Valesokkeli

Unohdanko

Kävin tutustumassa erääseen myynnissä olevaan omakotitaloon. Tiiliverhoiltu talo on valmistunut 1982 ja siinä on valesokkeli, ilmanvaihtona painovoimainen ilmanvaihto. Talon sisäilmassa ei ollut havaittavissa kellarin hajua, sisäilmaa voisi sanoa neutraaliksi eli ei haissut millekään - ihan kuin olisin omaan osakehuoneistoon tullut, jossa on myös painovoimainen ilmanvaihto ja sisäilma on neutraali. Talon jokaisella nurkalla oli salaojien tarkastuskaivot. Vedet oli johdettu ränneistä n. metrin päähän sokkelista betonikouruilla. Tontti oli melko tasainen tai tontti vietti poispäin talosta.

Kannattaako tällaista kohdetta lähteä tarkemmin kuntotutkimaan ulkopuolisen kanssa? Jos sokkelista porataan näytteitä ja näytteistä ei löydy mätää, kuinka todennäköistä on, että sieltä kuitenkin jostain ponnahtaa kymmenien tuhansien ylläripylläri?

Talo ja pihamaa oli muutoin todella siististi pidetty. joten sen vuoksi kiinnostuin kohteesta. Tuo valesokkeli vain pelottaa.

19

2828

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paljonhyviäkin

      Paljon tehty ja ei kiellettyä vieläkään, salaojat, kallistusmaa talon ympäri ulospäin ja se täyttösora rakennuksen alla ratkaisee onko vikaa, radon arvot voi olla myös noissa korkeat mittaus onnistuu talvella parhaiten.

    • oeihanoo

      Osta heti! Joku muu vie sen paikan nenäsi edestä muuten ja sitten kaduttaa!Älä tingi yhtään maksa vielä vähän enemmän kuin pyytää!Kannattaa!!

    • BauHerr

      "Paljon tehty ja ei kiellettyä vieläkään,"

      VÄÄRIN. On kielletty. Valesokkelia ei pitäisi olla vuoden 1998 jälkeen rakennetuissa taloissa.

      Salaojilla ei ole valesokkelin yhteydessä juuri mitään merkitystä. Jos puinen alajuoksu on maanpinnan alapuolella se mätäneet riippumatta siitä vetävätkö salaojat vai eivät. Jos salaojat eivät vedä, mätänee puu todennäköisesti nopeammin. Asiaa voi havainnoillistaa pistämällä keväällä lapiollisen maata sanomalehdelle. Märkä läikkä siitä jää.

      • hörhöjäkinon

        Ei kaikissa valesokkelit ole MAANPINNAN alla, esim. 80cm TAVALLINEN sokkeli 20cm valesokkeli, miten se MAAN alla on, lisäksi antura vähintään 20cm, nämä kaikki yhteensä yli metrin, oletko rakentaja vai ?


      • BauHerr
        hörhöjäkinon kirjoitti:

        Ei kaikissa valesokkelit ole MAANPINNAN alla, esim. 80cm TAVALLINEN sokkeli 20cm valesokkeli, miten se MAAN alla on, lisäksi antura vähintään 20cm, nämä kaikki yhteensä yli metrin, oletko rakentaja vai ?

        1. Olen.
        2. Valesokkelin määritelmä on esimerkiksi tämä: "Ulkoapäin näyttää normaalilta perustukselta, mutta sisäpuolella rakennuksen puurunko alkaa maanpinnan tasosta tai sen alapuolelta."
        3. Kuvaamasi rakenne EI OLE VALESOKKELI.


      • vähän-eroo

        tuo kuvaamasi on kyllä 1700 luvun multa penkki ei sokkelia ollenkaan


      • Anonyymi

        Puu ei mätäne vaan lahoaa.


    • pilkkuville

      Puu ei mätäne vaan lahoaa.

      • Kyllä_mätänee

        Mätänee hapettomissa / vähähappisissa olosuhteissa. Lahoaminen on hidasta palamista eli puu hapettuu ja pieneliöt hajottaa. Mätäneminen tapahtuu anaerobisesti ja siinä pieneliöt hajoittavat puuta anaerobisesti ja tuotoksena syntyy epämiellyttävän hajuisia ja jopa myrkyllisiä kaasuja.


    • BauHerr

      Sanalla "mätä" tarkoitin mikrobien hajottamaa vetistä orgaanista massaa. Voihan massa olla välillä kuivaakin. Käsiteltävään asiaan nähden aerobisella ja anerobisella puun hajoamismekanismilla ei ole merkitystä - kumpikin tuhoaa rakennetta.

    • taloasumiseen

      termi valesokkeli kertoo kaiken oleellisen. Kannattaako feikkiin hairahtaa? Sama kun ostaisit autoon jarrupalat mistä halvimmalla saat. Jos omakotitalon haluat uusia saa nyt kun rakennuttaa edullisesti tekniikka kuluvan vuoden ja laatu samoin. Vanha ei häikäise laadulla / materiaaleilla. Vanha myös sisältää erialisia rasituksia joista mainittakoon kosteus painuminen. Talotyypistä riippuen maalaminen kattotyypistä riippuen katon huollot jne. Tee itsellesi palvelus ja osta tontti ja katsele sitten taloa

    • eikilpailua

      Vanhassa vara parempi. Sanoi remppamies kun tarjousta kirjoitteli

    • eläkeukko

      Yleensä seinän alajuoksusta näkee onko kosteus ongelmia. Jalkalista pois ja sen takaa muutaman sentin pituisia aukkoja. Sieltä näkyy onko alapuu alkanut mustua. Ehdottomasti kannattaa tutkia ennen ostopäätöstä. Vaiva ei ole suuri

    • valitse_oikein

      Valesokkelitaloa ei kannata ostaa. Edessä on joka tapauksessa kallis remontti.

      • Tkljö

        Remontti voi olla kallis jos se tulee. Naapuri on asunut -70 luvun valesokkelitalossa ilman huolia ja sai omalla tontilla todella edullisesti. Nyt laittoi maalämmön. Jos tulee ongelmia niin eipä siinä paljon menetäkkään eli kyllä kannattaa ainakin hinnan puolesta korjata jos osaa edes perusasiat. Hinnat ovat pudonneet alkuajoista jo 70% ja halpuutus jatkuu. Jos ei halua maksaa itseään kipeäksi niin ottaa miehen eli hinta on 16e/h 30% muut kulut päälle sisältäen lomat ja sairastamisen (30pv), katso verosivulta. Tarvikkeet esim valumenetelmällä eivät paljon maksa. Jos ei korjaa niin myy tontin. Jos jollain ei ole tietoa niin uusissa ministeriön ohjeissa on lukuisia muitakin riskirakenteita kuten harkkoperustus ja kipsiseinä pesuhuoneessa johon nyt vaaditaan 30cm tolppaväli. Käytännössä kaikki kipsiseinät vuotavat 5 v jälkeen kun puu elää. Ennemmin olisin huolissani tämmöisistä jotka sallitaan. Oli siellä paljon muutakin. Koko 5v vastuu on höpöhommaa kun 3v vanhoja talojakin puretaan. Kapilaarinen nousu on osittain totta mutta kyllä se höyrystymällä sieltä tulee. Oli lattia kuinka korkealla tahansa.


    • Anonyymi

      Valesokkeli on nerokas säästää materiaalia, turhaan hysteriaa siitä.

      • Anonyymi00017

        Valesokkeli-kalevit ovat suomalaisen rakentamisen häpeäpilkku


      • Anonyymi00018

        Nerokas se on ainakin esteettömyysmielessä. Rollaattorilla ja pyörätuolilla pääsee pihalta suoraan asuntoon ilman mitään heikkovoimaiselle ylivoimaisia ramppeja tai muita ratkaisuja.

        Ihan hyvä se voi myös olla pitkäikäisyydeltään, mutta vain mikäli rakentaessa on pidetty huoli siitä, että sadevesien ohjaus, maan kallistukset, patolevyt ja salaojat on kunnossa ja talo mielellään vielä rakennettu vettä hyvin läpäisevälle hiekkamaalle. Tosin tuollainen "harjun päälle" rakentaminen voi kostautua radonin suhteen, ainakin riskialueilla.

        Mutta joo, ongelmia on kun suurin osa valesokkelitaloista ei ole rakennettu optimaaliselle tontille, eikä nuo muutkaan edellytykset täyty kuin välttävästi. Silti monesti mainettaan parempi.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Nerokas se on ainakin esteettömyysmielessä. Rollaattorilla ja pyörätuolilla pääsee pihalta suoraan asuntoon ilman mitään heikkovoimaiselle ylivoimaisia ramppeja tai muita ratkaisuja.

        Ihan hyvä se voi myös olla pitkäikäisyydeltään, mutta vain mikäli rakentaessa on pidetty huoli siitä, että sadevesien ohjaus, maan kallistukset, patolevyt ja salaojat on kunnossa ja talo mielellään vielä rakennettu vettä hyvin läpäisevälle hiekkamaalle. Tosin tuollainen "harjun päälle" rakentaminen voi kostautua radonin suhteen, ainakin riskialueilla.

        Mutta joo, ongelmia on kun suurin osa valesokkelitaloista ei ole rakennettu optimaaliselle tontille, eikä nuo muutkaan edellytykset täyty kuin välttävästi. Silti monesti mainettaan parempi.

        Tuo esteettömyysjuttu on sellainen, jota ei muista perustuksista saa aikaiseksi kuin helvetin kalliilla ja ruman näköisellä invarampilla.
        Periaatteessa aika moni julkinen tila on valesokkeliratkaisu....tosin ei mitään maahan haudattuja puurakenteita, mutta ulkoapäin näyttää Lidlissä ja Prismassa olevan sokkeli, mutta sehän on vain sokkelin näköistä seinää ja sen takia kauppaan on esteetöntä rullata tuolilla. En tiedä miksi tuota kauppojen sokkeliratkaisua kutsutaan, mutta tuollainen valesokkeli saisi yleistyä omakotitaloissa, siis ilman sitä lahoavaa alajuoksua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      377
      882
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      865
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      660
    4. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      170
      646
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      615
    7. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      31
      590
    9. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      59
      590
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    Aihe