Arch, nopea ja vakaa aloittelijan distro

Opejäbä

Täytyy sanoa, että oli paljon epäilyksiä Arch-jakelua kohtaan, mutta olinpa pahasti väärässä. Asensin käyttiksen ilman aikaisempaa kokemusta erinomaista wikiä seuraten ilman mitään kolmannen osapuolen scriptiä, ja nyt puolen vuoden jälkeen voin sanoa, että ei ole paluuta. Itse käytän Archin virallisista repoista Linux-lts:ää, ja kone on vakaa kuin kallio nopeutta unohtamatta. Uskaltaisin jopa väittää, että tämä on jakelu, josta kaikkien pitäisi aloittaa oman distron metsästys. Arch on täysin "läpinäkyvä", eli käyttäjä on kokoajan tietoinen, mitä koneessa on ja mitä se tekee milloinkin. Liian usein kuulen, että joku haluaisi käyttää Linuxiin pohjautuvaa käyttöjärjestelmää, mutta luovuttaa parin päivän kuluttua, kun on niin vaikeaa. Näille ihmisille pitäisi ensiksi antaa eteen Archin wiki viikoksi, jonka jälkeen Archin asennus ja kuukauden hauskuuttelu vaikka Virtualboxissa. Johan alkaisi hommat hoitua. Liian moni distro antaa valmiin paketin, joka toimii tai ei. Jos ongelmia ilmenee, käyttäjän vaikea löytää ratkaisua joko järejestelmän itsensä tai heikon dokumentaation takia. Eli Arch on yksi hyvistä vaihtoehdoista, jotka tarjoavat aloittelijoille mahdollisuuden kehittää tietokoneensa ylläpitotaitoja, jotka näen nyky-yhteiskunnassa lähes pakollisina perustaitoina, kuten pyykinpesu ja ruoanlaitto.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • just_joo

      "Liian moni distro antaa valmiin paketin, joka toimii tai ei. Jos ongelmia ilmenee, käyttäjän vaikea löytää ratkaisua joko järejestelmän itsensä tai heikon dokumentaation takia. Eli Arch on yksi hyvistä vaihtoehdoista, jotka tarjoavat aloittelijoille mahdollisuuden kehittää tietokoneensa ylläpitotaitoja"

      "Toimimattomissa" distroissa on se hyvä puoli ettei niitä tarvitse käyttää eikä "säätää".
      Yksikään Arch-pohjainen ei ole minulla viihtynyt, katsotaan sitten taas joskus.

      • alkuperäinen

        Äläpä asenna Arch-pohjaista viritysta vaan oikea Arch-linux.


      • just_joo
        alkuperäinen kirjoitti:

        Äläpä asenna Arch-pohjaista viritysta vaan oikea Arch-linux.

        Eikö Arch olekkaan Arch pohjainen.


      • just_joo
        just_joo kirjoitti:

        Eikö Arch olekkaan Arch pohjainen.

        Independenthän se onkin :D


      • tjeämericä

        Independent day pohjainen käyttis, voi murtautua ufoihin.


      • vaaappu-ankka
        tjeämericä kirjoitti:

        Independent day pohjainen käyttis, voi murtautua ufoihin.

        Tai päinvastoin, niotsavniäp.


    • ArtsiPunkkeri

      Jotenkin alkoi ahdistaa Arch komenteluasennus.

      Lopetin dossin yms koventorivihöpöttelyn vuonna 1988 ja siirryin moniajavaan graafisen ympäristöön jossa 99,99% asioista saa tehtyä ilman koventoriviräpläystä.

      Mutta kunhan perheen x64 pääkone on taas jotenkuten pystyssä pitää harrasteraudassa kokeilla tuo Arch.

      Ubuntu, Mint, Slax, Bodhi, Debian, Suse, PinguyOS, Knioppix, Puppy jne. on kokeiltu. Kaikki ne on joko puutteellisia, kaatuilee AMD prossuilla tai vaimo vetää ne solmuun ihan normaalilla hiiren klikkailulla. Mielestäni 10v sitte Linux distriot olivat parempia luotettavuudessa ja nopeudessa. En olisi tuolloin uskonut että jopa Windows saisi sen kiinni ja menisi edelle, mutta win8 (töissä) näyttäisi olevan jo edellä ainakin nopeudessa, ja koska linux ajaa pakilla, mennee kapitalistikäyttis edelle jokaisella rintamalla.
      Voi olla että 10v tauon jälkeen meidän kotiin palaa windows yhdeksi käytetyistä.

      • Mitä mulla on kokemusta, niin jos vähänkään osaa rakentaa sen koneen oikein, niin ei linuxia klikkailemalla solmuun saa. Sille en voi mitään jos joka käyttäjällä on pääkäyttäjätason oikeudet, sillon sen saa toki solmuunkin.
        Itse laittelin äitimuorille linux-pohjaisen koneen eikä tosiaan ole saanut sitä solmuun. Vain pakolliseen oikeudet päälle, niin ei mene solmuunkaan. Distrona olen käyttänyt vakaata versiota Debianista.


    • sfsdf

      Lienee sarkasmia otsikko mutta Arch ei oikein ole aloittelijan jakelu. Toki paljon opit sen asennettuasi käyttäkuntoon. Toki kuiten yleensä linuxin kanssa loogisella ajayttelukyvyllä ja maalaisjärjellä pääsee pitkälle.

    • kraffi1

      Arch on hyvä jakelu mutta ei sitä kyllä ensimäiseksi Linux-jakeluksi voi suositella kellekkään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      156
      2677
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      198
      1935
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1696
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1638
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1401
    6. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      74
      1078
    7. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1040
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1019
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      191
      944
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      911
    Aihe