sotkalinna

Tanssikaverini kertoi kuulleensa että Hämeenlinnan katumanlavalla ja Rengon sotkalinnassa tanssittaisiin jo tänä kesänä??? Mahtaa loppuu tanssijat kesken?
Kuitenkin jenkkapirtti, kapakanmäki, kisaranta, riutanharju ovat kovassa suosiossa. Taitaa rönnikin järjestää tansseja.
151541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onhan siellä ennenkin ollut jotain tanssahtelua mökkiläisille. Ei niihin ammatilainen eksy.

Äänestä
  • Näin, ei sinne ammattilainen eksy. Takavuosina HARRASTIN lavatansseja mutta lopetin tanssipaikkojen koluamisen. Luulin siihen asti että lavatanssi on harrastus harrastus ja ammattitanssijat sais palkkaa tanssimisesta. Totuus kuitenkin valkeni että lavatanssiinkin ilmestyivät "ammattilaiset". Nykyään ei viitsi käydä showtanssijaisissa. Harrastan muita asioita ja käyn töissä silloin kun työnantaja määrää. Ammattilaiset tehköön työnsä tanssilavoilla.

    Äänestä

Ja Vitsiälän lavahan aloittaa myös tanssit.

Äänestä
  • Vitsiälään ei taida myöskään tanssiväki lähteä. Paikallisia vain.
    Ei ainakaan nettisivuilla ollut tansseista mitään juttua.

    Äänestä

  • Vitsiälässä on ollut monena kesänä näitä mökkiläisten rientoja.

    Äänestä

  • Lähinnä paritanssit.

    Äänestä

  • ei m

    Äänestä

Vitsiälässä on hyvät talkoot.

Äänestä

Paikkahan on kuvasta päätellen iso. Kuin finlandia talo. =)


https://www.google.fi/search?q=sotkalinna renko&client=firefox-a&hs=PEr&rls=org.mozilla:fi:official&channel=sb&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=wCFNVa_9CYK3swHC1oCYBg&ved=0CD0Q7Ak&biw=1366&bih=657#tbm=isch&tbs=rimg:CZ3oOAEOVEjyIjjjrOa4sEv7kkN531pV-nlmTG1WDIT9yiFe5DSlpT0huuQmk2Bpxt7IjsnZwqI76rIanLTFxjTR2ioSCeOs5riwS_1uS
EV4TAnP8yOCMKhIJQ3nfWlX6eWYR_14epKe7dkl4qEglMbVYMhP3KIRFHyvJR8guxTCoSCV7kNKWlPSG6EcA-AoGvEJ3TKhIJ5CaTYGnG3sgRWphVRQMjon8qEgmOydnCojvqshEHFQMeAVj_1DioSCRqctMXGNNHaESNZsm4fcgpe&q=sotkalinna renko&imgrc=neg4AQ5USPLiTM:;8oKfRKrTGvTc4M;http://static.panoramio.com/photos/large/107105149.jpg;http://www.panoramio.com/photo/107105149;1024;575

Äänestä
  • Sotkalinna on Arkkitehdin suunnittelema lava ;))

    Äänestä

Sinnepä

Äänestä
  • Ei siellä tänä kesänä mitään ole. Jos markkinatanssit korkeentaan.

    Äänestä

Tiistaisin on ainakin Tammelassa iloiset tanssitunnit iltaisin kjlo,19,00-21,00 Teuron Kylätalolla koko kevään ja siellä opetuksen myötä myös vapaata tanssia.Iloista rentoa meininkiä,tosi kiva porukka eikä varmasti aika tule pitkäksi.
Kysy lisää www.tanssitaito-hyvaksi-tavaksi.com joka järjestää tanssikursseja Hämeessä ja muuallakin.Itse olen käynyt siellä.

Äänestä

Sotkalinna suosittu tanssipaikka - 70luvun lopulla tais 0lla - 76-78 kun siellä kävin väkeä riitti silloin kaikille tanssi järjestäjille. Porukkaa oli joka puolella. Hauskoja muistoja sotkalinnasta ympari pitäjiä tultiin. Taisi kulkea oikein bussi millä pääsi tanssaihin ja takas. Kyytilaisia oli aina auto täynnä. Ei sellaista enää koe. Aina löytyi tanssittaja ja kotiin saattaja. Eikä ihmiset olleet sellaisia kuin nyt ei uskalla vieraan mukaan enää lähteä. Kaikki tunsi toisensa ainakin tiesi.

Äänestä

Paikka muutoin ok, mutta lattia on kyllä aivan kaput (lautoja irti, notkelmia yms). Yhdet tanzzut oli kesällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seilamarleena kirjoitti:

Tanssikaverini kertoi kuulleensa että Hämeenlinnan katumanlavalla ja Rengon sotkalinnassa tanssittaisiin jo tänä kesänä??? Mahtaa loppuu tanssijat kesken?
Kuitenkin jenkkapirtti, kapakanmäki, kisaranta, riutanharju ovat kovassa suosiossa. Taitaa rönnikin järjestää tansseja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu