Sukulaismiehen kesämökki sijaitsee tulvariskialueella ja mökki on vuosikymmenten saatossa kastunut useita kertoja kevättulvissa. Mökkiä ei voi korottaa, joten hän päätti pari vuotta sitten purkaa homeiset lattiarakenteet, sekä seinien pystyt ja korvasi kaiken kestopuulla. Ihmetellessäni asiaa hän saoi, että kestopuu on nykyisin paljon turvallisempaa kuin ennen, eikä sen käytössä ole ongelmia kun ne eivät kuitenkaan ole sisäpinnoilla, vaan piilossa rakenteissa.
Onko kukaan muu teistä käyttänyt tällaista ratkaisua? Ainakin viime kesänä homma näytti toimivan kuin junan vessa. Mies oli nimittäin tehnyt lattiastaan sellaisen "läpihuuhteluversion" eli tulvavesi poistui kestopuihin poratuista rei'istä heti vedenpinnan laskettua.
Googlettelin uteliaisuuttani asiaa ja eteeni tuli jopa tapaus, jossa pyöröhirsimökki oli tehty vanhoista puhelinpylväistä. Omistaja oli kysellyt mökin turvallisuutta asiantuntijalta joka oli sanonut, ettei mitään vaaraa ole.
Onkohan kestopuun "vaaroja" liioiteltu ja se todellisuudessa onkin hyvä ratkaisu rakenteissa jotka ovat vaarassa kastua? Käsittääkseni nykyiset kestopuut kyllästetään huomattavasti turvallisemmilla aineilla kuin menneiden vuosien puhelinpylväät.
Kestopuu, eli painekyllästetty seinä+lattiarakent.
4
681
Vastaukset
- BauHerr
Kestopuun käyttö sisätiloissa on kategorisesti kielletty. Ulkona sitä voi käyttää.
Entisten sähköpylväiden käyttö riippuu siitä, millä ne on kyllästetty. Krosootilla kyllästettyä puuta en tontilleni ottaisi missään muodossa. Vihje: katso mitä sellaisen jätteen käsittely maksaa. - ne-on-superia
Lapsille on kymmeniä vuosia tehty hiekkalaatikot ja keinut kyllästetystä kestopuusta, ja sitten kun hiekkalaatikko puretaan se muuttuu lähes supermyrkyksi. Ei saa viedä edes kaikille kaatopaikoille(kierrätys).
- Lionelll
Käsittääkseni lukuisia mökkilattioita on tehty niin, että alle kestopuuta ja päälle lattialankut. No problem.
- huonompaaon
Muuttunut on kestopuu vähemmän kestommaksi, kun heitit nurmikolle vanhempaa kestopuuta tai sitten nyt valmistettua on heti homeessa ja muurahaisten pesiä alla näin ei käynyt aiemmin kestopuulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15311021
- 535269
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452473- 312169
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131731Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421594Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311280Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351206Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo98952Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s6916