kansallispuisto

Olipa hieno juttu Laukaa-Konnevesi lehdessä puiston Master Plan suunnitelmista..
Ja yllätys yllätys, kukapa olikaan ollut vaikuttamassa tukirahojen ohjaamiseen Häyrylänrantaan
Eikö kukaan tunne omassa tunnossaan pistosta kun lähes ilmatteeksi rannan vuokrannut yrittäjä junailee investointeja rantaan..
Mutta henkilöt tuntien ei tarvitse ihmetellä asiaa..
583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yksi Master Plan olisi kun laitettaisi kunnolliset kyltit tuonne Vuori-Kalajalle vievälle tielle ja vesottaisi sen tien penkereet lepistä ja pajuista ettei tarvitsisi auton kylkiä naarmuttaa, kun kuitenkin suurin osa retkeilijöistä haluaa ajaa mahdollisimman lähelle kohdetta. Törmälältä asti ei kaikki viitsi kuitenkaan lähteä patikoimaan varsinkaan vanhemmat ihmiset, kun voimia pitäisi olla vielä vuoren päälle kiipeämiseen. Mutta taitaa tuo olla enemmänkin Rautalammin vastuualuetta.
Olikos tuo Kalajan laavu muuten jonkun seurakunnan ylläpitämä?

Kuuluvat Konneveen järvpelastajat haaveelevan uutta isompata venettä? Eehän tuo nykynen sitten kaavaa kerennä vanheta. Voehan tuossa käävä niinii että luulevat hiema liikoja tuosta pelastustehtävii miärästä. Toesaalta on tuolla järvella visii tavattu paljonnii humalaesia venneelijöetä, er asia sitte haluaavatko tulla pelastetuiksi...

Häyrylänrannan ilmettä piristäisi varmasti eniten jos purkaisivat ne rumat punaiset koppelirivistöt, jotka estää näkymän järvelle ja samoin järveltä rantaan. Olisi varmaan mukava katsella konsertteja omalta jahdiltaan vieras laiturissa, kun nyt näkee vain koppelien takaseinan. Samoin kahvilan terassilta näkisi järvelle paremmin tai ylipäätänsä näkisi edes jotain.

Mutta Summa summarum: Hyvältä vaikuttaa ensi kesä.

Äänestä
  • Eikä helvetissä.Punaiset koppelit kuuluvat kulttuurimaisemaan kuin naula
    päähän!

    Äänestä

  • Nurmikon leikkuulla ja asuntovaunu alueen haravoinnilla taitaa se leipä leventyä.:D

    Äänestä

  • Hehkuttaja kirjoitti:

    Eikä helvetissä.Punaiset koppelit kuuluvat kulttuurimaisemaan kuin naula
    päähän!

    Johan pomppasi, ja vielä keskellä yötä? Ilmaisin vain mielipiteeni ja minusta ne rötisköt on rumia tai ainakin ihan väärässä paikassa. Kulttuurin kanssa noilla tuskin mitään tekemistä.

    Äänestä

  • veellä-vierailija kirjoitti:

    Johan pomppasi, ja vielä keskellä yötä? Ilmaisin vain mielipiteeni ja minusta ne rötisköt on rumia tai ainakin ihan väärässä paikassa. Kulttuurin kanssa noilla tuskin mitään tekemistä.

    Tarkoitin että Häyrylänranta on ikivanha veneranta jota nuo koppelit edustavat.
    Eikä ne niin rumia mielestäni ole.Tuota näkyvyyttä järvelle voisi parantaa laituri-
    rakentamisella vaikka eihän sillä kohtaa paljon näkemistä olekaan.Tai miksei voi-
    si rakentaa rannalla ylöspäin,korkeammalla olevia rakenteita ja rakennuksia,oi-
    keastaan hyvä idea!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neljävuokrahuvilaa kirjoitti:

Olipa hieno juttu Laukaa-Konnevesi lehdessä puiston Master Plan suunnitelmista..
Ja yllätys yllätys, kukapa olikaan ollut vaikuttamassa tukirahojen ohjaamiseen Häyrylänrantaan
Eikö kukaan tunne omassa tunnossaan pistosta kun lähes ilmatteeksi rannan vuokrannut yrittäjä junailee investointeja rantaan..
Mutta henkilöt tuntien ei tarvitse ihmetellä asiaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu