Okei, eli mitä näitä koirapalstoja on tullut täällä luettua, niin on tosi monta kirjoitusta, joissa lapset/teinit (ehkä noin 10-14-vuotiaat?) kyselee, miten saada vanhemmat/vanhempi suostumaan koiran ottamiseen. En tiedä, kuinka suuri osa tuollaisista aloituksista on trolleja ja kuinka suuri osa kysyy tosissaan, mutta ajattelinpa kuitenkin avautua itse ja kertoa tarinan ensikoirastani.
Eli olin jo pikkukakarasta asti haaveillut omasta koirasta. Monta vuotta kinusin omaa koiraa vanhemmilta, mutta turhaan. Koira luvattiin minulle vasta 15-vuotiaana, kun olin lintsaillut koulusta, eli vanhemmat yrittivät lahjoa, että "käy koulu kunnolla niin ostetaan sulle ensi syksynä se pentu". No, kun koulu oli rämmitty loppuun, alettiin katsoa sitä sopivaa pentua ja lukemaan koirankoulutusopuksia.
Olin aina halunnut huskyn, mutta ajateltiin, ettei ollut järkeä maksaa rotukoirasta montaa sataa euroa, kun kuitenkin tulisi vain lemmikiksi. Päädyttiin sitten sekarotuiseen. Pian sattuikin eteen ilmoitus pennuista, joiden emo oli husky ja isä suomenajokoira. Ei paljoa aikailtu kun mentiin jo katsomaan pikkuisia ja valittiin niistä mieleinen urospentu.
Voi sitä onnen määrää, kun saatiin lopulta se oma karvapallo kotiin! Olihan se niin pieni ja söpö. Ja se pikkupentuaika olikin sitä mukavaa aikaa kun ei tarvinnut kuin vain lässyttää ja paijata, mitä nyt opetettiin istumaan ja antamaan tassuakin.
Mutta kuten usein käy, siinä sitten alkoi minua kavereiden seura kiinnostaa enemmän. Pentu oli rasittava ja kovapäinen, ei totellut, riehui ja hyppi vaan. Mieluummin lähdin viikonlopuksi (joskus viikollakin) pois kotoa, kun olihan se nyt hauskempi dokata kavereiden kanssa kun hoitaa rasavilliä koiranpentua.
Koirasta tuli pikkuhiljaa mahdottomampi. En jaksanut kouluttaa, ainoat lenkit mitä koira päivässä pääsi olivat muutama kerta talon ympäri silleen että pissa ja kakka tulivat. Ja usein vielä käskin mieluummin pikkusiskon viemään koiran pihalle, koska itse mieluummin katsoin telkkaria tai roikuin netissä.
Pentu ei totellut ketään, repi vaatteista ja yritti pomottaa. Kun vanhemmat uhkasivat antavansa koiran pois, niin silloin kyllä jaksoin nostaa perseeni siitä telkkarin äärestä ja viedä pennun vähän pidemmälle lenkille.
Kun koira oli puolitoistavuotias, aloin vasta silloin miettiä, miten paljon olen laiminlyönyt sen kasvatusta. Se pomppi ihmisiä vasten ja haukkui jos yritti komentaa. Se ei osannut kulkea nätisti hihnassa. Sillä ei ollut käytöstapoja, koska sille ei oltu niitä opetettu. En oikeastaan tiedä, mikä sai minut heräämään. Ehkä se, että pelkäsin koiran olevan vaaraksi. Eihän se vihainen ollut, mutta liian raju.
No, päätin lopulta ottaa itseäni niskasta kiinni. Kavereiden tapaaminen jäi vain yhteen päivään viikossa. Jos oltiin yökylässä, koira tuli mukaan. Netissä käytetty aika kulutettiin selaamalla sivustoja, joilla oli vinkkejä ja neuvoja koiran koulutukseen. Joka päivä harjoiteltiin koiran kanssa. Odota, ei ota, saa ottaa, tänne, seuraa. Hihnakäyttäytyminen se vasta vaatikin työtä.
Aina välillä sai oikeasti vuodattaa kyyneliä kun koiran kanssa oli hankalaa, mutta jaksoin jatkaa koulutusta miettimällä, että kyllä siitä vielä tulee nätisti käyttäytyvä, yhteiskuntakelpoinen koirakansalainen.
Nyt koira täyttää pian kolme vuotta. Se on vielä vähän villi, mutta kaikin puolin kelpo koira. Kävelee kauniisti hihnassa, kuuntelee ja tottelee, ainakin ellei ole liikaa häiriötekijöitä taustalla. Ei pompi, vaikka tarjoileekin leluja innokkaasti.
Pentu, joka oli inhottava ja rasittava, on nyt paras ystäväni josta en luopuisi ikimaailmassa. Tänäkin päivänä koira menee kavereiden edelle, vaikka vanhempani pystyisivät vallan hyvin hoitamaan tätä hyvätapaista nuortamiestä viikonlopun yli.
Oma tarinani kääntyi siis vaikeuksista voittoon, mutta te nuoret, jotka kovasti koiraa haluatte - oletteko varmoja, etteivät kaverit/harrastukset/poika- tai tyttöystävä mene koiran koulutuksen edelle? Jos kaikki ei mene kuin strömsössä, riittävätkö resurssinne, vai meneekö koira kiertoon? Oletteko valmiita sitoutumaan eläimeen, joka voi elää yli 10 vuotta?
Vaikka omat vanhempani tekivätkin toisaalta hölmösti lahjoessaan minut koiralla, niin en syytä heitä: olinhan itsekkin kovin lupaillut että kyllä minä hoidan ja ulkoilutan ja koulutan. Ja ajattelivat kai, että 15-vuotias olisi tarpeeksi vanha kantamaan vastuuta koirasta. Koira on elävä olento, jota pitää kasvattaa ja opettaa siinä missä ihmislastakin.
Kiitos jos jaksoitte lukea.
Eli olin jo pikkukakarasta asti haaveillut omasta koirasta. Monta vuotta kinusin omaa koiraa vanhemmilta, mutta turhaan. Koira luvattiin minulle vasta 15-vuotiaana, kun olin lintsaillut koulusta, eli vanhemmat yrittivät lahjoa, että "käy koulu kunnolla niin ostetaan sulle ensi syksynä se pentu". No, kun koulu oli rämmitty loppuun, alettiin katsoa sitä sopivaa pentua ja lukemaan koirankoulutusopuksia.
Olin aina halunnut huskyn, mutta ajateltiin, ettei ollut järkeä maksaa rotukoirasta montaa sataa euroa, kun kuitenkin tulisi vain lemmikiksi. Päädyttiin sitten sekarotuiseen. Pian sattuikin eteen ilmoitus pennuista, joiden emo oli husky ja isä suomenajokoira. Ei paljoa aikailtu kun mentiin jo katsomaan pikkuisia ja valittiin niistä mieleinen urospentu.
Voi sitä onnen määrää, kun saatiin lopulta se oma karvapallo kotiin! Olihan se niin pieni ja söpö. Ja se pikkupentuaika olikin sitä mukavaa aikaa kun ei tarvinnut kuin vain lässyttää ja paijata, mitä nyt opetettiin istumaan ja antamaan tassuakin.
Mutta kuten usein käy, siinä sitten alkoi minua kavereiden seura kiinnostaa enemmän. Pentu oli rasittava ja kovapäinen, ei totellut, riehui ja hyppi vaan. Mieluummin lähdin viikonlopuksi (joskus viikollakin) pois kotoa, kun olihan se nyt hauskempi dokata kavereiden kanssa kun hoitaa rasavilliä koiranpentua.
Koirasta tuli pikkuhiljaa mahdottomampi. En jaksanut kouluttaa, ainoat lenkit mitä koira päivässä pääsi olivat muutama kerta talon ympäri silleen että pissa ja kakka tulivat. Ja usein vielä käskin mieluummin pikkusiskon viemään koiran pihalle, koska itse mieluummin katsoin telkkaria tai roikuin netissä.
Pentu ei totellut ketään, repi vaatteista ja yritti pomottaa. Kun vanhemmat uhkasivat antavansa koiran pois, niin silloin kyllä jaksoin nostaa perseeni siitä telkkarin äärestä ja viedä pennun vähän pidemmälle lenkille.
Kun koira oli puolitoistavuotias, aloin vasta silloin miettiä, miten paljon olen laiminlyönyt sen kasvatusta. Se pomppi ihmisiä vasten ja haukkui jos yritti komentaa. Se ei osannut kulkea nätisti hihnassa. Sillä ei ollut käytöstapoja, koska sille ei oltu niitä opetettu. En oikeastaan tiedä, mikä sai minut heräämään. Ehkä se, että pelkäsin koiran olevan vaaraksi. Eihän se vihainen ollut, mutta liian raju.
No, päätin lopulta ottaa itseäni niskasta kiinni. Kavereiden tapaaminen jäi vain yhteen päivään viikossa. Jos oltiin yökylässä, koira tuli mukaan. Netissä käytetty aika kulutettiin selaamalla sivustoja, joilla oli vinkkejä ja neuvoja koiran koulutukseen. Joka päivä harjoiteltiin koiran kanssa. Odota, ei ota, saa ottaa, tänne, seuraa. Hihnakäyttäytyminen se vasta vaatikin työtä.
Aina välillä sai oikeasti vuodattaa kyyneliä kun koiran kanssa oli hankalaa, mutta jaksoin jatkaa koulutusta miettimällä, että kyllä siitä vielä tulee nätisti käyttäytyvä, yhteiskuntakelpoinen koirakansalainen.
Nyt koira täyttää pian kolme vuotta. Se on vielä vähän villi, mutta kaikin puolin kelpo koira. Kävelee kauniisti hihnassa, kuuntelee ja tottelee, ainakin ellei ole liikaa häiriötekijöitä taustalla. Ei pompi, vaikka tarjoileekin leluja innokkaasti.
Pentu, joka oli inhottava ja rasittava, on nyt paras ystäväni josta en luopuisi ikimaailmassa. Tänäkin päivänä koira menee kavereiden edelle, vaikka vanhempani pystyisivät vallan hyvin hoitamaan tätä hyvätapaista nuortamiestä viikonlopun yli.
Oma tarinani kääntyi siis vaikeuksista voittoon, mutta te nuoret, jotka kovasti koiraa haluatte - oletteko varmoja, etteivät kaverit/harrastukset/poika- tai tyttöystävä mene koiran koulutuksen edelle? Jos kaikki ei mene kuin strömsössä, riittävätkö resurssinne, vai meneekö koira kiertoon? Oletteko valmiita sitoutumaan eläimeen, joka voi elää yli 10 vuotta?
Vaikka omat vanhempani tekivätkin toisaalta hölmösti lahjoessaan minut koiralla, niin en syytä heitä: olinhan itsekkin kovin lupaillut että kyllä minä hoidan ja ulkoilutan ja koulutan. Ja ajattelivat kai, että 15-vuotias olisi tarpeeksi vanha kantamaan vastuuta koirasta. Koira on elävä olento, jota pitää kasvattaa ja opettaa siinä missä ihmislastakin.
Kiitos jos jaksoitte lukea.
Vastaukset 15
Vanhimmat
En todellakaan jaksanut lukea koko vuodatusta, mutta sen perusteella, mitä luin, voin sanoa, että vika on vanhemmissa, ei teineissä.
On aivan turha vedota siihen, että teineillä on kaverit/harrastukset/tyttö- ja poikakaverit koulun ohella. Aivan normaalia! On erittäin tärkeää, että onkin. On tasan tarkkaan vanhempien vastuulla miettiä tätä kun alaikäiselle koiran ostavat riippumatta siitä, mitä teini lupailee. Jollei oman kakaransa viitseliäisyydestä, sitoutumisesta ynnä muusta tiedä, niin vanhemmat voivat takuulla syyttää vain itseään, jollei koiran lenkitys ja koulutus sujunutkaan kuten luvattiin. On ihan lääketieteellinen tosiseikka, että teinit osaavat vielä melko huonosti tehdä tuollaisia päätöksiä ja hillitä impulssinsa. Miksi siis luulet, että täysi-ikäisyyden raja on korkeammalla?
Eiköhän nämä "miettikää nyt ihmeessä, ehditte myöhemminkin" -avautumiset siis riitä. Teini ei ole sen koiran ottamisesta vastuussa ja jos teini laiskottelee lenkityksen ja koulutuksen kanssa, niin ne vastuussa olevat vanhemmat tekevät sen sitten. Jos siis vanhemmatkin ovat liian laiskoja olemaan "takaajina", niin jättäköön vanhemmat koiran ostamatta. Erittäin simppeliä.
En sano, ettei oma lemmikki ole teineille (ja lapsille) erittäin opettavainen asia, mutta kaiken säluttämistä teinien niskaan en katso hyvällä. Itse hoisin ihan tasan tarkkaan oman koirani, jonka aikoinaan esiteininä sain, mutta joku muu sen hoisi mukisematta silloin, kun olin koulun jälkeen harkoissa.
Aamen! Tottakai nuorille pitää opettaa vastuun ottamista, mutta on muistettava, miten tärkeää kaverit ja harrastukset nuorille ovat. On siis vähintäänkin kyseenalaista vanhemmilta hankkia lapselleen koira, jollei itse olla tietoisia siitä, mihin lapsesta on, mutta sitten ollaan uhkailemassa kuitenkin koiran kiertoon laittamisella, jos kaikki ei suju kuin vettä vaan. Lopullinen vastuu on aikuisella, joka sen koiran rahoitti.
Jos et jaksa lukea koko asiaa, kutsut sitä alentuvasti "vuodatukseksi" ja näet kaikkein tärkeimpänä asiana ensimmäiseksi ilmoittaa miten et ole edes koko asiaa lukenut = vaivautunut kuuntelemaan toisen asiaa loppuun, miksi edes vastaat? Ethän sinä edes tiedä mistä puhutaan. Vain sillä tavoin tietää mistä toinen puhuu, on että kuuntelee sen asian. Todella mauton aloitus, tosin ei näillä palstoilla ainoa laatuaan.
Sinänsä muuten olen samaa mieltä, että vanhemmat ovat aina vastuussa siitä, mitä perheeseen hankitaan ja alaikäiselle lapselle ei koskaan osteta koiraa vaan se otetaan aina loppujen lopuksi vanhemmille ja heidän vastuulleen.
Ja siinähän ei tietenkään ole mitään alentuvaa, että väität, etten muka tiedä, mistä puhutaan. Luin lauseen sieltä ja toisen tuolta, ja vaikka en ihan jokaista sanaa jaksanut lukea, niin taatusti olen kärryillä siitä, mistä on kyse. Se, että olet suhteellisen samaa mieltä kanssani (en siis turissut sinusta ihan olemattomia ja asiaan liittymättömiä) pitäisi jo kertoa sen, että vastaus liittyi erittäin hyvin tuohon aloitukseen, joten "kuunneltu" on. Se on tasan minun päätettävissäni, miten paljon haluan lukea nettipalstalla olevia kirjoituksia, eikä todellakaan luulisi olevan sinun päänsärkysi.
Menepäs DH muualle trollaamaan siitä.
Oli kyllä typerä vastaus asialliseen aloitukseen jossa joku kertoi tarinansa ja peräänkuulutti hyvää asiaa. Jos vastaaja ei-jaksa-näitä, niin lopettaa sitten lukemisen heti kun tulee väsy, EIKÄ VASTAA MITÄÄN JOS KERRAN NIIN VÄSYTTÄÄ! HYPPÄÄ YLI ketjun ja antaa niiden keskustella ketkä niin haluaa! Jokainen saa varmasti tehdä millaisia avauksia vaan täällä ei ole mitään palstapoliisia vaikka joku täällä päivät pitkät roikkuisikin. Millä oikeudella kukaan voi vaatia ettei tuollaista aloitusta saa kirjoittaa? Taitaa olla sama tyyppi tuo vastaaja mikä ruokkii täällä palstan vakitrollia oikein työkseen vastaamalla joka ikiseen päivän selvään trolliin ja kas näin on kaikki keskustelut pilattu sekä trollin että tämän trollin ruokkijan toimesta. Eli vielä kerran: kellään ei pitäisi olla mitään nokan koputtamista avauksesta, tehköön oman palstan missä saa kieltää että ei taas näitä.
