Kertokaahan kaikki koirien ystävät, mitkä ovat teidän lempikoirarotunne, tai mikä koira teillä on tällä hetkellä? Jos kuvailette tarkasti siitä voisi olla paljon apua tulevan koiran hankinnassa... ;)
Koirarodut...
Johku
211025
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Meillä on ihana Cavalier kingcharlesinspanieli uros. Koira sopii erinomaisesti ensimmäiseksi koiraksi sen luonteen vuoksi. En ole kuullut muilta cavalierin omistajilta mitään negatiivista, enkä keksi itsekään. Mutta sehän on makuasia...
Suosittelen, jos haluat
- pienehkön koiran
- kiltin ja helppoluonteisen
- perheeseensä kiintyvän
- todella herttaisen
koiran. Ilmottele, jos rotu kiinnostaa ja haluat lisää tietoa.
mulla siis nyt reilun vuoden ikäinen kultsi, olen aina sellaista halunnut ja nyt oli sille oikea hetki. hulluhan tuo on;=) mutta suloinen ja kuitenkin kiltti. helppo käydä koirakoulussa koska koira on tosi innostunut kaikesta. hieman riehakas vielä joten ihan pienten lasten kanssa ei vielä olla tekemisissä mutta ensi kesänä jo varmasti voidaan kaikki leikkiä yhdessä,,=)
nimensä veroinen rotu.
Olen ehdottomasti itsekin cavalierin kannalla. Aivan ihastuttava rotu ja omalle kohdalleni sattui aivan täydellinen yksilö. En olisi koskaan voinut ihanampaa koiraa toivoa. Harmi vain, että aika jätti viime kesänä:(
Kannattaa miettiä haluaako ison vai pienikokoisen koiran. Ja haluaako puuhata sen kanssa jotain. Itelläni on rottis pentu ja se on myös ensimmäinen koirani. Rotikka on perhekoira, laumaansa kiintyvä ei paimennusviettinen. Sitä on melkoisen helppo kouluttaa ja on ystävällinen kaikille. Rotu ei ole niin miellyttämishaluinen kuin labbis se on itsenäisempi ja varmempi. Rottiksen kanssa on vain tehtävä töitä että sen ei tarvitse yrittää pyrkiä johtajan pallille, johtajana se ei ole hyvä. Selvät rajat ja aivotyötä niin rottis on todella hyvä ratkaisu. MOnet ihmiset pelkäävät sitä turhaan, kuten usein isoja rotuja.
Sinulla on siis ensimmäinen koira (vielä pentu) meneillään. Ehkei ihan vielä kannata kehoittaa kaikkia ottamaan rotikkaa. Sinulla on vielä johtajuuskiistat edessä (koska tiedostat sen, sinulla on ihan hyvät mahdollisuudet onnistua pennun kasvatuksessa), joten käytännössä et tiedä kuinka hankalaa se tulee olemaan. Eli koe ensin, suosittele sitten. Etukäteen anteeksipyyntö, en tarkoittanut tätä pahalla (mutta emmehän kukaan halua, että vaikea koira joutuu osaamattomiin käsiin).
Ilmoitan vielä mielipiteeni: Mielestäni minkä tahansa rotuinen koira voi olla ensimmäinen koira.
sellaista suosikkikoiraa joiden kanssa olisi kiva liikkua ja kouluttaa niitä.
Moni täällä jo kehuikin cavalieria, vanhemmiltani löytyy sellainen ja on kyllä todella sympaattinen kapine. On innokkaasti mukana kaikessa, mutta viihtyy myös sohvaperunana, nukkuu kainalossa ja ottaa kaikki vieraat vastaan suukotellen ja häntä vispaten.
Itse kuitenkin pidän hieman jästipäisemmistä ja ns. kissamaisista koirista, ja olen katsellut shibakasvattajien sivuja sillä silmällä että tuollainen pirteä ja luonteikas pikku pystykorva tulee meille jonain kauniina päivänä. Iso koira pienessä paketissa, sopivalla tavalla itsepäinen ja itsenäinen koira joka ei räksytä turhia, mutta muuten on puhelias ja terhakka.
Minäkin suosittelen cavalieria. Itselläni on 10kk cavalier-poika, se on mun ensimmäinen koira. Aivan ihana...aina menossa mukana. Helppo kouluttaa on myös hyvä agility-koira. Ei oo mitään pahaa sanottavaa kyseisestä rodusta.=0)
Suosikkirotuni on siis nöffi. Uskomattoman komea musta karhu, johon varmasti kiinnitetään huomiota. Nöffit ovat useasti valtavan hyvä luonteisia ja itsevarmoja koiria.
Vaikka nöffi on komea kuin mikä, se ei pakosti sovi kaikille. Jotta nöffi pysyy komeana, on sen turkkia harjattava (ja siinähän riittää pinta-alaa), nöffin pesukaan ei ole kaikista pienitöisintä. Siinä menee aikaa ennenkuin turkin saa edes kastumaan (nöffithän ovat vesipelastuskoiria ja niiden turkki hylkii vettä), mutta se on pieni aika verrattuna siihen, kun kuivaat koiraa (ja sen turkkihan on kuivattava, jos se jää kosteaksi on mahdollista että tulee ns. hot spot -ihottumaa). Yleisesti nöffit rakastavat vettä (rakastatko vettävaluvaa koiraa, joka tulee iloisena luoksesi ja antaa kuolaisen pusun naamallesi?), joten mielellään he rämpivät jokaisen vesilätäkön läpi. Ah se kuran määrä, joka nöffin turkissa tulee sisälle. Jos kuljette metsäpolkuja, tuo nöffisi sisälle polttopuut ilman eri kehoitusta (saat vain ensin irrottaa ne nöffin housukarvoista). Nöffit ovat suhteellisen kookkaita koiria (uros 71cm, narttu 66cm), joten on tärkeää opettaa niille hyvät käytöstavat. Nöffi urokset varsinkin voivat olla hyvinkin kovapäisiä, jolloin yhteenottoja voi tulla etenkin juntti-ikäisenä. Sitten kuinka ihanaa onkaan halata karhua (mutta jotkut näistä karhuista kuolaavat tavattomasti). Ja se kuorsaus (pystytkö nukkumaan, kun sängyn vierestä kuuluu kovaa rohinaa)!
Tätä rotua kuitenkin rakastan yli muiden!
1.rottweiler
2.bernhardinkoirat
3.tanskandoggit
4.nöffit musta ja ruskea
MUN SUOSIKKIKOIRAROTUJANI ON BERNHARDINKOIRA.TANSKANDOGGI.NÖFFI JA KAIKKI ISOT RODUT...VARSINKIN BERNHARDINKOIRA KOSKA SILLÄ ON MAINETTA PELASTUSKOIRANA.
TANSKANDOGGI JA NÖFFI SIKSI KOSKA NE OVAT MUN MIELESTÄ SELLAISIA ROTUJA JOTKA HUOMATAAN JO ESPAN PUISTOSSA TALVISIN.KESÄISIN JA SYKSYISIN SEKÄ TALVISIN..JA YLEISESTI OTTAEN SIKSI KOSKA MÄ NÄIN IKIIHANAN RUSKEAN NÖFFIN MYÖS MUSTAT NÖFFIT OVAT SUOSIKKEJA.SAMOIN DOGGIT MUSTAT JA SINISET..
< BERNHARDINKOIRA < LAPSUUSVUOSIENI SUOSIKKIROTU JA IHANA KARHUMAINEN KOIRA JOKA OLISI IHANAA OMISTAA < NEWFOUNDLANDINKOIRA < IHANA KARHUMAINENKOIRA JOKA OLISI ISÄNTÄÄNSÄ VASTASSA KUN TÄMÄ TULISI TÖISTÄ KOTIIN JA KAUPASTA JA NÖFFI NUKKUISI KEITTIÖSSÄ < KERROSTALO JA OMAKOTITALO VUOSINA JA ULISISI FREDERIKIN KOSTAJAA
JA NUOLISI ISÄNTÄÄNSÄ KUN TÄMÄ TULISI TÖISTÄ KOTIIN
Meillä on ihana, niin rakas vanhaherra vihikoira - kuolaava, useasti(tosi haisevia pommeja)piereskelevä, ja vielä pieruakin kovemmin kuorsaava herra, jonka pää on aika ajoin umpiluusta. Ulkonäöltään vihillä on isot korvat (joista saisi kunnon työmiehen rukkaset), muutaman numeroa liian iso turkki (niskasta ravistelu vaatii pieneltä immeiseltä keittiöjakkaran avuksi, koska kun "kouraiset nahkasta kaksin käsin" kinni, niin se vaan venyy ja venyy ja venyy...). Perusasento on ulkona kuono maassa kiinni, jolloin päälaki valahtaa silmille, ja koira ei näe mitään.
Vihit ovat aikoinaan tarkoitettu jälkikoiriksi, niillä on koirarotujen parhain vainu. Niitä on pidetty myös vankiloissa paenneiden vankien etsimisessä - monissa amerikkalaisissa elokuvissa nämä "pelottavat pedot" ulvovat jylisevällä äänellään saadessaan vainun - vihikoira ei osaa haukkua.
Meidän vanha herra vainuaakin parin sadan metrin päästä talomme takana, että isäntä on tullut töistä kotiin, päästäen mahdottoman mekkalan (lue näin: eväsrasia ja siellä olevat eväät ovat tulleet kotiin).
Meidän vanhan herran perustottelevaisuuten kuuluu remmissä hyvin kävely, odota, istu,pissi, tietyt käsimerkit, emännän paheksuva mulkaisu (on kehoitus siitä, että joko häivy, tai hyi - milloin mitenkin tilanteen mukaan) - syömään ja kahville kutsu (vaikka kutsu onkin kyllä muille perheenjäsenille).
Nuorena poikana meidän herrassa oli myös kahlekuninkaan ja taikurin vikaa. Elikkä kun hänet laittoi valjaisiin ulos kiinni, niin ei tarvinnut kuin vilkaista sivulle ja takaisin, niin valjaat oli maassa tyhjänä, ja herra taikonut itsensä kadoksiin. Itsensä taikomiseen esille meni sitten aina vähän enemmän aikaa, n. 10 min - 60 min.
Ja se kuolaaminen - sitä on joka paikassa. Mutta se on vain tottumuskysymys - ei se häiritse aamupalallakaan kun kaksi tiukasti tuijottavaa silmää seuraa leipäpalastani, ja huulista molemminpuolin roikkuu 10 - 20 cm sitkeä kuolaklöntti, joka lattialle tipahtaessa sanoo pläts. Ja oikea vihi immeinen oppii väistämään sen lentävän kuolakaaren, kun koira innostuu riehumaan. Ja autossahan voi koiran laittaa etupenkille (ei ole farmarimallia)istumaan, jos se häiritsee, että koira pitää leukaansa olkapäälläni, ja siirtää sen toiselle olkapäälle pään kautta (jolloin olen kuin aliens elokuvista, missä limaklöntit...).
Vihit ovat myöskin aktiivisia (ja tosi velmuja) touhuajia - pentunahan ne voivat tuhota ja hajottaa koko asunnon, jos niillä ei ole riittävästi akvititeettia - niin meinasi käydä meilläkin. Tosin olin kyllä ihan samaa mieltä, että onhan ne kaikki huonekalujen terävät kulmat vaarallisimpia kuin pyöristetyt - tosin vesisänkyä jäi kyllä ikävä...Pakastimen johdon korjaajaakin on aika vaikea saada jouluaattona...Enkä minä sillä puhelinvastaajalla oikeastaan mitään tehnytkään...
Näiltä pentuajoilta meidän herralle jäi kyllä yksi (tai kaksi) intohimoa - sukat, ja mieluummin käytetyt, ja mieluummin tyttären - niin ja tietysti pöytärätit. Meillä on paljon parittomia sukkia, koska toinen pari löytyy lenkkipolkujen varsilta kakkaläjistä. Sieltä voi myös sottailla aina sitäkin, minkä värisiä pöytärättejä meillä on käytössä (pitävät hyvin kyllä värinsä, toisin kuin meidän tytön metrin pituinen säärystin, josta jäi vain raidat jäljelle...).
Mutta kaiken kaikkiaan vihikoirat ovat lempeitä, hyväluonteisia, muiden koirien kanssa toimeen tulevia erikoisia, tavallisuudesta poikkeavia koiria. Ne kiintyvät emäntäänsä/isäntäänsä tosi kovasti, ja osoittavat sen. Ne ovat vanhanakin kuin pieniä lapsia isosta koostaan huolimatta.
Vihikoiran kasvattaminen vaatii lempeyttä ja päättäväisyyttä (on hyvin herkästi loukkaantuva), eikä siitä saa siitä huolimattakaan täysin tottelevaa koiraa (se on kyllä vihin yksi ihastuttava piirre kaikkine tohelluksineen ja kommelluksineen). Ja sanotan myös, ettei se kyllä sovellu ensimmäiseksi koiraksi kenellekkään, ja olen kyllä samaa mieltä.
Vihi-ihmisen (meitä omistajia on noin 100)täytyy olla vähän hurahtanut ottaessaan tällaisen koiran huusholliinsa. Ja niinhän me varmaan olemmekin.
Minulla on toyvillakoira. Villakoirat tunnetaan ehkä paremmin niiden trimmaus tyylistä kuin seurallisesta ja älykkäästä luoteestaan. Villakoiran turkki on pehmoinen kuin pehmolelulla eikä siitä lähde karvaa. Mutta turkki vaatii usein harjausta ja säännäöllisesti trimmauksen koska karva kasvaa jatkuvasti. Joten saattaa olla työläs hoitaa.
