SIVISTYSTÄ, , , ARKEEEN

ARJEN-SIVISTYSTÄ

TIEOA SISÄLLISSODASTA VELLI VELJEÄ VASTAAN

TERVE TYÖKANSA MAAKANSA YHDESSÄ

Kansa joka tunnistaa Hirtoriansa menestyy !

Vuoden 1918 alussa Suomessa käytiin sotaa veli veljeä vastaan.

Yksi peruskysymyksistä ja kiistoista on edelleen sodan nimi.

Oliko Suomessa keväällä 1918 käyty sota vapaussota, vallankumous, luokkasota, kapina,

Kansalaissota vai sisällissota?

Kaikkia näitä nimityksiä ja niiden monia muunnoksia on

käytetty sekä vastakkaisina että rinnakkaisina tulkintoina vuoden 1918 sodasta.

Vuoden 1918

Tapahtumien muistoa hallitsi 1960-luvulle saakka vapaussotatulkinta, jonka mukaan

Punaisten motiivit olivat olleet perimmältään rikolliset ja maanpetokselliset. Tietynlainen

Yksimielisyys saavutettiin 1960-luvulla, kun porvarillinen Suomi tunnusti,

Että myös punaisen

Osapuolen taistelulla oli ollut oma oikeutuksensa. Punaisille pystytettiin muistomerkkejä,

Heidän hautausmaitaan kunnostettiin ja kansalaissodan punaisia uhreja alettiin kutsua

”Työväenaatteen” tai ”vakaumuksensa puolesta” kaatuneiksi.

Suomen sisällissota vaati yli 37000

Ihmishenkeä, näistä suurimman osan varsinaisten rintamataisteluiden ulkopuolella.

Vankileireillä esimerkiksi kuoli yli

12000 punaista.

Vuoden 1918 synkkää kevättä tarkasteltaessa on lähdettävä liikkeelle

vuoden 1905 suurlakosta.

Ensimmäiset punakaartit ja suojeluskaartit muodostuivat tuolloin.

Väkivaltaisen käänteen tapahtumat saivat seuraavana

Vuonna, ns. Hakaniemen mellakan yhteydessä, jossa useita ihmisiä sai surmansa.

Tapaus oli ensimmäinen punakaartien ja

Vuojeluskaartien välinen yhteenotto.

Viaporin kapinassa taas Venäläiset kapinoivat upseereitaan vastaan, ja kahakkaan otti

Osaa suomalaisia punakaartilaisia Johan Kockin johdolla.

Kapina kukistettiin ja useita siihen osallistuneita suomalaisia

tuomittiin vankeuteen.

Sisällissodan aikana noin 1 500 lasta päätyi vankileireille

Ja kaksikymmentä heistä teloitettiin.

Kansa joka tunnistaa Hirtoriansa menestyy !

TERVE TYÖKANSA MAAKANSA YHDESSÄ

Yhdesä tekeminen Paras on edessä

Älyn ja järjen tehtävä tunnistaa oikea Väärästä

YMMÄRRYS VALMIIKSI

5

134

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jgh

      Vuonna 2018 arkistot aukenee.Kauan on peitelty.

    • kjlo

      Soon niin paskan selvää, että nuota vanhoja asioita ei todella kannata jauhaa.

      Silloin tehtiin vääriä ratkaisuja puolin ja toisin. Se oli kasvukipuja kansakunnan synnyssä.

      Mua ei vaivaa vaikka paapan paappaa potkittiin ja muilutettiin viime vuosisadan alussa. Oli kansakin vielä punaisen viivan tasolla ja iso osa luku- ja kirjoitustaidotonta piikaa ja trenkiä.

      Teillä muutamalla tomppelilla on jäänyt vanhat asiat alivuokralaiseksi tuonne pääkoppaan ja sitä vuokralaista on niin pirun vaikea häätää. Kallonkutistajaa tarvittais!

      • jälkeläinen

        Minä olen vielä sitä ikäluokkaa, että muistan 1800- luvulla syntyneen punikki-isoisäni oikein hyvin. Kartanon köyhä renki, joka näki nälkää ja kurjuutta. Oli jo lapsena huutolaispoika. Oikeudenmukainen nuori mies, joka lähti taistelemaan köyhyyttä vastaan. Tuomittiin, oli kuolla vankileirillä nälkään, painoi 42 kiloa päästyään leiriltä. Olen hänestä todella ylpeä.


    • säästöä
      • tarpeellinen

        Jos eroat, menetät oikeusturvasi työnantajaasi vastaan kun hän sortaa tai alistaa sinua. Liitto on ainoa turvasi. Yli 40 vuotta maksanut ja kaksi kertaa kipeästi liittoa tarvinnut. Ensimmäisellä kertaa kiistaa kesäloma-ajankohdasta ja toisella kertaa eläkkeelle lähdöstä. Liiton juristi ajoi asiaani ja päädyttiin lainmukaiseen ratkaisuun. Älä suotta tappele mielivaltaista työnantajaasi vastaan, anna liiton hoitaa asia puolestasi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1366
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      499
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      98
      470
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe