Tampereen sosiaalitoimi estää urheilun

Aki.Saarikoski

Meidän perheemme lukeutuu eittämättä Suomen köyhimpiin, elämme siis köyhyysrajan alapuolella.

Olemme molemmat vanhemmat köyhiä työttömiä.

Itse olen myös kovakuntoinen kilpajuoksija ja tahdon omalla esimerkilläni kannustaa myös rakasta poikaani Danielia liikkumaan ja urheilemaan. Vaikka hän köyhään perheeseen kuuluukin.
Hän onkin innokas juoksemaan ja omaa vieläpä täysin puhtaan päkiäaskelluksen.

Hänellä ei kuitenkaan ole juoksukenkiä.

Mielestäni myös köyhien perheiden lasten tulee saada mahdollisuus harrastaa ja poikani Daniel tykkää juoksemisesta ja juoksu on vieläpä harrastuksista mitä edullisimmasta päästä.
Pakolliset ovat vain juoksukengät ja jotkin juoksuun käyvät verkkahousut/shortsit.

Päätimmekin hakea täydentävänä toimeentulotukena pojallemme Danielia varten rahaa juoksukenkiin.
Perusteluina kirjoitimme että haluamme edistää ja tukea hänen terveyttään ja toimintakykyään.
Ja mikäs siihen onkaan parempi kuin liikunnallinen harrastus, joka vieläpä on edullinen kuin mikä.

Tampereen sosiaalitoimen vastaus oli tylyäkin tylympi: täydentävä toimeentulotuki lapsen lenkkikenkiä varten hylätään.

Tampereen sosiaalitoimi siis eriarvoistaa köyhien perheiden lapsia, eväämällä heiltä mahdollisuuden harrastaa haluamaansa (vielä edullista) urheilulajia.
Ilman juoksukenkiähän ei kukaan juoksua pysty harrastamaan.

Tuskin enää enempiä todisteita Tampereen sosiaalitoimen vihasta köyhiä lapsia kohtaan tarvitaan, päätöksen vastaus kertoo kaiken suhtautumisesta köyhien prheiden lapsiin.
Heillä ei ole Tampereen sosiaalitoimen mielestä oikeutta harrastaa äärimmäisen edullista lajia, kuten juoksua.

Tamä on fasismia jossa köyhien perheiden lapsilta kielletään jopa kaikki terveet, puhtaat, liikunnalliset/ urheilulliset harrastukset.

Tampereen sosiaalitoimi kieltää heiltä jopa ihmisoikeuden edulliseen harrastukseen.

Oikaisua päätökseen toki voi hakea, mutta se on lähes turhaa.
Tampereen kaupungin terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä edistävän lautakunnan jaosto kun siunasi jopa sähköjen katkaisemisen köyhältä perheeltä. Miksi he siis korjaisivat tämänkään asian?

42

2586

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gukkope

      Eikö noita lasten vapaa-ajan kenkiä voi käyttää juoksukenkinä. Tarvitseeko tonne juoksulenkille pukea juuri urheilushortsit? Saan itsekin toimeentulotukea ja minullakin on poika, joka on lahjakas juoksijanalku. Hän käyttää juostessa tavallisia tokmannin verkkareita ja vapaa-ajankenkiä, hinta Prisman edullisemmasta päästä. Ehkä sinunkin pojan kannattaisi kokeilla noilla. Jos meinaa saada sossusta rahaa harrastuksiin, tarvitaan tosihyvät perustelut.

    • anna.pojan.juosta

      Itse sinä poikasi juoksemisen estät. Anna pojan juosta! Tampereen sosiaalitoimi ei siihen puutu eikä kukaan muukaan, jos juoksentelee sallituilla paikoilla.

    • hjyutr

      Nyt Tampereella pitää säästää muista menoista sillä ensi kuussa päätetään 250 milj raitiotien rakentamisesta.

    • kesä_

      Meidän perhe on kyllä kerran saanut tukea lapsen harrastukseen. Ei tosin koko summalla, vaan piti itse puristaa perusosasta, mutta lämmin kiitos silti sossulle.

      Itsekin tykkään lenkkeillä mutta ei ole ollut varaa kunnon kenkiä ostaa. Kahdenkympin lenkkarit ostin neljä vuotta sitten tarjouksesta ja niillä olen juossut sen mitä olen juossut. Kun on vähätuloinen, on myös hoikka pakosta. En usko, että halvoilla lenkkareilla juokseminen on kevyen ihmisen jaloille tai polville haitallista. Eri asia, jos olisi ylipainoa niin pitäisi vaimennukseen ja tukeen kiinnittää enemmän huomiota.

      Kyllä varmasti jonkunlaiset juoksukengät lapselle saatte hommattua, vaikka tietysti olisi hieno jos köyhänkin perheen lapsi saisi joskus viimesen päälle -lenkkarit. Ehkä joku liikuntasäätiö, urheiluliike tai kenkien maahantuoja voisi avustaa, kun kirjoitat sinne hakemuksen ja liität kuvan juoksevasta pojasta mukaan?

    • uhhbcff

      pintä huijausta sano nille että rarvii kengät ei ole koulukenkiä reikä
      eikä ulko hpusuja sitten vaan pstat juoksulenkkarit
      tarjouksesta ihan normi käyttöön

      • juppu

        ooksä ihan kännis? siihe riittää rahaa.....


    • 101

      Meillä tytär urheilee aivan mainiosti Lidlin varusteilla. Juoksuhousut jotain 7 €, toppi 4 € ja tossut taisi olla 15 €. Lidlistä löytyy todella hyviä ja edullisia urheiluvarusteita. Tuon reilun parikymppiä, jotka varusteet maksoi, säästää helposti vaikka ruokamenoista. Myös kirppareilta löytyy ihan kelpo tarvikkeita. Tampereella on todennäköisesti myös facebook-ryhmiä, joissa annetaan ihan ilmaisiakin tavaroita. Niissä voit kysyä, josko jollain olisi ylimääräisenä esim. lapsilta pieneksi jääneitä urheilukamppeita.

      • köyhämyös

        Itse ostin kahdet kengät Lidlista. Toiset maksoivat 29€ ja kestivät vaajan kuukauden, kunnes pohja irtosi. Toiset ostin Lidlin Outletistä, missä on vieläkin halvempaa, kengät maksoivat vain 9€, mutta hajosivat viikon käytön jälkeen.

        Harmittaa, että melkein 40€ tuli tuhlattua kiinalaisen roskaan, eikä kengistä ollut edes yhdelle sesongille. Ja edelleen ei ole kenkiä. Olisi kannattanut säästää ja ostaa 100€ kengät, niin ehkä kestäisivät vuoden pari.

        PS. Ostin myös Lidlin outletistä 5€:lla t-paitoja. Ne kestivät jopa 3 pesua! Sitten nekin oli pakko heittää roskikseen.


      • Kipinkapin
        köyhämyös kirjoitti:

        Itse ostin kahdet kengät Lidlista. Toiset maksoivat 29€ ja kestivät vaajan kuukauden, kunnes pohja irtosi. Toiset ostin Lidlin Outletistä, missä on vieläkin halvempaa, kengät maksoivat vain 9€, mutta hajosivat viikon käytön jälkeen.

        Harmittaa, että melkein 40€ tuli tuhlattua kiinalaisen roskaan, eikä kengistä ollut edes yhdelle sesongille. Ja edelleen ei ole kenkiä. Olisi kannattanut säästää ja ostaa 100€ kengät, niin ehkä kestäisivät vuoden pari.

        PS. Ostin myös Lidlin outletistä 5€:lla t-paitoja. Ne kestivät jopa 3 pesua! Sitten nekin oli pakko heittää roskikseen.

        Minkälainen lattaelefanttikampurajalka oikein olet? Mä olen ostanut monet kengät Lidlista, jopa vaelluskengät, ovat kyllä kestäneet ihan kohtalaisesti, ja sopineet jalkaankin hyvin? Tietysti jos jostain outletista ostaa, saa varautuakin huonoon laatuun missä tahansa liikkeessä. Eihän noi Lidln normaali hinnatkaat ole päätä huimaavia. Hyvät kengät saa sieltä edullisesti ilmat outletteja..


      • köyhämyös

        Ihan tavallinen nainen, joka kävelee päivittäin 5-15km. Kalliimmat oli nahkakengät ja halvemmat outletista ostetut oli lenkkarit. Lenkareissa kangas sauman kohdalla repeytyi ja varvas tuli ulos. Ihan parin päivän käytön jälkeen, ehkä maksimissaan 15-20km niissä on juostu (tai oikeastaan kävelty Pokemon go:ta pelattaessa)

        Jos tietenkin kävelee kerran viikossa 100 metriä bussipysäkille, niin ehkä ne kestäisi yhden kesän. Mutta päivittäiskäytössä eivät.


    • Mukakilpajuoksijajustnii

      Siis terveitä hyväkuntoisia työttömiä eikä mikään työ kelpaa. Urheilu vain kelpaa yhteiskunnan piikkiin.

    • lainvastaisetohjeet

      Tuo on vielä älyttömyydessään pientä. Oman kuntani toimeentulotukiohjeistuksessa lukee, että "perheellä on oikeus saada pölyimuri vain, jos jollakulla perheen jäsenellä on vaikea pölyallergia. Sen toteamiseksi tarvitaan erikoissairaanhoidosta annettu lääkärintodistus"

      • Imux

        Itse ostin aikanan pölynimurin osamaksulla. En tiedä saako nykyään mitään osamaksulla ilman, että ilmoittaa tulonsa...? Mites ois käytetty imuri? Varmaan joltain löytyisi joku ylimääräinen imuri, esim. jos pariskunta on muuttanut yhteen ja molemmilla on ollut imuri. Tai on vaihdettu uudempaan malliin. Meillä oli vanhemmilla joku mummuni vanha imuri, joka tuuppas pölyt ulos toisesta päästä ja piti kauheaa meteliä... Annoin sitten joskus omani heille, kun ostin uuden itselleni. Myös mopilla ja rikkalapiolla ja harjalla pärjää hätätapauksessa. Joten mikään välttämättömyys imuri ei ole. Mukava apuri kylläkin.


      • kyllä.löytyy.halvallakin
        Imux kirjoitti:

        Itse ostin aikanan pölynimurin osamaksulla. En tiedä saako nykyään mitään osamaksulla ilman, että ilmoittaa tulonsa...? Mites ois käytetty imuri? Varmaan joltain löytyisi joku ylimääräinen imuri, esim. jos pariskunta on muuttanut yhteen ja molemmilla on ollut imuri. Tai on vaihdettu uudempaan malliin. Meillä oli vanhemmilla joku mummuni vanha imuri, joka tuuppas pölyt ulos toisesta päästä ja piti kauheaa meteliä... Annoin sitten joskus omani heille, kun ostin uuden itselleni. Myös mopilla ja rikkalapiolla ja harjalla pärjää hätätapauksessa. Joten mikään välttämättömyys imuri ei ole. Mukava apuri kylläkin.

        Imureita on nettikirppareilla paljonki. Tori.fi:ssä on ollut muutaman kerran oikein Dysoneitakin tosi halvalla.. Ja perusimureita annetaan ilmaiseksi tai hintana jotain pari kymppiä.

        oita sivustoja pitää vain jaksaa selata ja kytätä muutama päivä. Kun osuu kohdalle sopiva, niin lyödä heti kaupat lukkoon.


    • 4564646464

      Jos perhe on pitkäaikainen toimeentulotuen saaja niin sosiaalitoimi tukee suunnitelman tekemisen jälkeen lapsen yhtä ohjattua harrastusta. Eli et voi saada tukea pelkkiin kenkiin, mutta tukea voit saada sitten kun käyt ensin sossussa juttelemassa oman sos.ohjaajasi kanssa ja ilmoitat sen jälkeen lapsesi paikalliseen yleisurheilu/jouksu seuraan, sossu maksaa seuran kk-laskun ja osan varusteistakin, eli ne kengät.

    • järjelläjookos

      Ihmiset tuntuvat ymmärtäneen väärin termin viimesijainen tuki. Voidaan olettaa, että alkuperäinen kirjoittaja, kuten myös tämä pölynimurin tarpeessa oleva tulevat hetkellisen vaikean aikansa jälkeen selviytymään itsenäisesti itsensä sekä perheensä elatuksesta.
      Lapsi voi juosta joko kengillä tai kengittä riippuen vuodenajasta. Toimeentulotuessa on huomioitu vaatteiden tarve.
      Pölynimurin kaipaajalle kommentoin aihetta lisää. Matot voi ravistella ulkona tai vaihtoehtoisesti hylätä matot, jos aiheuttavat ongelmaa. Lattian saa pölyttömäksi viiden euron mopilla, tai vaihtoehtoisesti tekemällä rätin vaikka vanhasta paidasta tai muusta vaatekappaleesta.
      Yhteiskunnalla tuntuu olevan mielestänne velvollisuuksia teitä kohtaan ja teillä oikeuksia. Ajatustapa on outo.

      • Disco-Stue

        jotkuhan käyttävät toimeentulotuesta raflaavasti nimitystä discoraha, se käytetään kaikkeen muuhun elämiseen ja sitten kun jotain tärkeää, kuten ruokaa, pölyimuri tai vaikka ne lenkkarit pitäisi saada niin mennään sossuun vinkumaan lisää rahaa kun "kaikki rahat meni jo elämiseen"

        toimeentulotuki on suomalaisen yhteiskunnan viimesijainen etuisuus, se on se raha jolla katetaan kaikki välttämätön, kuten ruoka, lenkkarit, imurit ja ne "muut elämän menot"

        osalle ihmisistä tuo toimeentulotuki on vain muodostunut jo ansiotuloon verrattavissaolevaan rahaan ja sitten ruokaa haetaan ilmaiseksi ja vingutaan milloin missäkin että sitä ja tätä pitäisi vielä saada mutta kun ei rahat riitä


    • vali-vali-vali

      Niin halvatun tosi mitä sanot Disco-Stue!

    • jeesus555

      jos lapsen nimi on raamatusta kaikki tuet evätään

    • älkääuskoko

      Älkää uskoko näitä . Täällä on idästä tullutta huijausväkeä . Eivät maksa mistään mitään MUTTA ottavat kaikesta maksun itse. Näitä puhaltajia on .Esiintyvät surkeina etsivät sääliä. Ovat maapallon ahneimpia . Eivät Anna mitään ilmaiseksi muille. Varastavat kaiken koirista alkaen eivätkä maksa mistään . Huijaavat antamaan heille ja ostamaan heille . Huijaavat monessa maassa samaan aikaan.

    • valituspois

      Ostat villalankaa alat kutoa sukkaa lapasta oikeasta villasta itämaalta tulee koirankarvaa. Myyt niitä talvella . Lahjoita osa koululaisille ilmaiseksi. Kaikki ostavat alesta lenkkarit 20€ jopa allekin. Luuletko että rikkaat tuhlaa. Väärä luulo. Muuten Ne olis köyhiä. Työnteko kannattaa siis . Sosiaaliraha on veroista joten älä tuhlaa niitä. Ennen kaikki köyhänapu oli kristityiltä kokonaan myös sairaanhoito oli ja on edelleenkin osa. Ala antaa rahaa ja apua toisille. Tee ruokaa vähän reilummin ja käy ruokkimaan asunnottomia . Käyttämättömät takkisi voit antaa kodittomille. Pieneksi jääneet kengät Anna heti köyhille työttömille koululaisillesi naapurissasi. Muista antaa naapurin köyhille lapsille urheiluvälineet joita et tarvitse. Älä itsekäs ahne. Jaa vaikka mainoslehtiä saat sillä uudet tennarit. Tavallisissakin kengissä voi lenkkeillä muuten. Aika Moni juoksee työmatkat.

    • onnellinenplaneetta

      Kansalaispalkka 2200 € kuussa verottomana koko maapallolle niin loppuu valitus köyhyys ja varastaminen puolittuu . Sen lisäksi saa tienata vaikka miljoonan päivässä ja ostaa taloja menettämättä perusturvaa . Tässä toteutuu yhdenvertaisuus ja tasa Arvo kaikkien kesken . Kaikilla on sitten lahjoja ja kykyjä voi kehittää edelleen valtion tuella sekä kouluttautua . Tässä kansalaispalkkajutussa estetäön sekin ettei mennä maasta toiseen ryöstämään . Myös ikärasismipoistuu Tässä. Samoin sukupuolisyrjintä . Erilaisuus on pop mutta perusturva tuo turvallisuutta jokaiseen maahan . Ajattele ettei tarvi lähteä kotimaastaan varastamaan muilta kun perusturva on Sama jokaisessa maassa. Onnellinen maapallo. Tietysti sen päälle tienatusta maksetaan veroja tulojen mukaan. Mutta nyt kenenkään ei tarvi varastaa ruokaa kun voi ostaa sitä sekä maksaa vuokran . Näin osa rikollisuudesta loppuu.

    • säästöön

      Säästövinkki . Käytä ensin loppuun entiset pesuaineet shampoot saippuat puolita määrä mitä ennen laitoit . Astianpesuaineella peset wessanpytynkin , samoin shampoon jämillä. Rahapulassa peset pyykkisi shampoolla eikä tarvi paljoa laittaa. Astianpesuaine käy lattioihinkin . Kun tiskiharja on loppu pese sillä altaat sitten tiskipöytä sitten vessan käsiallas sitten viimeksi pytynreuna ja pytty . Heitä roskiin pytyn jälkeen. Toivotaan ettei kukaan ota sitä roskista ja ala pestä astioitaan... Sama kun voit heittää roskiin sairauden tai satiaisten ja täitten pilaaman pyyhkeen patjan lakanan tyynyn niin joku ottaa sen kotiinsa ...onnea vaan. Jos on mahdollista voi polttaa moiset esim.nuotiolla . Alushousutkin on hyvä polttaa grillissä jos laillista ettei joku käytä niitä. Prioderm on hyvä satiashampoo apteekista ja Tässä ei voi säästää. Säästää voi myös ottamalla pakastin päältä . Tee ruokaa 2 päiväksi kerrallaan. Katso että lasket leipäviipaleet 2 per päivä näin pussi leipää riittää monta päivää riippuen montako syö. Pelkkä suolakurkkuviipale käy leivänpäällisenä tai ketsuppi . Tää on siis säästämistä eli käytetään entiset loppuun. Velkojien kanssa sovitaan pienemmät kk summat pitemmällä ajalla. Näin jää elämiseen enempi. Laske että joka kk on noin 31 päivää ruokapesuvaate menoja. Voit pestä kammat ja harjat pesukoneessa. Jos on täitä polta ne ja osta uudet. Et osta shampoota Ennenkuin entiset on todellisesti loppu. Saippuan jämällä voi vielä pestä käsialtaan tai liottaa veteen pesuvatiin missä liottaa varpaansa pehmeiksi. Kynttilöiden jämistä voi sulattaa maitopurkkipahviin uudet kynttilät etkä tarvi kuin sydänlankaa.Ostamalla pohjalliset kenkiin saat niille jatkoaikaa.Älä vaan puhdista kenkiä käsienpesualtaassa sillä se tukkii viemärin. Puhdista lehden päällä rievulla.Loppuunkuluneella keittiörätillä peset uunin.Makarooni38senttiä kaupassa. Saat siitä tonnikalan 1.50 kanssa lämpimän aterian ripauksella juustoa maistuvan mustaa pippuria. Jauhoista syntyy lättyä ja jopa omenasta hillo kattilassa sokerin kanssa plus vettä. Ole omatoiminen niin pärjäät hyvin.Kaikki häpeäminen pois mitä köyhyys tuottaa. On päätettävä nousta kurjuudesta . Huolehdi sukulaisista vie kahvia ja pullaa. Hoida hautapaikkoja.. Ompele vanhat peitteet yhteen saat sohvanpäällistä.Pese verhot lakanoiksi jos et käytä verhoja. Käytä kaikki vanha ensin.Rikkinäiset vaatteet lattiarättinä.Pyyheliinat pesukintaana tai jalkapyyhkeenä ja lattianpesuun. Huomaat että jää rahaa säästöönkin seuraavalle kuulle.