Entinen villikseni oli hyvin rauhallinen ja arvokas luonteeltaan kunnes sai joka päiväisen hepulinsa. Ei haukkunut ollenkaan.
Nykyinen onkin sitten entisen vastakohta riehuisi mielellään koko päivän ja on hieman hupsu. Ja haukkuu pienintäkin narahdusta. Ja herättääkin poljon huomiota olemuksellaan ohikulkiat hämmästelevät sen energia määrää "sillä on ainakin elämän iloa!!!" "duracell koira" jne..
mulla niin rakas afgaaninvinttikoira, maltan/perhoskoiran risteytys ja kaksi mäyristä ;) afgaania en suosittele kiireiselle enkä sellaiselle joka turkkia ei jaksa hoitaa, mäyristä en sellaiselle joka ei jaksa metsälle mennä! mutta sitten tämä risteytys, suosittelen kaikille jotka jaksaa antaa hellyyttä ja saavat sitä myös paljon. Tulee aina syliin kun sohvalle istuu tai aina ensimmäisenä ovella vastassa ja rakastaa! ihana... :)
Dobermanni sopii sinulle jos olet pyhittänyt lähes koko nuoruuden koirakirjojen lukemiselle ja tottiskentällä oleilulle naapurin koiran kanssa. Jos olet hieman jästipää ja sanot aina viimoisen sanan sekä et viettäisi vapaa-aikaasi missään muualla, kuin metsässä tai kentällä. Olet valmis uhraamaan vuoden elämästäsi tiiviiseen kouluttamiseen ja tuhojen siivoamiseen sekä ainaisiin noloihin tilanteisiin, kun koira ei tottelekkaan. Jos tuota lukiessasi ajattelit jatkuvasti kyllä, on dobberi rotusi! Kun tuon kaiken jaksaa määrätietoisesti, saa dobermannista mainion koiran. Uskollinen ja luotettava. Kerrassaan mahtava harrastuskoira! Ei ehkä paras perhekoira, mutta sopii myös sellaiseksi, jos koiran kanssa jaksetaan myös touhuta. Meidän koira sietää muita lapsia ja oman perheen lapsia rakastaa. Kokonsa ja sähläävyytensä takia vahinkoja välillä sattuu pienten lasten kanssa (kaatumisia yms...)
Jos koiran kanssa halutaan harrastaa paljon, on dobberi silloin oikea rotu!
Tässä realistinen kuva dobermannista, se vie sydämen jos vie.
Lisäisin tuon dobberin lisäksi toiseksi lempirodukseni Walesinsprinerspanilelin. Jos haluaa lempeän perheharrastuskoiran, on tämä rotu omiaan siihen tarkoitukseen. Tutustuin kyseiseen rotuun nuoruudessani, kun piti koulutuskenttiä koluta tutuntutuntutun koiran kanssa =). Sosiaalinen, aina iloinen ja helppo kouluttaa innokuutensa vuoksi. Ainoat miinuspuolet ovat turkin hoito ja alkuperäinen käyttötarkoitus, joka taas aiheuttaa sen, että joskus ne hajut vievät mukanaan...Tämä olisi rotu jos haluaisin "helpon", aina iloisen koiran. Rotu on sopivan kokoinen leikkiäkseen kaiken kokoisten koirien kanssa. Ja tulee toimeenkin hienosti muiden koirien kanssa.Eikä varmasti vastaantulevat nosta pikkukoiriaan syliin tai muuten osoita pelkäämisen merkkejä. Aivan ihana rotu.
mulla on kaksi kääpiöpinseriä. olen ajatellut sakemannin ottoa joskus vuoden pari päästä.
Omistan Bortsun ja se on tosi ihana!
meillä on nyt harmaanorjanhirvikoira...me ei harrasteta metsästystä, vaikka koira olisi siihen tarkoitettukin, koska se olisi muuten viety tapettavaksi...se kuulemma ei oikein ymmärtänyt hirviä....no kumiskin...se on iloinen pakkaus ja järsii kaiken joka tulee sen eteen...onneksi se saa olla vapaana, eikä sisällä järsimässä huonekaluja...se kiintyy helposti omistajaansa...äiti, isä ja pikkuveli ei oikein ymmärrä sitä, koska ne ei oo sen kans paljon ollenkaan...mummalle se haukkuu...saan ruokkia sen joka päivä, eikä kukaan muu kiinnitä siihen huomiota...joten se on vain kiintynyt minuun...se täyttää helmikuussa kaks vuotta ja on mun pikku enkeli...;)