Yleltä Ylevero pois, kun ei tule tasapuolista ohje

Soinin työmies tiukkana Ylelle: "Sylkee suomalaisten silmille"

Perussuomalaisten puoluetoimistossa on tuohduttu Ylen viime päivien ohjelmiin.

– Miksi Yle sylkee suomalaisten silmille, kysyy puolueen työmies Matti Putkonen.

Putkosen mukaan esimerkiksi torstaina Obs-debatt ja A-studio osoittivat, että Ylen asiaohjelmien toimitukset eivät hyväksy vaalien lopputulosta.

– Yle yritti puoli vuotta ohjeistaa, miten suomalaisten tulisi äänestää apunaan gallupit ja studioihin raahatut päivystävät politiikan dosentit. Käsikirjoitukseen kuului, että tulevaa kepun murskavoittoa hehkutettiin ja perussuomalaisten tulevaa rökäletappiota pidettiin selviönä, Putkonen kirjoittaa.

Putkonen jatkaa, että suomalaiset äänestivät itsenäisesti, eivätkä Ylen ohjeistuksen mukaisesti.

– Varsinaisena vaalipäivänä perussuomalaiset olivat ykkönen 19,1 prosentin osuudella. Tämä onnistui, koska kolmen viimeisen viikon suurissa vaalikeskusteluissa ja medioiden puoluepäivinä puhuttiin asioista eikä gallup-mielikuvista.

Putkonen tykittää Yleä rajusti.

– Yhtiön täydellistä mahalaskua luotettavana toimijana yritetään nyt peitellä. Ylen "asiaohjelmat" yrittävät leimata perussuomalaiset yhden asian liikkeeksi eli pelkästään maahanmuuton vastaiseksi ja perään lähetetään vielä viestiä, ettei tällaista porukkaa voi päästää hallitukseen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tasapuolistako kirjoitti:

Soinin työmies tiukkana Ylelle: "Sylkee suomalaisten silmille"

Perussuomalaisten puoluetoimistossa on tuohduttu Ylen viime päivien ohjelmiin.

– Miksi Yle sylkee suomalaisten silmille, kysyy puolueen työmies Matti Putkonen.

Putkosen mukaan esimerkiksi torstaina Obs-debatt ja A-studio osoittivat, että Ylen asiaohjelmien toimitukset eivät hyväksy vaalien lopputulosta.

– Yle yritti puoli vuotta ohjeistaa, miten suomalaisten tulisi äänestää apunaan gallupit ja studioihin raahatut päivystävät politiikan dosentit. Käsikirjoitukseen kuului, että tulevaa kepun murskavoittoa hehkutettiin ja perussuomalaisten tulevaa rökäletappiota pidettiin selviönä, Putkonen kirjoittaa.

Putkonen jatkaa, että suomalaiset äänestivät itsenäisesti, eivätkä Ylen ohjeistuksen mukaisesti.

– Varsinaisena vaalipäivänä perussuomalaiset olivat ykkönen 19,1 prosentin osuudella. Tämä onnistui, koska kolmen viimeisen viikon suurissa vaalikeskusteluissa ja medioiden puoluepäivinä puhuttiin asioista eikä gallup-mielikuvista.

Putkonen tykittää Yleä rajusti.

– Yhtiön täydellistä mahalaskua luotettavana toimijana yritetään nyt peitellä. Ylen "asiaohjelmat" yrittävät leimata perussuomalaiset yhden asian liikkeeksi eli pelkästään maahanmuuton vastaiseksi ja perään lähetetään vielä viestiä, ettei tällaista porukkaa voi päästää hallitukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu