elkee missään nimessä muuttako avaran asuntoihin. A.) ne on kalliita ja vuokra nousee vuosittain B.)huoltomiehiä vaikea saada kun niitä tarvitsisi C.)hinta laatu suhde päin helvettiä esim.kallis asunto jossa kaikki rempallaan joka paikassa muovimatot kylppärissä yms. toinen esimerkki pieni asunto ja hintaa melkein 700€ ja yksityisellä sais halvemmalla isomman jos tuurikäy tai muulta vuokran välitys virmalta.
jos kaverin kanssa muuttaa kimppa kämppään avaran eivät anna tehdä erillisiä vuokrasopimuksia vaan ainoastaan yhteisen. Jos toinen jättää maksamatta ja ei avara saa siltä perittyä siirtyy vuokran maksut toiselle osapuolelle joka on maksanut ajoissa oman osuutensa. eli maksat tai itket ja maksat.
esimerkiksi itse asuin avaran asunnossa kaverin kanssa ja kaveri ei ollut maksanut vuokraa viimeiseltä kuulta mitä asuttiin siinä. kaksi kuukautta myöhemmin tuli soitto syyttäjältä että homma on niin et haaste tullut sulle ja kaverilles kun ei ole maksua näkynyt. ihmettelin et olen maksanut oman osuuteni että miksi minut vedetty mukaan jos kaverilta olisi se maksu pitänyt heidän saada. soitin avaralle väittivät lähettäneensä maksukehotuksia mutten ollut saanut mitään sellaisia väittivät että olisi pitänyt tulla perintälaitokselta kirjeitä no kappaskummaa ei ollu sieltäkään tullut. olin eläny tietämättäni kaksi kuukautta ettei kaveri ollut maksanu omaa osuutta vuokrasta. vuokra sopimuksessakaan ei lue mitään vuokran maksuun liittyviä sivuseikkoja että kumpikin olisi kusessa jos toinen jättää osuutensa maksamatta.EI MINKÄÄNLAISIA yhteyden ottoja avaralta sun muuta tullut tuona aikana.
ihmetyksen aihe kanssa että eikö se pitäisi mennä että tulee muutama muistutus lasku sitten siirtyy perintätoimistoon sieltä tulee muistutuksia ja sitten menee ulosottoon. eikä näin että heti kahen kuukauden jälkeen ilman minkäänlaisia yhteyden ottoja sun muita syytteen nostanut maksamatta jättämisestä väärälle henkilölle?
hirveä selvittely ja hiustenrepiminen.......
avara kuopio
haistokeeepeee
1
872
Vastaukset
Jos on yhteinen vuokrasopimus, niin vastuu vuokranmaksusta on myös yhteinen. Eli asiassa ei ole mitään ihmeellistä, AVARA toimii ihan oikein. Ainoa tilanne jossa kannattaa tehdä yhteinen vuokrasopimus on se, että tekee yhdessä puolisonsa kanssa. Muuten kannattaa tehdä yksin vuokrasopimus ja ottaa kaveri alivuokralaiseksi, tietää ainakin jos ei maksa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama295089Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644081Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773647Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732718Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1502506Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602378Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792189Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272147- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401538