Kevät tuo ulkomaalaiset taskuvarkaat taas kerran

egiuqhguieqoht

Kannattaa liikkua silmät auki kauppakeskuksissa, asemilla ja kaduilla. Viimeksi eilen kauppareissulla. Tummiin pukeutuneet mies ja nainen. Eivät katsoneet silmiin. Hyvin aggressiivisia ja päällekäyviä. Käyvät iholle häpeämättä. Eivät onneksi saaneet mitään. Poistuivat kiireesti mitään ostamatta.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kulttuuria

      Niillä näkyy olevan reservaatti Lempivaarassa. Pyykit on levitetty pitkin pihoja ja aitaa kaadettu ihan tien vierestä niiden vaunujen ympäriltä. Autot ilmeisesti Englannin tai Irlannin kilvissä. Näitä kuuluisia kiertolaisia.

      • assssssss

        Ne "kiertolaiset" on Irlannin manneja, ja monet niistä ovat hyvin vaaleita. Et kyllä pysty sanomaan ulkonäöltä että olisivat manneja.
        Ne myös kauppaavat pihojen laatoitusta ja jopa kattoremontteja. Ei kannata ostaa (ainakin kattoremontti on vakava asia). Laatat olivat jossain heidän työmaallaan loppuneet kesken. Olivat ehkä löytäneet jonkun muun työmaan jossa ei ollut tarpeeksi laattoja. Millähän ne luulevat kuskaavansa hiekkaa, sitäkin tarvitaan. Vielä vaikeampi on, jos koko piha pitää ensin täyttää pohjahiekalla (tai murskeella), sitä menee paljon.


    • kaikkea

      taso on näemmä noussut lempivaarassa

    • Evvk1

      Tänään oli kaupungilla näitä "remppamiesten" pakuja (puolasta ja englannista) joista varoiteltiin Aamupostissakin että kauppaavat väkisin kattoremontteja ym. En kyllä ymmärrä kuka näitten kanssa kauppaa käy. Sen kun potkasee persuksille tai vetää turpaan jos eivät muuten tajua häipyä...

    • gttygff

      Riihimäen ABC:llä ryösti koruja kaupitellut ulkomaalainen pariskunta eilen vanhuksen.

    • tukiako

      erikoinen linja riihimäellä suojella ja majoittaa krimaanali väkeä

      • miksi-------

        vasuri porukka haluu heitä lisää


    • Viekää_pois

      Eikö voisi Riihimäen poliisi ottaa noita korvasta kiinni, taluttaa maijan takaosaan, ja vapauttaa Helsingissä. Siellä on eniten niitä jotka haluavat tuollaisia suomeen.

    • hasku

      minulotaki ne varasti taskun... prkleen taskuvarkaat. niillä on varmaan jossain jemmassa jo hyvä läjä erilaisia taskuja.

      • dgsfth

        Mullakin on nyt housuissa reiät kun taskut pöllittiin


      • taskuton

        varmaan samat tyypit ollu asialla, multakin vietiin taskut. taskuvarkaat ne varastaa mieluummin laadukkaita taskuja jotka on parempaa kangasta


    • Hessuliveivari

      Keskustassa taas bongattu näitä rikastuttajia, olkaa tarkkana automaatilla käydessä ja muutenkin.

    • varovaisuutta

      Rixu rock viikonloppuna niitä sitten pyöriikin melkoinen määrä, eritoten sielä messupuistoalueella. Pitääkäpä koruistanne ja kukkaroistanne huolta.

    • Peltosaaren_Gansta

      en minäkään mene sinne syömään heidän banaanejaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe