Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Prk arpisamentuma ja femtolasik

Aber

Asiaa hieman laserleikkauksen eri tekniikoista kävin pari kuukautta sitten esi tarkastuksessa kampin terveystalossa tarkoituksena oli leikkauttaa silmät intralasik menetelmällä. Esitarkastuksen tutkimuksien jälkeen silmäkirurgi kertoi ettei intralasikia ehkä kuitenkaan voida tehdä koska silmän pinta on normaalia tasaisempi ja tämä vaikuttaa imurenkaan asettamiseen joka vaaditaan läpän tekemiseen. Siis vaihtoehtoisesti lääkäri ehdotti prk:ta pari viikkoa kuulemma sumeaa ja kuukauden jälkeen olis tarkoitus nähdä suhteellisen hyvin. Hetken kauhistelun jälkeen olin kuitenkin valmis kyseiseen operaatioon. Leikkauspäivä oli parin päivän päästä ja yksi silmä kerrallaan eikun leikkaus pöydälle. Kahteen viikkoon ei leikatulla silmällä nähnyt yhtään mitään ja toisen silmän leikkaus läheni. Kerroin asiasta kirurgille etten voi tehdä töitä näin huonolla näöllä ja päätimme kokeilla toiseen silmään läpällistä intralasikia. Leikkauksessa ei ollut mitään ongelmia ja näkö oli jo seuraavana päivänä todella hyvä. Nyt on ensimmäisen silmän leikkaamisesta kulunut jo 7 viikkoa ja näkö edelleen samea syyksi selvisi sarveiskalvoon muodostunut arpisamentuma eli haze. Ei varmaan parane vielä moniin viikkoihin ja toisen silmän tasoiseksi ainakaan pitkiin aikoihin jos ollenkaan. Onko kenelläkään kokemusta Prk n jälkeisestä hazesta ja jos on niin miten pitkään on kestänyt? Lähtöarvot silmissä oli -2,50

0

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        69
        2237
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        101
        2063
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        78
        1678
      4. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        41
        1500
      5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1496
      6. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        10
        1387
      7. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        31
        1354
      8. 52
        1258
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        62
        1190
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        28
        1179
      Aihe