Älä ryntää kauppaan kun saat rahaa.Ota käteistä kotiin. Laske että 31 päivää edessä.5€ saa kilon perunaa,leivän,puuropaketin,lenkkimakkaran. Lisäksi tarvit voin ja maidon.5€. Kaapista löytyy pippuria ja lihalientä sekä porkkanaa. Pärjäät pari päivää hyvin.Ylijäänyt puuro muuttuu uunissa kahvikeksiksi munan ja sokerin kanssa.Suolasokerikahvi6€.Vanhat huivit pese silitä myy kirppiksellä1€ kpl.Tai ompele nukkevaatteiksi.Hammastahnajämällä kiillotat hopeakorut ja peset tiskialtaan loistan puhtaaksi. Se on hankausainetta ja saippuaa.Vanhoista porkista saat kävelysauvat.Älä käytä muiden vanhoja pipoja ettei täit lisäänny.Osta alennusmyynnistä kokeilemattomia pipoja.Vanha päytä käy ompelupöytänä tai piirustusmaalauspöytänä ellet lahjoita sitä köyhälle naapurille tai nuorelle parille.Maksa käteisellä säästät suuresti. Lasket tarkkaan saitko oikein takaisin nimittäin usein ei saa.Näin tililtäsi ei katoa rahaa huomaamattasi.Banaani plus jogurtti1€.Välipala. Näkkileipälauantaimakkara3€.Alesta uudet sukat2€.Alushousut alesta3€.Pärjää hyvin parikuukautta.Kaikki talvivaatteet kevät alemyynnistä ensi talveksi säästät 50%. Astianpesuaine loppu ei hätää pyykinpesuaine käy tai shampoo hätätilassa.Huono olo. Vaihda kahvi tuoremehuun missä ei sokeria.Laimenna se vedellä saat nestetasapainon. Käytä entiset vaatteet kuten puserot ensin loppuun ennen uusien ostoa.Voit leikata hihat pois tai lyhentää helmasta.Tai pidä aluspaitana.Näin säästät yhtäkkiä rahasi kun muutamaan kuukauteen et osta mitään etkä tuhlaa yhtään . Laske siis päiviä montako on kuukaudessa miten monta päivää riittää entiset pesuaineet ja ruuat sekä vaatteet.Pärjäät näillä kesään. 4 kuukautta.4 kertaa31 päivää. Jää säästöön. Ostat alesta etkä kirpputorilta niin saat vähånkäytettyä hygienisempää ja työllistät muita. Onnea kaapintyhjennyksiin käytä Ne ensin loppuun. Säästät.Pieneksi jääneet kumisaappaat lahjoita naapurille. Roskiin älä heitä kuin sellaiset missä tauteja sieniä ihottumia jne. Vanhoissa huonekaluissa elää luteita joten säästä ennemmin ja osta uusia.Patjoja on alennusmyynneissä kyllä.Niiden pääiilisiä voi vaihtaa verhoista ompelemalla.Tyynyjä saa alesta 5€ kappale joten täiongelman takia kannattaa vaihtaa usein.Lenkkareihin voi ostaa pohjalliset lenkkarit voi pestä. Kynsilakanpoistoaineella voi liottaa varpaankynsiä jos sieniä. Vanhat kynsiviilat käy loistavasti jalkojen ja varpaiden hiomiseen pesun jälkeen. Vanhalla pesusienellä peset lattiakaivon ennen roskionheittoa.

