Puhelin lasku

Puhelinlaskuuni olen laittanut rajan, johon saakka maksetaan joka kuukausi automaattisesti.

Nyt tuo raja oli muutaman euron ylittynyt ja kun yritin sitä varmentaa sillä kirjaimella jota pyysi,
että olisi sen maksanut,niin eipä huolinut.

Onko muiden käynyt noin ja miten olette saaneet sen maksetuksi?

Nyt nostin jo tuota maksurajaa, mutta se ei tullut vielä koskemaan tämän kuukauden maksua.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Meikäläinen taas on pannut puhelimen puhelunkeston rajoituksen. Kun itse soitettu puhelu on kestänyt 4 minuuttia, se päättyy automaattisesti. Sen jälkeen voi tietysti soittaa uudelleen, mutta se panee jo ajattelemaan, kannattaako vielä soittaa.Kyllä neljässä minuutissa pitäisi asioiden selvitä.

Äänestä
  • Minulla on näin päin että puhelun hinta ei nouse euroa ylemmäs, vaikka olisi pitkäkinpuhelu. Lisäksi oman operaattorin linjoille soittaminen on ilmaista 50 tuntia /kk. Monilla onkin samaoperaatori ja lasku jää n 8-10 €uroon /kk. Operaattoreita ja liittymiä on moneen lähtöön mistä voi valita itselle sopivi.

    Äänestä

  • Minulla ei ole mitään rajoja. Puhelinlasku on aina luokkaa 4-5 euroa kuukausi perusmaksuineen.

    Äänestä

Mitä tekisin, mun operaattori DNA perii jokakuukausi noin 29 euroa, vaikka en puhisi kun kolme puhelua kk.ssa
onko mua huijattu ?

Äänestä
  • Liekö sinulla älypuhelin ja sen mukana mm.netti, sähköposti ym.palveluja.

    Äänestä

  • ei ole kuin yksinkertanen puhelin jossa on vain tekstiviesti ja puhelut,

    Äänestä

  • Kat-leija kirjoitti:

    Liekö sinulla älypuhelin ja sen mukana mm.netti, sähköposti ym.palveluja.

    tietokone on sonera ja puhelin on DNA

    Äänestä

  • on-narmaan-huijattu kirjoitti:

    tietokone on sonera ja puhelin on DNA

    on-varmaan-huijattu
    piti olla näin

    Äänestä

  • Sinulla on ilmeisesti "Dna rajaton" liittymä. Saat soitella ja lähettää tekstiviestejä rajattomat määrät hintaan 29,50€/kk. Siinä on myös nettiyhteys. Sen maksat soitit tai et.
    Kannattaisi vaihtaa. Esim. Saunalahti tarjoaa rajattomasti puheluita ja tekstiviestejä hintaan 17,90/kk Sonera tarjoaa puheluita 200 minuuttia/kk ja 100 tekstiviestiä hintaan 14,90/kk.
    Jos soitat todella vähän, kaikilta operaattoreilta löytyy sopimuksia minuuttiveloitusella.

    Äänestä

  • Oletan, ettei sinullaole ns. pakttia, jonka puitteissa hinta pyssy, ellei soita esim. yritysnumeroihin.

    Äänestä

Minulla on tietokoneliittymä ja puhelin samalla operaattorilla.
Hyvä kat-leija kun kerroit, että on noinkin edullista olemassa. Minulla menee kohta 20 e pohjana ja siihen puhelut päälle.
Täytyy ruveta etsimään edullisempia.

Äänestä

Maksoin muuten jo sen puhelinlaskunikin.
Täytyi mennä sen ruudun kautta, niin johan kelpasi!

Äänestä
  • Tein uuden sopimuksen Elisa Saunalahden kanssa tänään. Jouduin vaihtamaan kännykkäni, ja valitsin Lumia 530. Sain 3 kk 00 maksutonta aikaa, kun liitin takuun a 30 € siihen. Jatkossa se on 7 € ja risat per kk, ja oikeuttaa kännykän kadotessa/tms. aivan edulliseen hankintahintaan.
    En soittele kylläkään paljon, Facebook on ilmainen viestintäpaikka ystävien ja suvun kesken.

    Ps.
    Olihan hirmu jännittävä tunti Emmerdalissa, oli syötävä ja perattava samalla Vaasasta Sundomin savusilakoita, että kesti :D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


manit kirjoitti:

Puhelinlaskuuni olen laittanut rajan, johon saakka maksetaan joka kuukausi automaattisesti.

Nyt tuo raja oli muutaman euron ylittynyt ja kun yritin sitä varmentaa sillä kirjaimella jota pyysi,
että olisi sen maksanut,niin eipä huolinut.

Onko muiden käynyt noin ja miten olette saaneet sen maksetuksi?

Nyt nostin jo tuota maksurajaa, mutta se ei tullut vielä koskemaan tämän kuukauden maksua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu