Onko sinulla kokemusta valkkarista? Millainen se on luonteeltaan? Vuosia sitten omistanut saksanpaimenkoiran ja mietin siis nyt eroavaisuuksia näiden rotujen välillä, erityisesti vahti ja puolostusvietti puolella. Ja luonne yleisesti. Terveydestäkin olisi mukava kuulla. Kiitos!
Vastaukset 4
- titta-tyttö
Minulla on valkoinenpaimenkoira 5 vuotias narttu. En ole erikoinen koiraihminen, mutta haen ison koiran turvakseni ja seurakseni. Manta on koiran lempi nimi. On helppo, vihanen se ei ole ollut, kuin silloin kun syötimme jotain kallista ruokaa joka saattoi muuttaa koiran luonetta, oli eviran sivuilla oikein. Ei tykännyt lapsen lapsesta joka riippu kaulassa, murisi vihaisesti. Muuten tykkää lapsista, jopa vauva itkee nuolee kädet ja jalat, lohduttaa. Haukkuu kaikki tulijat kun en ole koulannut pois, haluan, että kertoo tulijat. Reissussa rauhallinen. tykkää autossa matkustamisesta kuten emäntänsä. Jää hotelihuoneeseen kiltisti. Kävelee hyvin ja haluaa mielytää isäntäänsä. Antaa leikata kynnet, katsoa hampaat ja korvat hoitaa. Pestä jalat, että koko koiran. Imuroida vaikka useasti päivässä. Nuorena vilkas, kokeilun haluinen, ehkä riehakas kuten paimemkoirat. Suosittelen, mutta muita pentuna opittut tavat, kun pentu tulee taloon, on vaikea karsia kauniisti pois. Kasvata pentuna jo kuten haluat se käyttäytyvän aikuisena. Terveisin Titi
- Jasmincr
No ei voi verrata sakemanniin. Onhan noitakin tietty ihan täyspäisiä ja tasapainoisia yksilöitä sekä jopa kasvattajia, jotka oikeasti näyttävät välittävän luonteeseen liittyvistä asioista, mutta hirmu paljon (ihan liikaa) on huonoja koiria, joilta ei mene luonnetestit läpi tokallakaan yrittämällä ja joiden kanssa ei pysty edes kaupungissa kävellä, kun ei hermot kestä. Toisaalta käsittääkseni rodulta vaaditaan luonnetestikäynti ennen jalostuskäyttöä (korjatkaa toki, jos olen väärässä), mikä luo pennunostajalle hyvän tilanteen, kunhan osaa tulkita luonnetestipisteitä ja valita itselleen sopivanoloisista vanhemmista pennun. Kiinnitä huomiota etenkin emän luonteeseen, sillä se paitsi kasvattaa myös kantaa pennut, jolloin emän stressatessa kantoaikana stressihormonit vaikuttavat myös pentujen kehitykseen ja saattavat altistaa koiralapsoset aikuisiällä hermostuneisuuteen.
Mutta siis mitään suojelukoiriahan nuo ei todellakaan ole. :d ehkä hienon ja "pelottavan" näköisiä, kuin valkoisia susia melkeinpä, mutta siihen se sitten jääkin.- onvalkea
Nimenomaan eivät ole suojelukoiria. Valkoisen värin lisäksi tämä on tärkein pesäero kantarotuun saksanpaimenkoira, kolmas ero on normaali selkälinja plus takapää.
Rotu on vaihteleva luonteeltaan, käy tutustumassa muutaman kennelin koiriin ja kysele paljon. uskon että sinulle sopiva löytyy.
- valkkis-
Mulla on kolme tervettä ja selväpäistä valkkaria, joiden kaikkien kanssa harrastetaan mm pelastuskoiratoimintaa. Tähän hommaan ei mikään ihan vitipää sovellu, kun koiran tulee olla ystävällinen löytämäänsä kadonnutta henkilöä kohtaan. Luonnetestattujakin ovat hyvin arvosanoin.
Valkkareissa on edelleen silti paljon hajontaa luonteiden ja terveyden suhteen. Samassa pentueessakin saattaa olla super koiria ja jotain täysin päinvastaista, saattaa tulla priimaa terveydeltään tai sitten ihan sutta ja sekundaa. Rotu ei ole vieläkään vakiintunut täysin, ja rodun kasvatusperiaatteet maailmalla on hieman toisenlaiset, kun täällä kotosuomessa....
Lähtökohtaisesti, jos verrataan valkkaria ja sakemannia, niin keskimäärin valkkari on laimennettu versio sakemannista. Valkkarissa on paljon sellaisia piirteitä, joita ihailen, ja jota keskimäärin sakemanneissa ei ole, yksi näistä on koirien ystävällisyys. Sakemannit ovat paljon terävämpiä ja yksoikoisempia. Silti kaikessa pehmeydessään ja ystävällisyydessään valkkari on maino vahti ja vaikka todellista puremisen vaaraa ei olekaan, niin se on kuitenkin kunnioitettavan kokoinen ja "vaarallisen näköinen" haukkuessaan ja piirittäessään ulkopuolista henkilöä, joka ilman lupaa tontille tunkeutuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891368Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu43903- 13827
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40808Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81720- 90711
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17707- 46698
- 58648
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27647Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97631- 66623
- 43601
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 10558
- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505