Sijaisvanhemmat

Aki.Saarikoski

Olen sosiologina ja ihmisoikeustaistelijana työni puolesta kohdannut monia sijaisvanhempia.

Kaikkia sijaisvanhempia ovat parhaiten kuvanneet rahan ahneus, itsekkyys, materialismi, halu hyväksikäyttää lapsia taloudellisesti, tekopyhyys, narsismi ja epärehellisyys.

Sijaisvanhemmille leimaa antava piirre on nähdä sijaislapset rahaa tuottavina automaatteina, jokainen kun tuottaa noin 2300 euroa/kk sijaisvanhemmilleen., kyse on vain pelkästä bisneksestä; jossa lapset ovat hyväksikäytettävinä.

En henkilökohtaisesti voikaan kuvitella mitään halveksittavimpia ihmisiä (jos heitä nyt edes ihmisiksi voi sanoa), kuin sijaisvanhemmat.
He kun ovat mitä härskeimpiä lasten hyväksikäyttäjiä, mustäsydämisiä, ruma sieluisia hirviöitä jotka ovat keksineet äärimmäisen tuottoisan tavan lypsää systeemiä, lapsiuhrien avulla.


Vaikka leijonanosa sijaisvanhemmista onkin mukana vain ja ainoastaan suuren rahan vuoksi joka tässä lapsikaupasssa liikkuu, niin hälyttävää on että mukaan mahtuu myös seksuaalisesti vinksahtaneita, eli pedofiilejä.

Nämä lasten saalistajat ovat löytäneet tavan saada lapsia sairaisiin fantasioihinsa, ryhtymällä sijaisvanhemmiksi.

Suomessa nämä pedot saavat aivan laillisesti, sijaisvanhemmuuden varjolla raiskata lapsia ja mikä sairainta, Suomen läpimätä valtio vieläpä maksaa heille siitä.

Korostan vielä loppuun että näitä on vain osa sijaisvanhemmista. Osa taas hankkii sijaislapsia purkaakseen väkivaltaisia aggressioitaan sijaislapsiin.

Suurin osa on kuitenkin vain sydämettömiä, lapsia taloudellisesti hyväksikäyttäviä bisnesmiehiä/naisia ja joiden luona ollesaan sijaislapset tottuvat puutteeseen, nälkään ja rikkinäisiin vaatteisiin.

Sijaisvanhemmat kun haluavat käyttää mahdollisimman vähän saamistaan rahoista sijaislasten hyvinvointiin, eli kuukausittain saamastaan 2300 eurosta per lapsi.

Lapset ovat heille siis vain bsinestä ja voiton maksimointi kannustaa heitä täyttämään talon sijaislapsilla, jotta se oma pankkitili lihoo entisestään lasten avulla. Se ja rahanhimo saa heidät myös pitämään sijaislapset puutteessa, aliravittuina ja ilman edes kunnon vaatetusta kylmissä Suomen oloissa.

Vaikka sijaislapsille ja lapsista huolehtimiseen nuo 2300 euroa/kk pitäisi käyttää.

Sijaislapset siis elävät puutteessa, eivät koska rahaa ei olisi, vaan koska sijaisvanhemmat ovat itsekkäitä ja rahaa rakastavia lasten hyväksikäyttäjiä joille raha ja oman pankkitilin lihottaminen on tärkeintä, sekä ne omat hankinnat. Sijaislapsille tarkoitetuilla rahoilla sijaisvanhemmat ostavat mm. autoja ja veneitä, sen sijaan että se raha menisi lapsista huolehtimiseen.

Sijaisvanhemmat ovat lapsia hyväksikäyttäviä hirviöitä jotka eivät välitä pätkääkään sijaislapsista, vaan vain siitä omasta pankkitilistään ja sen kasvattamisesta, sijaislasten puutteen, nälän ja kärsimyksen kustannuksella.

0

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        266
        3323
      2. Muovikassikartelli

        Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
        Talousrikokset
        21
        1843
      3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

        Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
        Maailman menoa
        24
        1499
      4. Mikä tekee sen

        Vetovoiman kaivatussasi?
        Ikävä
        82
        1349
      5. Harmittaako joku

        Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
        Ikävä
        137
        1038
      6. Miksi et vain uskalla!?

        On niin ikävä...
        Ikävä
        81
        994
      7. Hallintooikeus..

        "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
        Pyhäjärvi
        62
        809
      8. Olen rakastunut

        varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
        Ikävä
        86
        756
      9. Jos se joskus oli molemminpuolista

        niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
        Ikävä
        61
        687
      10. Laita nyt se viesti

        Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
        Ikävä
        51
        656
      Aihe