    • PummitKuriinRy

      Mene pummi töihin stna.

      • zdfdg

        Näytä mallia hehe.


    • ex-morkkis

      tiedän että sosiaalitoimi on erittäin pihi joten vaatimalla oikeus ja kohtuus toteutuu. sosiaalitoimista ja piheydestä tullut taistojen taisto.meitäkään ei edes autettu vaikka isäntä kirjoitti hyvät paperit, nyt ensin pääsykokeet ja menee yliopistoon.
      lapsi jos on alle kouluikänen ei tue ja jos lapsi on koulu ikäinen ja vasta syksyllä menee kouluun, ei tukenut vaikka opettaja suositteli joukkueeseen osallistumista.

      minä nyt käyn lukiota ja toivon että opin kirjoittamaan että voin edetä myös uralla(jota ei edes vielä ole). tahdon tutkijaksi.

    • Sossupummi72

      Toimeentulotuen perusosasta on 51% tarkoitettu ruokaan, loput 49% taas lehtitilauksiin, vaatteisiin, kenkiin, vessapaperiin jne.

      Yleensä pitkäaikaiselle sossun asiakas perheelle voi saada täydentävänä toimeentulotukena yhden ohjatun harrastuksen perusmaksut, mutta siinä on ajatuksena se että lapsi hyötyy harrastuksesta myös sosiaalisesti, joten se pitää olla ohjattua harrastusta. Eli yleisurheilu joukkueen maksuihin voi saada tukea kun käy sossussa juttelemassa siitä etukäteen, mutta pelkkiin lenkkareihin ei tukea yleensä saa.

    • Työmiesjajuoksija

      Nimestä päätellen olet aktiiivinen valtion ja sosiaalitoimen solvaaja. Jos oikeasti hakeutuisit töihin etkä käyttäisi ylimääräistä energiaa tuulimyllyjä vastaan taistelemiseen niin voisit päästä tienaamaan eikä tarvitsisi elää liian pienillä tuilla(joista vähistä voisit muuten olla vähän kiitollisempi). Työttömyys on lopulta asennekysymys, jossei kyseessä ole oikea vamma joka estää työnhaun. Tekstisi on hyvin kirjoitettua vaikkakin harhaista. Uskon siis ettet ole latvakakkonen vaan normaali mies joka vaan liikaa aikaa käsissään on alkanut kokemaan harhakuvia köyhiä jahtaavasta "koneistosta". Juoksu on hyvä harrastus jossa saa energiaa kulutettua, mutta se ei pelkästään riitä. Jää liikaa aikaa keksiä salaliittoja jossei ole mitään oikeaa tarkoituksellista tekemistä. Kerää vaikka roskia kotikuntasi ympäristöstä tunti päivässä. Kun otat sen kunnia-asiaksesi ehkä saat siitä sen verran puhtia että laadit ceeveen, laitat hakemuksen muuallekin kuin mol. fi palveluun ja lopulta ehkä päädyt töihin. Ja muistakin olla kiitollinen vaikka palkka olisi pieni.

      • fdsdfasfdfdfs

        Petoviilin ulinaa!


      • aegge

        Ei se sossussa oleva mitää paikkakuntia vaiha saatanan runkkari.


    • Äippänen

      Entäs meidän Joni, hänellä ei muiden menojensa jälkeen jää edes bensarahaa mautoonsa vaan kinuaa koko ajan lisää rahaa minulta.
      Mistä menen pyytämään hänen harrastukseensa rahaa?

    • hermostunut

      tampereen sosiaalitoimi on niin syvältä takapuolen uumenista.Niiltä ei saa kantaväestöön kuuluvat ihmiset mitään.Kaikki rahat menee turvapaikanhakijoille ja muille vastaaville henkilöille.Niille ostetaan älypuhelimet,vaatteet,maksetaan vuokrat kokonaisuudessa,jne....Olen hakenut noin 10 vuoden aikana 10 eri kertaa apua vuokraan,aina hylkäävä päätös.Olen hakenut vaatteisiin apua,aina hylkäävä päätös.Ihan sama mitä hakee,niin aina hylkäävä päätös.Olen kulkenut samoissa vaatteissa useita vuosia,kun ei ole rahaa ostaa uusia ja maksusitoumusta ei saa.Sitten kun kävin sosiaalitoimessa paikanpäällä,niin olin ainoa kantaväestön ihminen koko aulassa.Sekä ainoa ihminen jolla oli vanhat vaatteet päällä ja jeesuksen aikanen puhelin.Kaikilla muilla oli uudet älypuhelimet,uudet vaatteet sekä henkilökohtainen tulkki/avustaja.Pyysin henkilökuntaa tuleen katsomaan,että ollaanko tässä tasavertaisia?Henkilökunta ei suostunut katsomaan ja jankutti kokoajan samaa että kaikille ollaan tasavertaisia.Ihan täyttä paskaa puhu työntekijä.Niin paljon vihaa on kertynyt tampereen sosiaalitoimen työntekijöihin että huh huh,ei riitä sanat kertomaan.Huonoin palvelu mitä ikinä missään saanut,työntekijät elämäänsä kyllästyneitä paksukaisia.

      • Hhmmmmmmmm

        miksi et osta toimeentulotuen perusosasta niitä uusia vaatteita tai edes kirppikseltä käytettyjä?


