Pienistä asioista voi harmistua.
Esimerkiksi siitä, että valurautapadan kannessa on muovinuppi.
Luin pataleivän reseptin. Siinä ideana on paistaa leipä 230 asteen kuumuudessa, rautapadassa.
Ohjeessa kuitenkin muistutetaan, että pitää tiedustella valmistajalta, kestääkö kannen muovinuppi sellaista lämpötilaa.
Harmistun todella niitten puolesta, jotka ovat ostaneet kalliin valurautapadan, ja nyt siis saavat kuulla, ettei se kestä kuumuutta. Mikä pata se sellainen on!
Itselläni on Högforsin malmipata, joka on vanhempi kuin minä itse, mutta paljon hehkeämmässä kunnossa. Siinä kyllä leivän paistaa, ja olen paistanutkin!
Esimerkiksi siitä, että valurautapadan kannessa on muovinuppi.
Luin pataleivän reseptin. Siinä ideana on paistaa leipä 230 asteen kuumuudessa, rautapadassa.
Ohjeessa kuitenkin muistutetaan, että pitää tiedustella valmistajalta, kestääkö kannen muovinuppi sellaista lämpötilaa.
Harmistun todella niitten puolesta, jotka ovat ostaneet kalliin valurautapadan, ja nyt siis saavat kuulla, ettei se kestä kuumuutta. Mikä pata se sellainen on!
Itselläni on Högforsin malmipata, joka on vanhempi kuin minä itse, mutta paljon hehkeämmässä kunnossa. Siinä kyllä leivän paistaa, ja olen paistanutkin!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Lainaus Makriinalta:
"Itselläni on Högforsin malmipata, joka on vanhempi kuin minä itse, mutta paljon hehkeämmässä kunnossa."
Samaa voin sanoa valurautapaistinpannustani, jota mieluummin usein käytän kuin näitä pinnoitettuja.
Ja molempia rautapatojani, jotka ulkopuolelta ovat kyllä vaaleansinisiksi emaloituja, olen käyttänyt ruuhkavuosieni aikana tosi paljon. Niissä kannen päällä oleva kädensija on samaa ainetta kuin itse kansi ja patakin, joten uuni on sopinut niille hyvin.
Roskiksesta roudaamani 3l. valurautainen pata jäi käyttöä vaille ulos ja ruostui pahanpäiväisesti. Siitähän saisi kuumentamalla ja rasvaamalla käyttökelpoisen kypsennysastian.
Kun sillä ei ole kanttakaan, taidan viedä sen romukeräykseen. Hinta tosin vain 0.10 € /kg.
Ruskea keraaminen ja kannellinen pata on myöskin. Ehkä sen huolisi kirpputori lahjoituksena. Joku saksalainen vaikeasti kirjoitettava se on.
Meillä puhdistetaan valurauta astiat laittamalla ne leivinuuniin hiilloksen päälle, pata tai paistinpannu on lämpökäsittelyn jälkeen kuin valimosta tullut.
Sulaneen Muovinupin tilalle voi vaihtaa metallisen.
Enpä heittäisi roskikseen hyvää pataa. Sen voi kuumentaa uunissa ja voidella vaikka öljyllä kiiltäväksi. Jotkut sivelevät läskillä ja laardilla. Jos voi sen hiilloksella kuumentaa, niin hyvä, mutta kyllä uunikin käy, Ikävää tietysti, että kansi puuttuu. Se on myös hauska kukkapurkki pelakuulle, jos ei siitä ole enää ruuan laittoon.
Meidän pata on öljytty ja puhdistettu joka käytön jälkeen, sillä etupäässähän tuollainen iso pata on varastoituna yläkaapissa.
Äitini sai sen lahjaksi ensimmäiseen kotiinsa 21-vuotiaana.
Pyöreään pataan käy mieluusti vaikka lasikansi kypsentämisen ajaksi. On nupittomia lasikansia. Kuvun keskellä reikä.
Kanteen saa mukavan "nupin" koivunoksasta vuoleskelemalla. Pienellä poralla saa siihen koivunoksatappiin reiän, että ripa pysyy paikallaan.
Tosiaan, vaikka pihagrillissä saa padan kuumaksi vaikka ruokaöljykäsittelyä varten. Taidankin puhdistaa padan hyötykäyttöön. Ai niin, se puutappi ptää vaihtaa kuumuutta kestäväksi.
Ei kyllä uskoisi että padan kannen nuppi olisi tehty uunilämpöä kestämättömäksi, mutta mikä ihmemuovi kestäisi. Se on jotain muuta materiaalia varmaan.
Rautapataa sanoi äitini malmipadaksi. Minä en sitä pataa perinyt, mutta rautapata on kyllä minulla ollut. Annoin sen tyttärelle siinä vaiheessa kun ostin Arabian Kokki-padan. En sen parempaa pataa kaipaa. Se on parin litran vetoinen ja ostin samanlaisen mutta vain 7dl vetoisen yhden hengen aterian valmistukseen. Siihen mahtuu sopivasti pari kolme broilerin koipinuijaa uunissa kypsennettäväksi. Näissä keraamisissa padoissa voi alkuruskistuksenkin mainiosti tehdä eikä takuulla liha eikä muutkaan aineet kiinni tartu. Kokkipata on helppo puhdistaa eikä tarvitse muuta hoitoa.
