Katselin tuossa noita vanhoja kuvattuja kirkonkirjojen sivuja. Miten ylipäätänsäkään noista teksteistä saa selvää? Se kohta, mihin on salamavalo osunut kuvattaessa, on vähän selkeämpi, toinen sivu on tummempi ja epäselvempi.
Jos kirjat olisi kuvattu jokainen sivu erikseen, tulos olisi parempi.
Jos kirjat olisi kuvattu jokainen sivu erikseen, tulos olisi parempi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oletan, että kuvat on otettu kameralla joko kirkonkirjoista tai mikrofilmin lukukoneen ruudulta. Katselepa samat sivut SSHY:n sivuilta ja NARC:in sivuilta.
SSHY:n sivuilla kuvauslaatu vaihtelee erinomaisesta täysin kelvottomaan, mutta jotakin kuvan parametrejä pystyy vähän säätämään. Sivujen luettelointi on erinomainen, mutta sitä ei aina ole.
NARC:in sivuilla kuvanlaatu on pääsääntöisesti erinomaista ja kuvaa pystyy suurentamaan niin paljon kuin haluaa. Luettelointi puuttuu täysin ja arkistointitapa on alkeellinen. Hyvin usein on myös niin, että esim. syntyneitten luettelossa on myös kuolleet, vihityt ja muuttaneet sekalaisessa järjestyksessä ja tiedot löytyvät vain selaamalla sivu sivulta. Mistään ei ilmene, että yhden otsakkeen alla on muitakin luetteloita. Sivut latautuvat usein tuskallisen hitaasti.
SSHY:n sivuilla päädyin kerran sivulle, jota ei ollut olemassa. Kuvaaja oli kääntänyt kaksi sivua kerralla. Harmitti, kun ketju katkesi siihen, enkä tiedä, mikä oli äidin ja tyttären kohtalo.
Olisit katsonut NARC:n sivuilta. Todennäköisesti sieltä olisi löytynyt sivu kuvattuna.
Näin joutuu usein tekemään ja siksi onkin hyvä, että kuvia on kahdessa lähteessä.
Noihin NARC:n kuviin on tehty vapaaehtoisvoimin hakemistoja, jotka löytyvät osoitteesta http://digihakemisto.appspot.com/
Koska alkuperäiset kuvat ovat heikkolaatuisia, niin olisi ollut järkevämpi kuvata kirjat uudestaan. Vaikka suttunen kuva on parempi kuin ei kuvaa ollenkaan, niin kuitenkin tuntuu että Arkistolaitos tekee turhaa työtä digitoimalla suttusia kuvia. Jos kirjat olisi kuvattu uudestaan värillisinä ja terävempinä, niin silloin olisi helpompi tulkita vaikeampaakin tekstiä.
Jos kirjoista puhutaan niin arkistolaitoksella on ne alkuperäiset. Mikrofilmien uudelleen digitoinnista en osaa sanoa.
Tietenkin olisi järkevää kuvata kirjat uudestaan, mutta kuka maksaa kustannukset. Yllättäen tälle projektille ei löydy maksajaa ja mikrofilmien ja -korttien skannaukset kuviksi on tehty melko pitkälti vapaaehtoisin voimin.
Itse osallistuin yhden seurakunnan kirkonkirjojen skannaukseen, sillä ne eivät olleet netissä vaan mikrokortit olivat vain seurakunnan hallussa. Kun saatiin kirjaston skanneri käyttöön ja saatiin ryhmään kymmenkunta henkilöä, niin tulostakin syntyi.
Itse jatkoin vielä parin seurakunnan kirkonkirjojen mikrokorttien skannauksella. Kuvia tuli n. 6000 kpl ja aikaa meni kuukausi työtuntien määrän ollessa n. 100 tuntia. Olisitko valmis uhraamaan aikaasi ja sen jälkeen kiitoksena saat vain motkotusta kuvien heikosta laadusta? Siinä vaiheessa tulee mieleen, että pitäkää tunkkinne..
Valitettavasti käyttäjät ovat pilanneet osan mikrofilmeistä ja -korteista vuosien aikana: Filmeissä on naarmuja, pölyä, kiinteää likaa ja pienikin pölyhiukkanen peittää osan teksteistä. Oma lukunsa on alkuperäisillä kirkonkirjoilla, sillä käsiala on mitä on, sivut ovat olleet repaleiset tai niitä puuttuu, muste on levinnyt sivulle ja yliviivaukset peittävät osan tekstistä. Kontrastierot ovat suuret, jolloin osa teksteistä menee mustaksi ja osaa ei himmeänä pysty lukemaan.
Mikrofilmien ja -korttien lukemiseen kuvan tallentamiseen sopivia skannereita on melko vähän muualla kuin arkistolaitoksella. Joillakin kirjastoilla on skannereita ja voit tilata mikrofilmejä etälainana, jolloin voit itse todeta alkuperäisen tallenteen laadun.
Kirkonkirjat ovat sentään satoja vuosia vanhoja, joten niiden kuvaus ei onnistu ihan jokaiselta. Sivujen oikominen saattaa aiheuttaa sivuun vaurioita, joten on parempi, että arkistolaitos hoitaa oman aikataulunsa mukaan arkistojen päivitystä ja kuvaa kunnon laittein kirkonkirjatkin.
Tässä menee vähän sekaisin Arkistolaitoksen työ ja jonkun 'sukututkimuskerhon' skannnailut omaan käyttöönsä. Näillä on vissi ero, vaikka molempien tuotoksia voikin netin kautta tutkia.
Eikös me tässä käydä keskustelua harrastuksen merkeissä. Arkistolaitos tekee omaa työtään omalla tavallaan, mutta määrärahat ei kaikkeen riitä. Seurakunnat omalta osaltaan tuntuvat jarruttavan sukututkimusta, sillä asiaa tuntevaa henkilökuntaa on seurakunnista "säästösyistä" pihalle. Tuntuu oudolta, että maksullisia palveluja ei kannata enää tuottaa, sillä sukututkimuksen virkatodistuksia tekee seurakunnassa vain yksi henkilö puolen vuoden toimitusajalla..
Ongelmana tulee tulevaisuudessa olemaan valtavat tietokannat ja tiedon löytäminen niistä. Itse ainakin olen saanut 'sukututkimuskerhojen' kautta paljon apua tutkimuksissani mm. kurssien kautta. Kun sukumme aktivoitui muutama vuosi sitten sukukirjan tekoon, niin totesimme, että on viimeinen hetki koota vanhaa henkilö- ja perinnetietoa kasaan. Siinä sivussa on minunlaiseni aloittelevan harrastajan maailmankuva on avartunut huomattavasti ja osaan nyt arvostaa menneitten sukupolvien tekemää työtä.