Läheisillesi koskaan lapsettomuusongelmasta, tarkoitan sukulaisia, ystäviä tms? Minulla se oli tosi vaikeaa, koska tunteet oli niin pinnassa, jotenkin pelkäsi romahdusta toisen kasvojen edessä. Kerroin vasta kun olin jo raskaana...
Oletko kertonut?
Luna
3894
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olemme kertoneet jo ihan alusta saakka. Minulle asia ei ollut ollenkaan vaikeaa kertoa. Miehelläni kyllä oli vaikea avautua. Olen todella avoin ihminen ja pystyn ja uskallan keskustella asioista. Olen oppinut sen, että kun avoimesti kertoo omista kokemuksistaan, niin siitä voi olla apua jolle kulle toiselle, joka kokee samaa. Tästä olen saanut palautetta niiltä, jotka ovat samaa kokeneet/kokemassa.
Ymmärrän kyllä hyvin, jos asian kertominen on vaikeaa. Ei kaikista asioista pysty puhumaan.
Vaikeissa tilanteissa jyvät erottuu akanoista.
tämä on vielä salaisuus, mutta yksi siskoni tietää...
Vuosi ollaan yritetty ja luulen, että kohtaa minusta alkaa näkyä ahdistus päällepäin...
Alkaa olla jotenkin jo raskasta...
Sitten kyllä kerrotaan heti kun/jos alan oottamaan...
Olemme kertoneet asiasta vanhemmillemme ja sisaruksille yhdelle ystävälle. Vastaanotto oli ymmärtäväinen kaikilla muilla paitsi anopilla. Hän käski minun pukea äitiysmekon päälleni, jotta minuunkin tarttuisi jotain (minussa on se vika).