Muoviosien yhdistäminen metalliin on aivan...sanonko mistä ! Moni muuten hyvä kapine ja kone on mennyt käyttökevottomaksi ennen aikojaan, pölynimurien suulakkeet yksi esimerkki. Jouduin luopumaan 70-luvun ketterästä apulaisestani Husqvarnan ompelukoneesta ihan vain yhden pienen muoviosan takia, jollaista ei enää saa. Mieheni ensin sanoikin, että hän sorvaa metallista siihen sopivan osan. Uusi konehan piti hankkia, vaikka enää en paljonkaan ompele, tytöille oli niin mukava silloin ommella prinsessamekkoja, surautella itsellekin kesäleninkejä. Kunnon aluslakanatkin ompelin Tallinnasta ostetusta puolipellavasta, eiväthän nämä valmislakanat mitään kestä eivätkä edes siliä kauniiksi. Uusi omelukone on kyllä ihanan kevyt, kaipa sen uumenissa on muovihöttöä, laatukoneeksi väittävät, vaikka hätinä osaan sen merkin sanoa ...pah...se on Pfaff.
Rautapataa ei minulla ole, vain huippukunnossa aina oleva valurautainen lettupannu, rakkaaksi tullut kaikkinen ihanine lettukestimuistoineen jo kolmessa polvessa. Savipata Römertopf on unohtunut jonnekin kaapin perukoille, Kokki-pata minullakin on vielä käytössä pataruokia varten. Kypsennän paistit hyvin alhaisella lämmöllä mittaria käyttäen , vuokan suojana ns. kokkausarkki, säästyy tiskiä, laatikkoruuat samoin. Nämä paistopaperit ovat vahvempia kuin leivinpaperit, käyvät paistinpannuunkin, varsinkin kalan paistan paistoarkin avulla , ei tarvitse rasvaakaan.
Niin varsinkin rasvaisen lohen pannupaistamiseen ovat hyviä nuo paprut.
Näihin kokkausvälineisiinkin liittyy tunteita ja muistoja.
Kerran kun lasteni perheissä oli vielä vain kaksi henkeä
kummassakin laittelin sunnuntailounaan ja nostin leikilläni koko paistinpannun lihapyöryköineen pöytään keskimmäiseksi, niin molemmat huomasivat: "Ai tämä!" Ja ilmeistä näkyi, että tykkäsivät.
Patani ovat alanurkkakomeron perällä takimmaisena, tosin siinä komerossa on pyörivä hylly, joten kyllä ne esiin saisi, mutta paistin laittaminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle.
Tekstissäsi Ramoona tuntui tutulta lapsuudesta sana 'hätinä', jonka merkitys on aivan päivänselvästi minulla edelleen tiedossa, 'nipin napin'
tai jotain sinne päin. Kyllä nipin napin sopisi vaihtoehdoksi tuohonkin tekstisi kohtaan.
Kerran juttelin kesällä erään kuorokaverini kanssa, pitkän miehen, joka kertoi hätinä käyneensä mökillään vielä. Silloinkin koin tuon sanan vanhana tuttuna, joka lämmitti mieltäni. Huomaan muistavani tapauksen vielä.
Pussittomasta Hundai pölynimurista murtui se letku sieltä moottoripäästä. Voi olla, etä uuden tilaaminen maahantuojalta maksaisi uuden koneen verran.
Philipseissä aina on kestänyt konetta kauemmin. Pitäisi olla edelleen kriittinen aasialaisperäisiä valmisteita vastaan.
Laita ilmastointiteipillä, ei kannata varaosia tilailla. Imurit on tehty niin huonosti että justja just takuuajan kestää.
Vielä tiukempi, ehkä markkinoiden parhaita korjausteippejä on vihreä höyrysulkuteippi. Murtumakohta on niin koneen etupäässä, ettei siinä mikään teippais tule pitämään.
Sitten on se menetelmä, jolla puuveneitäkin (piloille) päällystetään. Parempi mahis on kodinkoneliikkeestä kysyä josko jonkun toisen laitteen letku kävisi.
Epäilen sitä. Itse asiassa koneen takuuajallahan tuo murtui, mutta kuitti ei enää ole tallessa. Nyt alkoi kyllä ottaa pattiin oikein huolella.
Jospa se ei ole muovia vaikka näyttää, uudessa pata-paistinpannu 'keksinnössä'
jonkahjiljattain hankin on silikonia nupissa se kestää kuumuutta.
On minulla sellainen paistinalusta ja kakkuvuokakin ja kestäviä ovat
Minähän vain kommentoin lehden reseptiä, jossa mainitaan, että jos on käytössä muovinupillinen pata, niin nupin kestävyys pitää tarkistaa maahantuojalta. Sehän minulla keitti. En itse menisi tuhlaamaan rahojani malmipataan, jossa on joku osa muovia.
Epäihminen? Oletko saanut niin paljon pataasi, että epäihmiseksi olet itsesi tuntenut?
Elämän aikana ittelle on tullut niin paljon haukkumanimiä, ettei ne molemminpuolisille A4 arkille kirjoitettuna kyllä mahtuis.
Tämä oli harmiton, mutta ei mokaamaton päivä. Onneksi vaan omaan nilkkaan kohdistunutta huteroituvasta muistista johtunutta.
Viimeisestä huikasta on jo siks monta päivää, ettei askel Alkon ohi kulkiessa kingertänyt ja kangertanut kuin entisellä kellosepällä. Ohi pääsin.
Valurautapata ja hiukan alakyljestä nokeentunut kattila olivat sopineet vanhat riitansa ja sopuisasti juttelivat tiilestä muuratun liesihellan valurautaisella kannella.
Kuparihohtoinen kahvikaisa yritti kiusoitella isompiensa kanssa...minulla kuiten upea nenäkin, se yritti.
- Pidä sinä kärsä-amalia jo nokkasi kiinni, sitä soimattiin molemmilta laidoilta.