Olen 19-vuotias ja minulla on todettu jo jokunen vuosi sitten polykystiset/monirakkulaiset munasarjat. PCOS oireilee aknena, hirsutisminä (liikakarvoitus) ja kuukautisten epäsäännöllisyydell/puuttumisena. Olen yrittänyt googlailla hoitoa, mutta useimmissa sivustoissa sanotaan, että jo laihduttaminen voi auttaa. Olen jo laiha enkä kärsi diabeteksesta, vaikka tuo PCOS sille altistaa. Mietinkin tässä, että mikä tuohon olisi hyvä hoito, jos jollakin on tästä kokemusta niin voisi kertoa :D
Itse söin Diane Nova pari vuotta, mutta lopetin sen kokeiluna, jos terveysongelmat lakkaisivat. No nyt ei ole ollut menkkoja puoleen vuoteen ja akne ja karvan kasvu ovat palanneet ja emättimen limakalvot ovat kuivat ja kutisevat ajoittain. Johtuukohan tuo kuivuus/hiivatulehdukset juurikin siitä, että minulla ei ole riittävästi hormoneja. Olen yrittänyt perehtyä keltarauhashormoniin, e-pillereihin ja ehkäisyrenkaaseen, mutta vaikea päättää niiden väliltä, kun ei asiantuntemus tahdo riittää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.