Vasemmiston saavutukset ja seuraukset

juuko

Vasemmisto on saavuttanut työelämässä paljon hyvää. Säännölliset työajat, palkat ja vuosilomat ovat tasa-arvon ohella merkittäviä.

Kaikki on saavutettu joukkovoimaa hyväksi käyttäen. Nyt ollaan tultu tilanteeseen jossa pää on tullut vetävien käsiin.

Vasemmistoon ovat yhtyneet myös ns. palkannauttija, jotka eivät siedä sosiaalietujen nauttijoita pinnaavat myös heidän rahoillaan.

Hyvinvointiin tarvitaan rahaa, jota menestyvät yritykset, oikeilla innovaatioilla ja ahkerilla sekä osaavilla henkilökunnilla saadaan aikaan.

Vasemmistolla ei ole kunnon poliittista ohjelmaa miten toimia, ei myöskään sellaisen toteuttajia. Äänestysten kannatuskäyrät kertovat korutonta kieltään kannatusten toteutumisesta.

Jos "valtiovene" on vanha ja vuotava, eikä tappikaan ole kiinni, hukkuuhan se ennen pitkää.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juurakon.Hulda

      Katsotaan. Tää on Sipilän heiniä.

      • Ei voi olla ihan noinkaan!

        Sipilä tekee työtä hallituspohjan muodostamiseksi. Pitäisi saada laaja hallituspohja, mutta persut taitavat taas livetä vastuusta.


    • igorin

      Työn teettäminen on Suomessa tullut niin kalliiksi ettei se enää ole kannattavaa. Tuotteen hinta nousee niin ettei se enää käy kaupaksi.

      • remontti-mies

        Niin on työn tekeminenkin vaikeaksi tehty satojen byrokratiamääräysten takia. Metsämarjojen keruuta itsellesi vielä kai saa suomalainen ilmaiseksi noukkia. Mutta jos teet naapurille jonkun työn ja naapuri haluaa siitä pienen korvauksen kiitokseksi antaa, niin kyllä siihenkin jotkut maksupykälät on tehty. Ellet noudata niitä rikollinen olet. Eikä niistä edes ole tietoa kaikilla.
        Ei ole yksinyrittäjän asema helppo. Jotta pärjäät jotenkin työaikasi ei enää olekaan se mikä muilla on vaan paljon pitempi. Itse kustannat sairauslomasi, lomasi, eläkkeesi, vakuutat tekemäsi työn ja maksat arvonlisäverot. Pahin kilpailija on pimeän työn tekijä, joka tekee saman työn paljon halvemmalla.
        Nuoret haaveilevat yrittäjyydestä, siksi paljon pitää korjata ainakin yksinyrittäjän asioita.


    • kummallistaon

      Telkkariin tuli vika, vein Korjaamon tutkittavaksi, tutkittiin ei kannata korjata mutta piti maksaa 50 € toteamiasesta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1458
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      751
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      725
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      680
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      644
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      67
      623
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe