Liian kauan olen Sinua etsinyt,
vaikken edes nimeäsi tiedä.
Puoli ihmiselämää olen kaivannut,
enkä ole Sinua edes kohdannut.
Oletko vain houreista kuvitelmaa,
pelkkää harhaa ja toiveunta?
Tiedän Sinun olevan jossain,
voin aistia sen, sillä Sinä tunnut
toivona, lämpimänä tuulena sieluni lävitse.
Kuulen Sinun kutsuvan, mutten tiedä
mihin suuntaan lähtisin kulkemaan,
mistä sinut löytäisin, katse kirkkaana,
sylisi avoinna ja kutsuvana.
Sieluni huutaa Sinua aamusta iltaan,
vain että kuulisit minut.
Öisin kutsun hiljaa rukoillen,
vain että unemme kohtaisivat.
Ääneni vaipuu, käheytyy ja murtuu,
kohta kuiskauskin hiipuu, jättäen
jäljelle vain tuulessa soivat rikkonaiset
sanat, roskien lailla ilmassa päämäärättä
poukkoilevat tavut, arvottomina,
kuin kaipaukseni Sinuun ja minuun.
Eivätkä uneni riennä vallattomina unten teille,
rikkonaisin siivin ne kuolevat kesken lentonsa,
raskaasti syöksyen epätoivon alhoon,
lohduttomuuden mustien toukkien ruuaksi,
mädäntymään ja maatumaan. Niitäkö seuraisin,
sieltäkö Sinut löytäisin, pimeyden porteilta?
Sielläkö olet tuntematon rakastettuni,
kaipaukseni kohde? Unien hautausmaalla,
jonne yksikään ääni ei kanna, jonka yli yhdenkään
kaipaavan uni ei lennä, eikä toivon säde tunkeudu?
Sielläkö on Sinun kotisi, sinnekö on minun käytävä,
että Sinut löytäisin ja rauhan kaipuultani saisin?
Sieltäkö puhallat lämpöisen henkäyksesi,
toivon tunteesi, houkuttelevana kuin makea mesi.
Sekö on Sinun nimesi - loputon ikävä?
ikuinen kaipaus? rannaton yksinäisyys?
Sinäkö se olet, tuntematon rakastettuni?
vaikken edes nimeäsi tiedä.
Puoli ihmiselämää olen kaivannut,
enkä ole Sinua edes kohdannut.
Oletko vain houreista kuvitelmaa,
pelkkää harhaa ja toiveunta?
Tiedän Sinun olevan jossain,
voin aistia sen, sillä Sinä tunnut
toivona, lämpimänä tuulena sieluni lävitse.
Kuulen Sinun kutsuvan, mutten tiedä
mihin suuntaan lähtisin kulkemaan,
mistä sinut löytäisin, katse kirkkaana,
sylisi avoinna ja kutsuvana.
Sieluni huutaa Sinua aamusta iltaan,
vain että kuulisit minut.
Öisin kutsun hiljaa rukoillen,
vain että unemme kohtaisivat.
Ääneni vaipuu, käheytyy ja murtuu,
kohta kuiskauskin hiipuu, jättäen
jäljelle vain tuulessa soivat rikkonaiset
sanat, roskien lailla ilmassa päämäärättä
poukkoilevat tavut, arvottomina,
kuin kaipaukseni Sinuun ja minuun.
Eivätkä uneni riennä vallattomina unten teille,
rikkonaisin siivin ne kuolevat kesken lentonsa,
raskaasti syöksyen epätoivon alhoon,
lohduttomuuden mustien toukkien ruuaksi,
mädäntymään ja maatumaan. Niitäkö seuraisin,
sieltäkö Sinut löytäisin, pimeyden porteilta?
Sielläkö olet tuntematon rakastettuni,
kaipaukseni kohde? Unien hautausmaalla,
jonne yksikään ääni ei kanna, jonka yli yhdenkään
kaipaavan uni ei lennä, eikä toivon säde tunkeudu?
Sielläkö on Sinun kotisi, sinnekö on minun käytävä,
että Sinut löytäisin ja rauhan kaipuultani saisin?
Sieltäkö puhallat lämpöisen henkäyksesi,
toivon tunteesi, houkuttelevana kuin makea mesi.
Sekö on Sinun nimesi - loputon ikävä?
ikuinen kaipaus? rannaton yksinäisyys?
Sinäkö se olet, tuntematon rakastettuni?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kaunista. Itse kuuntelin tänään syvää hiljaisuutta, se puhutteli.
Voi vitsi .Aivan mieletöntä.Tulee tippa silmään.Niin kaunista.Sydänkin jättää lyönnin väliin.
no huhh, nyt on diippiä...
Ei - en todellakaan ole siellä, mistä runollasi minua etsit. - Rakkaus on elämä.
Elämän porteilta, ilosta, valosta, toivosta, kauneudesta - sieltä minut löydät.
Pimeys vie minusta poispäin. Astu valoon - siellä minut kohtaat.
Rakkauden. Ikuisen.
Siellä käynyt olen, porteilla
valosta ja hymyistä taotuilla,
autiot olivat tienoot. Sinua
en nähnyt, enkä ketään muutakaan.
