Tommin tarina

Olen entinen narkomaani ja saatananpalvoja pahimmasta päästä, kunnes Jeesus pelasti minut ja veti minut takaisin elämään! Kaikki alkoi jo 9-vuotiaana, kun okkultismi, pahuus ja päihteet alkoivat kiinnostamaan minua. Eräänä päivänä koulussa, kun piti mennä kirkkoon, hyppäsin ikkunasta ulos ja paniikissa huusin: ”En varmasti tule! Soittakaa vaikka äidille, ettei minun tarvitse sinne tulla!!!” Äiti antoi luvan olla poissa kirkosta siitä lähtien. Aloin myös piirtelemään kaikenmoisia pahuuden symboleita; pentagrammeja, ristejä väärinpäin, riimuja yms. Luin jotain kirjaa, missä kerrottiin saatananpalvonnasta ja satanismista ja tajusin, että minä olen joutunut mukaan johonkiin, mihin en tiennyt joutuvani ja se tulisi tekemään elämästäni helvetin! 10-vuotiaana mukaan tulivatkin jo lääkkeet kuvioihin, joita käytin paniikkioireisiin, masennukseen ja moneen muuhun vaivaan. Aluksi rupesin vain myymään niitä, mutta melkein heti söin niitä enemmän kuin myin ja lopulta se vei kokonaan mukanaan. 13-vuotiaana mukaan tulikin jo suonensisäiset huumeet, mikä alkoi amfetamiinilla. Amfetamiinin käyttöä jatkui yhtäjaksoisesti puolisen vuotta tai vuosi ja se oli hyvin kaoottista aikaa! Monia psykooseja, rikoksia, valheita ja kaikkea sairasta tuli tehtyä. Siirryin aineesta toiseen buprenorfiiniin subutexin ja suboxonen muodossa, joiden käyttöä jatkui vuoteen 2010 asti. Tällöin menin ensimmäistä kertaa katkohoitoon. Kaikkia aineita tuli käytettyä tietysti myös sekaisin ja rauhoittavat lääkkeet varsinkin oli vahvasti koko ajan mukana. Aineiden käytön lomassa se maailma tuli tutuksi rikoksineen ja väkivaltaisuuksineen, mutta samalla elin toista maailmaa saatanan orjana! Aluksi sitä ei moni tiennyt, mutta se alkoi kyllä näkyä. Olin aivan tolkuton, moraaliton, ja aivan haudasta nousseen näköinenkin. Tein kammottavia rituaaleja, viiltelin itseäni vain koska perkele käski (ja koska rakastin verta) ja masensin itseni tahallani tietyin väliajoin, jotta olisi se ”oikea” tunnelma. Välillä jopa join vain verta ravinnoksi ja vaivuin transsiin. Moraali, arvot ja tunteet olivat jotain, mistä ei ollut tietoakaan! Halusin olla masentunut, ja jos en ollut, niin masensin itseni musiikilla, eristäytymällä maailmasta ja rituaaleilla. Silloin pääsi siihen tunnelmaan, mitä kutsun hypnoottiseksi pahuuden tunnetilaksi, jonka aikana mahdollistui transsiin vaipuminen, ruumiista irtautuminen, demonien ja pahojen henkien kutsuminen ja kaikki muu sairas pahuus. Joskus toimin hetken mielijohteesta kuin riivattu ja saatoin olla hetkessä pimeässä huoneessa kirjoittamassa verelläni seinään. Yleensä kirjoittelin paikkoihin aatsalep amelouk eli väärinpäin kuolema pelastaa tai saatoin kirjoittaa Satan saves! Elämä oli kuolemaa ja kuolema oli elämää! Palvoin ja ihannoin kuolemaa. Halusin kuolla ja se monen monta kertaa lähes tapahtuikin. Minulla oli onneksi suurempi suojelija mukana. Lopputulos oli noin 11 yliannostusta, 3 sydämenpysähdystä ja kymmeniä itsemurhayrityksiä, mutta aina selvisin hengissä, koska vielä ei ollut minun aikani! Kävelin Porin kaupungilla varmastikin hieman määrätiedottoman näköisesti. Aloin olla aivan lopussa kaikesta. En jaksanut enää. Jotkut katuevankelistat tulivat luokseni ja kysyivät minulta (jälleen), että olinko kuullut Jeesuksesta. Vastasin halveksivasti heille: ”Olen, mutta ei kiinnosta.” Kuitenkin tässä hetkessä jotain suurta jäi sydämeeni itämään. Eräänä yönä päätin, että otan lopullisesti itseni hengiltä. Lähdin kävelemään Kokemäenjoen sillalle. Sieltä olisi hyvä hypätä… Hyvä paikka tehdä itsemurha. Piikki ja itsemurhaan sopivat aineet mukana minä lähdin kävelemään – aivan päinvastaiseen suuntaan! Lopulta löysinkin itseni nyyhkyttämästä kirkon portailta! Keskellä yötä, kellon ollessa kaksi, luokseni tuli joku kirkon työntekijöistä ja minulta kysyttiin jälleen: ”Oletko kuullut Jeesuksesta?” Kysymys hämmensi minua jokseenkin, koska oli jo niin myöhä. Olin kuitenkin suhteellisen sekaisin, joten en miettinyt asiaa sen pidemmälle. Vastasin tälle työntekijälle, että haluaisin kyllä kääntyä Hänen puoleensa, mutta en voi, koska olen saatananpalvoja. Eihän tällainen ihminen nyt voi uskoon tulla! Se oli kuvitelmani silloin, mutta kuinka väärässä olinkaan! Seuraavana aamuna pääni oli hieman selvempi kuin edellisenä yönä. Muistin vähän hämärästi edellisyön tapahtumista jotain. Läheskään kaikki ei ollut kirkasta. Oli heinäkuinen tiistaipäivä vuonna 2013, kun yhtäkkiä luokseni tuli joku ihminen. Hän rupesi kertomaan minulle Jeesuksesta ja sen sijaan, että olisin halveksuen kommentoinut hänen puheensa päälle, minä kuuntelin. Minä todella kuuntelin! Tuo Jeesuksen oma kertoi minulle hänen Herransa ihmeellisestä armollisuudesta ja mahtavuudesta. Se pieni siemen, joka oli vain hetki sitten ruvennut itämään katuevankelistojen toimesta, sai sieluni todella avautumaan Jeesukselle tuossa hetkessä. Rupesimme nimittäin rukoilemaan yhdessä!