Erittäin typerä kommentti sulla. Ilman sua ja Mäkäänenjaksa nimistä valittajaa tässäkin keskustelussa olisi vaan alotukseen liittyviä viestejä. Mutta aina riittää teitä, jotka tulee lässyttämään muutakin, niin kohta on viestiketjussa 100 viestiä, joista edes puolet ei liity asiaan eikä kukaan jaksa lukea. Jos haluut jutella siitä, miten haluisit kieltää toisten vastaukset, niin tee siitä uus ketju. Säkään et ole mikään palstapoliisi, joka sanoo, miten alottajalle vastataan.
hei idiootti kyse oli siitä että kenenkään asiallisia avauksia on täällä turha yrittää kenenkään toisen rajoittaa, ei siitä että haluaisin kieltää kenenkään vastaukset! Siksi kommentoi ohi aiheen ja sanassani pysyn! Turha yrittää kääntää asiaa päälaelleen siis! Sinä et tiedä kuka näitä viestejä lukee, joten jos aihe on vanha, niin jätä lukematta mutta muille se aihe voi olla uusi. Ennemmin näitä kun sen palstatrollin ruokkimista. Aplle voisin sanoa että kiitos asiallisesta avauksesta johon oli nähty vaivaa, harmi ettei näitä täällä näy enempää. Johtuu tietysti palstan trollista ja tätä työkseen ruokkivasta henkilöstä. Melkein jo palsta rauhoittui, mutta turha luulo.
Siinä ole mitään päälaelleen kääntämistä kun nimenomaan olet itse rajoittamassa muiden kommentteja, vaikka siitä muita syyttelet. Jos itteäsi siis ottaa päähän jonkun kommentit, niin jätä lukematta kuten itse muita neuvot tekemään äläkä lisää typeriä kommentteja, jotka ei edes aiheeseen liity mitenkään. Et ole edelleenkään mikään palstapoliisi sen enempää kuin Mäkäänenjaksa.
HÖHÖ HÖPÖ! En rajoita muiden kommentointia vaan aivan päinvastoin nimenomaan sanon että kenenkään ei pidä rajoittaa kenenkään kommentointia! Ja juuri näinhän on nyt tapahtunut! Joku esiintyy palstapoliisina rajoittaen toisten kommentointia, eli perustakoon oman palstan tuollaiset ja määrätköön siellä millaiset kommentit on sallittuja! Meneekö jo pikku hiljaa jakeluun sinne? Haetaanko rautalankaa!? Taitaa olla turhaa kun et näytä selkeää suomen kieltä ymmärtävän.
...Eiköhän nämä "miettikää nyt ihmeessä, ehditte myöhemminkin" -avautumiset siis riitä.
Siinä nimimerkiltä ei-jaksa-näitä! Varmasti kivasti kannustaakin avaajaa tekemään lisää hyviä aloituksia EI TOD!!
Höpö höpö tosiaan. Tajuatko yhtään itse kirjoittamaasi tekstiä? Ihan saman pitäisi koskea suakin. Nyt paheksut muitten kommenttien rajoittamista rajoittamalla itse muitten kommentteja. On sulla aikamoinen pata-kattilaa-soimaa-syndrooma.
Edelleenkin ilman sua olisi tämä ketju lähestulkoon vain asiaan liittyvää. Kaikkein eniten mua täällä häiritsee itsekeskeiset padat, joita ei omasta mielestä koske samat säännöt kuin muita ja jotka sääntöjenkin vastasesti lisäilee kommentteja, joilla ei ole mitään tekemistä alotuksen kanssa. Ehkä yhtä lausetta lukuunottamatta ei-jaksa-näitä kirjoitti vain ja ainoastaan asiasta, sä et sitäkään. Tälläisten loanheittokampanjoiden aloittaminen on kaikkein raivostuttavinta täällä varsinkin kun ollaan niin olevinaan parempia kuin muut eikä tietenkään omista säännöistä tarvitse itse välittää kunhan muut välittää.
Hyviä pointteja tosiaan. 15-vuotias ei voi tehdä tuommoisia päätöksiä tietäen mitä tekee: onneksi kasvoit. Sinänsä vanhempiesi olisi myös kuulunut auttaa ja ehdottomasti heidän vastuullaan on huolehtia koiran hyvinvoinnista, mutta myös kasvattaa vastuuseen. On hyvä, että opit kantamaan vastuuta. Olisi ollut vaihtoehtona vanhemmillasi myös sitten kieltää esimerkiksi rahantulo, jos velvollisuuksiaan ei hoida, asettaa rajoja ja muuta, että jos nuori kinuaa vastuullisen tehtävän, se myös hoidetaan. Sekin on tärkeää. Sait myös hyvän ystävän ja lopulta työstäsi onnistumista, joten sinänsä oli hyvä, etteivät vanhempasi luovuttaneet ja vaan päästäneet sinua vähällä. 15-vuotiaan pitää oppia jo siihen että teoilla on seuraukset ja se pidetään mitä luvataan.
Moni ajattelee vain niitä hyviä puolia koiran hankinnassa, eikä lainkaan niitä huonoja. Niitäkin aina on. Sitoutuminen tuon ikäisenä on arpapeliä, joku siinä onnistuu ja joku ei. Siksi perheen vanhempien on sitouduttava aina ensimmäisinä ja viimeisinä. Kuitenkin jos olisit jatkanut rälläystäsi, olisi ollut vanhemmiltasi tosi vastuutonta laittaa koira kiertoon OMIEN typeryyksiensä takia. Heidän olisi sitten pitänyt pitää koira ja kantaa vastuu päätöksistään.
Minusta ihan hyvä tarina sekä nuorille että vanhemmille. Myös ajatuksena siitä, että mitä jos kävisi toisin.
No jaa. Ei meille vaimon kanssa tullut yllätyksenä, että 14v pojalla on ne kaverit ja menot eikä ne mihinkään katoa sitten kun koira taloon tulee. Koko perheen kesken se päätös tehtiin ja nyt on jo 2v ollut koira ilman, että sitä on pois oltu antamassa, vaikka joskus on saanut pojan kanssa vääntää muutaman sanan lenkittämisestä.
Tähänkään ei ole täydellistä vastausta. Kaikki riippuu kaikesta. Moni lapsi on vastuullisempi kuin aikuinen ja kypsempikin. Aikuisethan ne pilaa omat lapsensa. Moniko on samaa mieltä?
Ohoh, onpas tänne tullut tekstiä...
Toki harrastukset ja kaverit ovat nuorille tärkeitä ihan kehityksenkin kannalta, mutta ponttini olikin lähinnä, että riittääkö aika lopulta ollenkaan sille hankitulle koiranpennulle? Vaikka se päävastuu koirasta onkin vanhemmilla/vanhemmalla, niin jos nuori on alustavasti ehdottanut koiran ottamista ja lupautunut kouluttamaan ja kasvattamaan, eikö vastuu kuulu myös nuorelle?
Tietenkään kaikki nuoret eivät osaa harkita koiran ottamista. Mutta ehkä voisi ennen sitä omaa koiraa kysyä vaikka jonkun sukulaisen/kaverin koiraa "kokeeksi" jonkun viikon tai kahden ajaksi? Testata että vieläkö koiranhoito on houkuttelevaa, kun pitää herätä kahdeksalta tai aikaisemminkin aamulla viemään koira tarpeille. Tai vaikka vaan itse herää aina aikaisin ja lähtee heti herättyään ulos kävelylle. Kun yleensä etenkin se lenkittäminen tuntuu olevan se, mikä alkaa ensimmäisenä tökkimään.
Joka tapauksessa sitä koiran ottamista pitäisi miettiä pitemmälläkin tähtäimellä, oli minkä ikäinen tahansa. Jossei nuori tähän kykene, niin sitten vaikka ne vanhemmat.
Harmi, jos aloitukseni ei miellyttänyt kaikkia.