Kokkolan Vapun kruunasi Jeesus-marssi. Oliko kaikilla kivaa ja miten jatkot sujuivat? Kulmakadun kokoontumispaikalla näkyi ainakin vilskettä mutta tärkeämmän tapahtuman vuoksi jouduin jättämään marssit väliin.
Jeesus-marssi 2015
Ate_Isti
25215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
En marssinut Vappuna Jeesuksen tahtiin olin kouluttamassa oluttuoppia omiin tarkoituksiini ja itseasiassa huomasin muidenkin toimivan samaan tyyliin mutta jatkot jäivät hieman hämärän peittoon :)
Voi vittu mikä on jeesus-marssi?
Se on mielenilmaus työväenjuhlapäivää vastaan ja osittain myös jeesus-marssin ansioita on, että kirkosta marssitaan eroon.
Kirkko saa syyttää itseään, kun antaa häiriköitten marssia Vappuna joka on työläisten virallinen juhlapäivä.
Mikäli Vappuna marssitaan, niin marsijoitten pitää kunnioittaa ja muistaa niitä ihmisiä, jotka ovat menettäneet jopa henkensä taistellessaan työläisten etujen puolesta.
Jesus-marssi kuuluu kesäaikaan, niin kuin muuallakin maailmassa.
Porvareitten ja kapitalistien aikaan saanosta koko jeesus-marssit sillä halutaan heikentää työväestön yhteishenkeä.
Luterilaisuus on työläistenkin valtauskonto maassamme. Porvaristoa ei paljoa tunnu synnintaakka painavan ennen viimeistä tuomiota joten olkoon tuo marssi muistutus heillekkin mitä tekevät repiessänsä rahansa työläisten selkänahoista.
Jeesus marssissa on vapaamatkustajat, jotka nauttivat samoista eduista mitä työläiset ovat vuosikymmenien aikana taistelleet.
Ovat kyllä väärän päivän valinneet !
Toistan myös sinulle tään:
Luterilaisuus on työläistenkin valtauskonto maassamme. Porvaristoa ei paljoa tunnu synnintaakka painavan ennen viimeistä tuomiota joten olkoon tuo marssi muistutus heillekkin mitä tekevät repiessänsä rahansa työläisten selkänahoista.
hurmahenget marssii, Luther ei osallistuisi tähän marssiin. Suurimmalla osalla marssijoista on väärä oppi. (mm. kasteoppi.) Ei sinne oikeaoppinen voi osallistua.
Kyllä tuo marssi on avoin kaikille, myös työväen luterilaisille. Jeesus marssi on nimensä mukaisesti marssi Jeesukselle.
Reijo joutuu vapun jälkeen selvittelemään asioitaan.
https://www.vero.fi/fi-FI/Palaute/Anna_vihje_verovilpista(35143)
Vappu on kansainvälinen työväen juhlapäivä.
Työntekijän ei pidä häväistä vappujuhlaa Jeesus marssilla, mikäli niin tapahtuu ja vaikka Jumala antaa sen anteeksi, niin työväenaate ei koskaan.
https://www.youtube.com/watch?v=4z-GUhdERFA
https://www.youtube.com/watch?v=mxBbwXne7E0
https://www.youtube.com/watch?v=yIm_c5D_lT0&list=PL2FE8E917852682E1
Luterilaisuus on työväen valtauskonto suomessa joten Jesus marssi sopii hyvin tapahtuman yhteyteen ennen varsinaista vappukulkuetta.
Työväki uskoo vain työntekoon.
Luterilaisuudella ja Jeesus marsseilla ei ole mitään tekemistä kansainvälisen työväen Vappujuhlan kanssa.
Tuliko selväksi tulihan
Ensinnäkin sanonta kuuluu: "Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä" joten eivät työläiset työtä rakasta vain raadannan vuoksi vaan palkan.
Riistoporvarit eivät noudata kristillistä tasajakoa joten heillä ei ole mitään tekemistä luterilaisen työväen juhlan vapun kanssa.
Suomentyöväenluokka todellakin on luterilaista enemmistöltään ja noudattavat arkiuskovaisinakin lutherin opetuksia myös vappuna.
"Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä"
Olet noudattanut aina elämässäsi sitä mitä veisaat.
"joten eivät työläiset työtä rakasta vain raadannan vuoksi vaan palkan."
Työtä tehdään toimeentulon vuoksi vaikka paskaa lapioiden, syntinen on se joka veisaa muiden työnteoista ja marssii Jeesus marsseja työväenjuhlapäivänä.
Työnteko on niin vastenmielistä että siitä on maksettava että tekisit sitä". Jotkut, sen sijaan, ovat tehneet työstään epäjumalan uhraamalla kaikkensa sille. Siksi, kristittyinä, meidän on tärkeää ymmärtää mitä Jumala haluaa meidän ajattelevan työstä ja miten hän haluaa meidän toimivan sen suhteen.
Työ on Siunaus
Työnteko on pakollista
Työ on Palvomista
Jos sinulla on huono asenne työhösi, muista että Jumala on antanut sen sinulle siunauksena. Jos sinulla on kiusaus laiskuuteen, muista että Jumala sanoo meille että työ on pakollista. Jos luulet että ammatistasi puuttuu arvokkuus, muista että palvot työlläsi Jumalaa. Mikä asenne sinulla tulee olemaan ensi maanantaina? Voit herätä kiitollisena Jumalalle työn antamasta siunauksesta, mahdollisuudesta täyttää paikkasi Jumalan edessä ja mennä ilolla yli palkan ja väsymyksen, palvelemalla Häntä ainoata joka ansaitsee kaiken palvontasi, hallelujaaa!
Mene Reijo oikeisiin töihin vaikka suurteollisuusalueelle, et kestä siellä edes viikkoa käy niin kuin muillekin luusereille, tulee äitiä ikävä.
Työttömyys ei ole synti raamatun mukaan vaan riistoporvarin tuoman halpatyövoiman aikaan saannos joten siitä ei tule toimetonta syyttämään.
"Työ on Siunaus" Vastaus: Ei ole raamatun mukaan eikä Lutherin mukaan.
"Työnteko on pakollista" Vastaus: Suomessa työtä ei ole pakko vastaan ottaa.
"Työ on Palvomista" Vastaus: Työnpalvominen olisi epäjumalan palvelus.
2. Moos. 20
20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
20:4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
20:5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; 20:6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
Kaikki mikä liittyy raamattuun on huu haa ta.
Se joka hakee apua raamatunlauseista ei ymmärrä todellista työntekoa.
Jokainen on itsensä herra--->>>> mikäli järki ei ole esim. juopottelun takia vähentynyt.
Työnteko liittyy ekolookiseen selviytymiseen, ruokaa pitää vaikka juosta kiinni jos on tarpeeksi nälkä.
Riistoporvarit ovat todellisuutta, halpatyövoima on alistamista ja sen vuoksi tarvitaan Vappuna vappumarsseja, Jeesus marssit ovat riistoporvarien työkaluja lisätä työväestön alistamista.
Kaikki mikä liittyy islamin vastaisuuteen vastoin valtion ohjeita on irrationaalista.
Suomessa on suomen lait ja rationaaliset ateistit noudattavat suomenlakia sekä kunnioittavat virkavallan auktoriteettiä.
Työntekosi ihannointi on sairasta riistoporvareiden propagandaa ja manipulointia.
Suomessa on myös AY-liikkeet joiden tarkoitua on suojella työväenluokkaa kaltaisiesi anarkokapitalistien rikolliselta riistolta.
Jokainen IHMINEN on yhtä arvokas laskematta palkkaa tai sitä että tekeekö työtä vai ei, siis SUOMENLAINKIN mukaan. Piste
"Työnteko liittyy ekolookiseen selviytymiseen, ruokaa pitää vaikka juosta kiinni jos on tarpeeksi nälkä."
Ekologiaa johtavat kapitalistiset talousrikolliset ja sellaisen rahan kiinni juoksemiseen pakottaminen saadaksensa ruokaa nälkäänsä on alistamista.
Kukaan työväenluokasta ei niele valettasi alistumisesta työntekoon pilkkapalkalla.
Vappuna ei marssita sen takia että ihmiset pakotettaisiin töihin vaan sen takia että saataisiin lisää liksaa ja parempia työttömyystukia jotka otettaisiin pois riistoporvarien taskuista kun eivät he mitään oikeaa työtä sen rahansa eteen tee muuta kuin repien sen työntekijöiden selkänahasta.
Valtio on velvollinen kansalaistensa hyvinvoinnista ja työtä tekevät verovelvollisia SUOMENLAIN mukaan ja myös Lutherilainen SUOMEN valtauskonto haluaa noudattaa kristittyä TASAJAKOA riippumatta siitä että kuka tekee ja miten paljon.
Jos et hyväksy ja noudata yhteiskunnan lakeja olet yhteiskunta kelvoton ja kuulut sellaiseen laitokseen johon rikolliset laitetaan.
KOKKOLA-VASTAA kuin tekopyhä porvari.
Tätä on tehty ja opittu jo vuosituhansia.
"Työnteko liittyy ekolookiseen selviytymiseen, ruokaa pitää vaikka juosta kiinni jos on tarpeeksi nälkä."
"Valtio on velvollinen kansalaistensa hyvinvoinnista ja työtä tekevät verovelvollisia SUOMENLAIN mukaan ja myös Lutherilainen SUOMEN valtauskonto haluaa noudattaa kristittyä TASAJAKOA riippumatta siitä että kuka tekee ja miten paljon."
Valtio muodostuu kansalaisista ja valtion tehtävänä on jakaa sitä rahaa mitä on olemassa tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kansalaisille.
Riistoporvarit vetävät välistä eivätkä kanna rahalista vastuutaan vaan siirtävät rahallisen vastuun rahattomille ottamalla velkaa velan päälle ja siirtämällä omat rahat veroparatiiseihin.
Valtio joka muodostuu pääasiassa työläisistä pitää äänestää siten, että heille tulee enemmistö päättää tulonjaosta.
Vappuna juhlapäivänä marssitaan työväenaatteen puolesta ja silloin voi myös esittää mieltään epäkohtia kohtaan.
TUPO ja muita palkkaneuvotteluja ei käydä vappuna, mutta lisää liksaa voidaan kyllä vaatia.
Minä halveksin henkilökohtaista osoittelua joilla ei perusteita.
"Jos et hyväksy ja noudata yhteiskunnan lakeja olet yhteiskunta kelvoton ja kuulut sellaiseen laitokseen johon rikolliset laitetaan."
Minä halveksin ihmisten pakottamista töihin.
"Työnteko liittyy ekolookiseen selviytymiseen, ruokaa pitää vaikka juosta kiinni jos on tarpeeksi nälkä."
Sen kyllä ymmärrän että ihminen hankkii vaikkapa ruokansa omavaraisesti luonnosta tai viljelemällä ja kasvattamalla lihakarjaa omaan käyttöön.
Ihmistä ei ole luotu kenenkään orjaksi eikä tule joutua alistumaan nöyristelemään muita missään olosuhteissa sillä jokaisen elämä on lähtökohtaisesti tasa-arvoinen.
Rahalla ei saa alistaa nälkiintynyttäkään.
Omavaraista on myös työnteko ei se eroa keräilytaloudesta tai muusta työhön liittyvästä toiminnasta jolla saadaan toimentuloa ihmisen joka päiväisiin tarpeisiin.
Ihmisellä on oikeus valita miten hankkii elantonsa ei silloin voida puhua orjuudesta.
Rahan alkuperäinen tarkoitus on käyttää sitä esim kaupanteossa, koska jotkut muut esim oravannahkoja on vaikeampi kantaa mukanaan.
Oravannahat ja myös rahat on jotenkin ansaittava ennen kuin voidaan mennä naapurilta ostamaan silakoita.
"Elämä on lähtökohtaisesti tasa-arvoinen"
Äänestämällä sellaisia jotka kannattavat tasa-arvoista yhteiskuntaa voidaan saavuttaa myös oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.
