Minä ja ystäväni kirjoitamme molemmat tarinoita. Kun sovimme ensimmäisen kerran, että annamme omia tekstejämme toisillemme luettaviksi, toivoin hänen tekstiensä olevan huonompia kuin minun.
Lukiessani hänen kirjoittamaansa novellia, jokainen hyvin kirjoitettu virke oli kuin piikin pisto lihaani, ja jokaisen tylsän, mielikuvituksettoman virkkeen jälkeen tunsin helpotusta ja mielihyvää. Olen melko varma, että ystäväni koki minun tekstejäni lukiessaan samaa.
Olen tyytyväinen omiin kertomuksiini ja arvioin tasoni kirjoittajana hyväksi. Kateuteni ei johdu alemmuuden kokemuksesta.
Olen valvonut öitä miettiessäni kumpi meistä on parempi. Olen lukenut hänen tekstiään ja omaa tekstiäni vuorotellen lause lauseelta, jotta saisin selville, kumman kieli on kauniimpaa, elävämpää, soljuvampaa, persoonallisempaa, kypsempää, yllättävämpää, ihmeellisempää.............
En ole saanut sitä selville. Syvimmän ahdistuksen minulle aiheuttaa ajatus, että alitajuisesti ymmärrän hänen olevan parempi, että hänen säkenöivä paremmuutensa paljastui minulle jo ensimmäisten virkkeiden aikana, mutta kateuden vääristämä ja jähmettämä tietoisuuteni ei suostu vastaanottamaan tätä kauhistuttavaa viestiä, ja sen vuoksi sukellan yhä uudelleen vertailemisen epätoivoiseen kehään.
Ei, niin ei saa olla.
Olen sokeutunut kielelle ja sen myötä kaikelle. Miksi yhdet sanat jonossa ovat paremmat kuin toiset sanat jonossa? Onko vertailemisessa mitään järkeä?
Lukiessani hänen kirjoittamaansa novellia, jokainen hyvin kirjoitettu virke oli kuin piikin pisto lihaani, ja jokaisen tylsän, mielikuvituksettoman virkkeen jälkeen tunsin helpotusta ja mielihyvää. Olen melko varma, että ystäväni koki minun tekstejäni lukiessaan samaa.
Olen tyytyväinen omiin kertomuksiini ja arvioin tasoni kirjoittajana hyväksi. Kateuteni ei johdu alemmuuden kokemuksesta.
Olen valvonut öitä miettiessäni kumpi meistä on parempi. Olen lukenut hänen tekstiään ja omaa tekstiäni vuorotellen lause lauseelta, jotta saisin selville, kumman kieli on kauniimpaa, elävämpää, soljuvampaa, persoonallisempaa, kypsempää, yllättävämpää, ihmeellisempää.............
En ole saanut sitä selville. Syvimmän ahdistuksen minulle aiheuttaa ajatus, että alitajuisesti ymmärrän hänen olevan parempi, että hänen säkenöivä paremmuutensa paljastui minulle jo ensimmäisten virkkeiden aikana, mutta kateuden vääristämä ja jähmettämä tietoisuuteni ei suostu vastaanottamaan tätä kauhistuttavaa viestiä, ja sen vuoksi sukellan yhä uudelleen vertailemisen epätoivoiseen kehään.
Ei, niin ei saa olla.
Olen sokeutunut kielelle ja sen myötä kaikelle. Miksi yhdet sanat jonossa ovat paremmat kuin toiset sanat jonossa? Onko vertailemisessa mitään järkeä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jotenkin tunnistan asian mistä puhut. Mielestäni kyse on enemmänkin omasta epävarmuudesta ja itseluottamuksen puutteesta. Myös minä luen toisten tekstejä toivoen, että lauseet olisivat kömpelömpiä kuin omani. Ja että tuo toinen olisi langennut itseänikin itsestäänselvempiin kliseisiin.
Luulen, että ongelmana on oman tekstinsä arviointi. En tiedä kuinka hyvä tai huono olen. En osaa arvioida kuinkan loistava on älyni tai lennokas on mielikuvitukseni. Pelkään, että olen typerä, lattea ja itsestäänselvä. Kirjoittaminen on puurtamista. Tekstejä viimeistellään hiomalla. Omasta tekstistä näkee vain sen vaivan. Ja vaikka tietäisi jonkin lauseen olevan hyvän, tai suorastaan loistavan, ei voi koskaan olla varma miten lukija sen kokee.
En usko, että kyse on lopulta kateudesta, vaan naurunalaiseksi joutumisen pelosta. Alastomuuden pelosta. Että totuus paljastuu, ja olen luullut itsestäni liikoja.
Kirjoittaminen on henkilökohtaista. Siksi se on niin riskialtista.
Kuulostaa luonnolliselta. Kirjoittaessaan laittaa itsestään paljon likoon ja on vaikea suhtautua omaan tuotokseensa neutraalisti tai objektiivisesti. Koska kirjoittaminen vaatii paljon, toivoo, että tulos olisi aina häikäisevän hienoa, ainutlaatuista. Kuitenkin hyviä kirjoittajia ja tekstejä on maailma pullollaan, joten pettymykset ovat jatkuvia, jos ei opi olemaan itselleen armollinen. Voisinpa sanoa, että aika ja kokemus auttaa tähän. Ehkä osittain, osittain siihen ei totu koskaan. Pitää vain yrittää tehdä parhaansa ja yrittää kehittyä ja kasvattaa mahdollisimman paksu nahka - kliseitä kliseiden perään, mutta niin olen ainakin itse kokenut. Ja joka päivä yritän tätä toteuttaa...
On hyviä vastauksia ja pistää miettimään.
Minulle oma kirjoitus on vauva ja jokaisella on luonnollisesti se ihanin vauva, parhaimman tuoksuinen kaikista kääröistä.
Jos joku ei sitä ymmärrä, niin kuinka vika voisi olla viattomassa vauvassa?
Kirjoittaminen on synnyttämistä.
Joskus vauva ei ole terve, mutta sitä rakastaa ja suojelee kuitenkin.
Sydämestään.
Luomistyötään.