      • Anonyymi

        Näin köyhän työläisen lapsena harmittaa katsella kun suomalaiset maksaa maltaita maahanmuuttajille .Muistaa sen tiukan rahatilanteen läpi elämän, Lpsena ei ollut varaa kummempiin vaatteisiin, kenkiin. Koulutus maksoi vanhemmille aivan liikaa, kirjat ja kouluruuan sekä lukukausimaksut piti vanhempieni maksaa itse. IHAN PAHAA TEKI PYYTÄÄ kun tiesi ettei vanhemmilla olisi ollut antaa yhtään mitään.
        Vanhemmat itse kulkivat työmatkat pyörillä, eivät hekään vaatteisiin törsänneet, eikä myöskään tupakkaan tai viinaan.
        Pyörällä mentiin kouluun syksystä kevääseen kelillä kuin kelillä.monesti aivan läpimärkänä ja välillä pakkasen kylmettämänä. SiLLOIN EI OLLUT VARAA lomamatkoihin, ei viikkorahaa, ei mitään ylellisyyksiä.
        Nyt juuri katsoin kun jätski kioskilla ukrainalainen perhe osti tötteröt aika suolaisilla hinnoilla, niin hyvin on rahaa suomalaislta antaa viisihenkisille perheelle ja siinä lisänä koira jonka ruokakin maksaa maltaita, onhan lemmikkieläimien ruokateollisuus parhaiten menestyviä tehtailua.


    • Iuhghdll

      Minä kokeilin saada Tampereen toimeentulosta pyykinpesukonetta, no enpä saanut kun olivat ottanut selvää että on pyykkitupa mutta ei siellä ollut kuin mahdollisuus kuivata pyykkiä.

    • Pahvihousuko

      Minun poikani Daniel.. Daniel.. Niiiiin rakas Daniel... Ihme, ettei saanu kalleimpia mahdollisia ammattijuoksijan kenkiä...

    • DiipaDaapaaDiii

      Huushollissa jos kaksi työtöntä, jotka saavat työmarkkinatukea säästävät nopeasti muutaman satasen pojan kenkiin!
      Alennusmyynneistä saa juoksukenkiä muutamilla kympeilläkin, vähän viitseliäisyyttä vaan etsintään!
      Nuorella jolpilla ei tartte olla tuhannen euron juoksukenkiä!

    • zhätzhätzhää

      Jos te vanhemmat vaikka ihan menisitte töihin ja esimerkillänne näyttäisitte sekä omille muksuille että myös muille muksuille että työnteko kuuluu jokaiseen elämään.

      Ihan sama menettekö ilmaistöihin vai ihan palkkatöihin, kunhan vain päivänne täytätte jollain muulla kuin pelkällä lorvailulla.

      Katsotaan sitten niitä juoksutamineita ihan vaikka teidän koko perheelle, silloin se on ihan ymmärrettävääkin että sellaiset kuuluu teille ja kaikille.

      kjäh kjäh kjäh
      näin se vain on

      • zhätzhätzhää

        Haluan tappaa ja raiskata köyhiä.

        kjäh kjäh kjäh
        näin se vain on


    • Anonyymi

      Tampereen sossutantat eivät saa mitään aikaiseksi. Asiakkuus ollut ja mennyt, ja sama tilanne kotona jatkui. On se niin vaivalloista nostaa se läskiperse siitä työtuolista ja tehdä töitä.
      Olen kuullut usealta samaa Tampereen sosiaalitoimesta. Varsinkin lapsisosiaalityöstä.
      Tehkää ilmoituksia vaan, niin saadaan nuo kotkat pois paikalta minne ei kuulu alkuunkaan. Menköön kassaneideiksi , jos sinnekkään soveltuvat.

      • Anonyymi

        Saisitpa sinäkin aikaiseksi työllistyä


    • Anonyymi

      Kyllä toiset saa merkkikengät kun pitää kävellä ostarille.
      Eikä tyttölapsia saa juostua kiinni huonoissa kengissä.
      Miettikää ketä seuraavan kerran äänestätte, meneekö rahanne ministerien ylikalliisiin ökyasuntoihin..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      138
      4350
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      338
      2184
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2074
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1881
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      107
      1800
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1770
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      483
      1621
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1449
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      482
      1343
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1316
    Aihe