Yhteiskunnassa pitää kuitenkin olla säännöt miten toimitaan, muuten ne orjuuttajat pyrkivät riistotalouteen.
Mikäli olet työtön, älä halveksi työntekoa, äläkä jää syömään toisten lautasilta, jokaiselle löytyy omien edellytysten mukaisia töitä ja kun tekee parhaansa, niin kukaan ei voi eikä saa sinua moittia.
Toisten lautasilta? Mielipiteesi on sairas! Sun lautaselta ei kukaan syö. Sun verotulos on valtion omaisuutta ja jos et sitä hyväksy muuta veroparatiisiin se on omavalintas, mutta niin kauan kuin asut suomessa on verotulos valtion omaisuutta.
Valtion velvollisuus tukea työttömiä sillä niin on suomenkansa valitsemiensa kansanedustajien kautta päättänyt.
Jokaisen kuuluu saada semmoista työtä kuin haluaa eikä kukaan ole mikään b-luokan kansalainen vaikka ei tois yhteiseen kassaan penninpyörylää.
Kenenkään ei kuulu ALISTUA mihinkään mitä ei halua ja valtiolla on laillisia sanktioita joilla evätään tukia jos ei halua töihin, mutta pakottaminen on sairasta.
Se että saa tehdä työtä ei oikeuta minkään sortin ylimieliseen ylpeyteen.
Ihmisen ei pidä palvoa mannonaa tehden mitä tahansa leipänsä eteen.
Hyvinvointi ja itsekunnioitus tulee ennen sitä että tanssitaan toisten pillin tahtiin.
VAPPU:
Vappu on vuosittain 1. toukokuuta vietettävä enimmäkseen länsimaalainen kansainvälinen juhlapäivä ja monissa maissa yleinen vapaapäivä.
Se on kevään loppupuolen juhlapäivä sekä kansainvälinen työväen juhlapäivä.
Vappu on myös muistotilaisuus:
Yhdysvaltain Chicagossa 4. toukokuuta 1886 tapahtuneesta työläisten ja poliisin välisestä yhteenotosta, joka liittyi kahdeksan tunnin työaikaa vaatineisiin mielenosoituksiin. Yksitoista kuolonuhria vaatineen välikohtauksen jälkeen pidätettiin kahdeksan myöhemmin syyttömiksi osoittautunutta anarkistia, joista neljä teloitettiin ja yksi teki itsemurhan vankilassa. Vuonna 1889 Pariisissa kokoontunut toinen internationaali päätti ryhtyä viettämään vappua heidän muistokseen työläisten yleisenä mielenosoitus- ja juhlapäivänä.
Jeesus marssit eivät kuulu vappuun, kaikissa sivistys valtioissa niitä marssitaan kesällä.
Jeesus-marssi on maailmanlaajuinen, jatkuvasti laajeneva kristittyjen yhteinen rukoustapahtuma. Tapahtuma sai alkunsa Isossa-Britanniassa vuonna 1987, jolloin 15 000 kristittyä kokoontui Lontoon kaduille rukoilemaan. Sieltä tapahtuma levisi nopeasti muualle maailmaan, ja jo vuonna 1997 siihen osallistui 40 miljoonaa kristittyä yli 170 maassa. Marssi järjestetään kesäkuussa aikavyöhykkeittäin eri puolilla maailmaa.
zzzzzzz
Kokkolan Jeesus marssijat häpäiset työläisten viettämää kansanvälistä juhlapäivää, eivätkä noudata muiden sivistyneitten ihmisten tapaa järjestää Jeesus marsseja kesällä.
Suomen työväenluokka on silti Luterilaisia valtauskoltaan vaikkei niin ameriikassa tai ranskassa olisikaan.
Vappu kruisinki sen sijaan ei edusta mitenkään työväenluokkaa sillä vain aniharva työväenluokan edustaja on jenkkiauto harrastaja.
kokkolan suomalainen seurakunta ei ole mukana jeesus marssissa me papit olemme kaikki körttiläisiä emmekä halua marssia hurmahenkien kanssa kaste pelastaa ei mikään ratkaisukristillisyys
jos otat upotuskasteen joudut kadotukseen