaleanruskeat nahkasohvat! Vaalean! Jumalauta. Ja sanovat vielä, että vaaleat sävyt rauhoittavat, no eivät vittu minua! (yksi rauhoittava) No onhan se ihan mukavat - Sen äidin ostamat ja niin, mutta ei tämän näin pitänyt mennä. Mustat niiden piti olla.
Suihkussa shampoopullot putoavat hyllyltä päähän. Jos olisin nappi jäänyt ottamatta, olisi maailmani nyt murusina ja hukuttaisin itseni lavuaariin. Ketä sitten itkettäisi?!
Kylpytakki päällä, paljain jaloin raahaan itseni keittiöön ja laitan kahvin tippumaan. Viisi kupillista riittänee pääsemään alkuun. Aamulehdessä on itsemurhatilastoja ja minua naurattaa. Keskimäärin minä teen itsemurhan 30- vuotiaana lääkkeillä. Että pelko pois, tilastot eivät valehtele. Minä olen kolkytneljä ja enemmän balanssissa kuin joku saatanan peruskallio.
Lämmitän uunissa eilisiä sämpylöitä. Se ei ole koskaan tajunnut sitä, mutta minusta uunissa lämmitetyt ruoat maistuvat aina kymmenen kertaa enemmän ruoalta, kuin kylmänä syödyt. Sähkölaskussahan se näkyy, mutta ei Se minua kiellä, koska en muuten söisi mitään. Eihän Se minulta mitään kiellä. Pikku-enkeliltä, jota on vähän surettanut viime aikoina... Kai Se joskus siihenkin kyllästyy.
Pää on enää vain hieman kipeä ja käsi turvonnut mustaksi. Haluaisikohan Se heittää minut terveyskeskukseen kunhan pääsee töistä? Tottakai se haluaa. Enhän minä itse voi ajaa, ja Se kyllä ymmärtää sen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.