Kultalusikka suussa syntynyt, rikastuu muita sortamalla entisestään.
Nämä teesit kuvaavat suomalaista yhteiskuntaa ja yksilön staattista asemaa hyvin.
Köyhään perheeseen syntyneellä ei ole mitään mahdollisuutta menestyä, vaurastu, tai saada julkisuutta Suomessa, niin vahvasti Suomi on luokkayhteiskunta.
Yhteiskunta jossa köyhät myös pidetään alhaalla, köyhinä.
Malliesimerkkejä tästä köyhien kyykyttämisestä ovat Kela ja sosiaalitoimi.
Ne kun miinustavat jo ennestäänkin pieniä työttömien tukia, vähennykset ovat tuntuvia, eli eli 20-40% luokkaa ja työttömiä passivoivia, sekä luokkayhteiskuntaa entisestään vahvistavia.
Jos Suomessa on syntynyt "väärään" perheeseen ja lukeutuu siten jo syntymästään asti työväenluokkaan, niin ei pääse mitenkään julkisuuteen, eikä voi perustaa tuottavaa yritystä, tai muutenkaan menestyä taloudellisesti.
Työväenluokan perheeseen syntyneestä ei siis Suomessa voi tulla julkkista ja jopa menestyvän yrityksen perustaminen on työläiselle mahdotonta.
Kaikki Suomessa kun tapahtuu suhteilla, niiden avulla; ilman niitä menestys tai julkisuus ei ole mahdollista.
Juuri tästä syystä pienessä Suomessa vain tiettyjen sukujen sisäsiittoinen "kaveripiiri" menestyy, elää ja näkyy julkisuudessa ja elää suuressa, köyhiä pilkkaavassa rikkaudessa ja hyvinvoinnissa.
Samaan aikaan siis köyhä työväenluokka kärsii.
Nämä rahamiehet ja poliittisen vallan käyttäjät ja heidän kaverinsa, tyttärensä, poikansa, veljenpoikansa, serkkunsa ja muut elitistit julkaisevat levyjä, vaikka eivät osaa laulaa, kirjoittavat kolumneja joissa ei ole päätä eiä häntää ja heiluvat valtamediassa, eli televisiossa milloin milläkin tittelillä ja ohjelmassa kuin ohjelmassa.
Piiri pieni pyörii, sisäsiittoisessa Suomessa.
Lehdistö vieläpä ruokkii ja palvoo jatkuvasti jutuillaan tämän Suomen sisäsiittoisen kaveripiirin mesoamista julkisuudessa.
Mutta julkkikseksi, eli näkyvyyteen, ei työväenluokkaan syntyneellä ole tässä köyhiä vihaavassa luokkayhteiskunnassa asiaa.
Julkisuus, kuten kaikki Suomessa on myynnissä ja se ostetaan joko rahalla tai suhteilla.
Ja niitä kumpaakaan ei köyhällä työväenluokkaisella ole.
Köyhäksi syntynyt, myös köyhänä pysyykin.
Aki.Saarikoski
1
679
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä aloitus on esimerkki siitä, että MT palveluista on leikattu jo liikaa……
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741710Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 551304
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083- 471075