Odotin kauan, josko tuntisin lämpöisen
henkäyksesi, kutsusi suunnan, turhaan.
Koetin portteja, josko ne raottuisivat,
päästäisivät sisään luvattuun maahan,
mutta suudelmin olivat ne sinetöidyt,
eivät avaudu sille, jonka sydän ei oikeita
sanoja osaa ja jonka lävitse katsotaan.
Ei auttanut huuto, ei kuiskaus.
Eivät auenneet rukouksella, eivät kirouksella.
Tiukemmin asettuivat kiinni, vahvistuivat
"tästä ei ole sinun kulkeminen, ei yksin,
ei kaipaus rinnassasi ja tuska eväinäsi".
Niin astuin pois, selkäni käänsin ja
suljetuin silmin kuljin kohti tuntematonta.
Silmät kiinni kulkien ei missään ole pimeämpää,
kuin jossain toisaalla, eivätkä valheet
saa valtaa luoda kangastuksiaan yli kauneuden.
Eikä kauneutta tarvitse nähdä, ei silmillään,
vaan sydämellään, tuntea sielussaan sen värinä.
Mutta joskus tunnen, että sydämeni on sokea,
sieluni on turta ja kauneudelta puuttuvat sävyt
ja sävelet soivat tyhjyyttään. Kai se on kauneuden
ja rakkauden luonne, että ne kavahtavat sitä,
joka on kuoleman koskettama, sielultaan synkkä,
vaikka rakkautta ja kaunetta se huutaa ja janoaa.
vien viestiä eteenpäin
oikein paatoksellista lurinaa tyyliin Ella Eronen
Aika ylitsevuotava vertaus, vaikka Ella Eronen olikin oikeastaan lausuja, ei runolija. Enpä osaa edes kuvitella omia sepustuksiani hänen suuhunsa :) Kiitos kuitenkin, tuuli55kk.
vastaus ei ollut minulle
sinä siellä jossain - toivottavasti löydät hänet valoista tai varjoista, oikeasti
Täällä huudot meteliin hukkuvat nukkuvat
sanat tuuli ryöstää huulilta
kauniit ajatukset revitään pilkotaan
raatelijoille iltapalaksi syötetään
sinne missä hän on
ajatukseni ajattelen vien
vaikkei hän niitä kohdata
uskaltaisi sana palalta
lasken käsiinsä niin kauan
että uskaltaa vaikka
aika on loppumassa
ehkä löydä vertaisesi runouskeskustelijan, joka osaa poistaa ikävän mielestäsi. toivon niin.
Death, that hath sucked the honey of thy breath,
Hath had no power yet upon thy beauty.
Act 5, Scene 3
Nyt menee jo rienauksen puolelle, kun aletaan Shakespearesta samana ehtoona puhumaan.. Noin niinkuin Shakespearen rienaukseksi, meinaan :D
Pakko oli rienata kun lämpöisistä henkäyksistä alettiin jauhamaan. Jotenkin tuo sitaatti on aina jäänyt elämään vaikken mikään kovin kummoinen toukka ole.
.
Jatka matkaa, kulje tiesi, taas huomenna
kätesi portteja tapailee.
Jatka matkaa, tallo polkusi, kuule miten
puut sinulle totuuttaan huokailee.
.
Jatka matkaa ja tuulesta kuuntele, se kuuluu
vain sille, joka kuuntelee.
Jatka matkaa, ja niin sinä löydät, sen kuiskeen
jota etsit, se sinua jossain jo odottelee.
.
paljon puhuva runo, koskettava, kyyneleitä
Muistan sinut kuin kesäisen sateen; aurinko hymyilee ja elämä on sokka irti
Etkö hetkeäkään pysähtynyt kuuntelemaan tuulta
kuinka kuiskailin nimeäsi.
Entä metsän puiden suhinaa,
joissa huokailin ikävääni.
Etkö meren kohinaa
miten minä sillon huusinkaan
saamatta vastaustasi.
Olitko liian keskittynyt
kaipaukseesi
kuullaksesi.
Tai huusinko
ukkosen jylinässä
liian lujaa.
Entä kun salamat
sähähtivät taivailla.
Kuljit vain eteenpäin.
Etkä pysähtynyt
kuuntelemaan.
Olisin vain
halunnut sanoa.
Yhden asian.
Rakastan.
Kaipauksestani sinuun hajonnut sieluni lepää vetten päälle.
Aamuisin valon kirkkaus paljastaa hajonneen sydämeni ikävän ja
Öisin musta aallokko velloo sokeana ilman suuntaa.
Kiitollisuudella kestän kaiken, sillä tiedän, että sinä olet jossain.
kaiken tämän hyytävän kylmyyden ja pohjattoman pinnan alla
tunnen sielusi hyvyyden.
Kaiken yllä lepää suojaavat käsivartesi valmiina puolustamaan
myrskyjä ja tuulta vastaan.
Koko matkan olet kannatellut minua.
Vain sinun vuoksesi
elämä on ollut
sen arvoista.
Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.
Lisää tällaisia sielukkaita runoja.