Olen miettinyt kovasti kaapissa oloa ja minkälaisia tuntemuksia ihmiset tuntevat ollessaan kaapissa?
Tuntuuko siltä, että elämä loppuu siihen paikkaan? Ajatteletko niin, että pitää salailla koko loppuelämä?
Itse ajattelen, että elämä kaapissa on henkisesti raskasta, ahdistavaa ja aina pitää salailla jotakin. Miten kauan ihminen jaksaa salailla todellista minäänsä? En tiedä, ei tunnu helpolle.
Tuntuuko siltä, että elämä loppuu siihen paikkaan? Ajatteletko niin, että pitää salailla koko loppuelämä?
Itse ajattelen, että elämä kaapissa on henkisesti raskasta, ahdistavaa ja aina pitää salailla jotakin. Miten kauan ihminen jaksaa salailla todellista minäänsä? En tiedä, ei tunnu helpolle.
Vastaukset 11
Vanhimmat
rakastuin kaappihomoon, ja raskainta oli jatkaa siitä kun rakasti ja toinen oli homo. lisäksi kaappihomo. se on raskainta elämässä.
Ja luulen, että hänelläkin oli/on vaikeaa. En aseta kyseenalaiseksi myöskään Sinun tuntemuksiasi ja varmaan oli vaikeaa toipua rakkaudesta.
Etkö voisi antaa ystävällesi tilaisuutta tulla ulos kaapista ja kertoa asioistaan vaikka sinulle?
MOI!Olin kaapissa kauan ja erosin.Tuli uusi mies jo liiton aikana ja luulin löytävän hyvän mutta taitaa olla vieläki hakusassa ja taas kaapissa.Kokemusta naisen kans ja ehkä nainen ymmärtää mua paremmin...Hän kyllä hyväksyy tämän bi-elämän mutta silti teen kaikenlaista salaa.Ei tätä kaun taas jaksa.Mutta näyttää elämässä tulevan ne ratkaisut itsestään kun ei hätäile.onko sulle sähköpostia niin vois vaihtaa ajatuksia enemmän?
Huomaan Ansku, että sinullakin on jotenkin ahdistavaa olla ja kaipaat jotakin, jonka kanssa jakaa kokemuksia. Voisin kyllä jatkaa keskustelua sähköpostitse kanssasi, mutta tässä julkisesti sähköpostiosoitteen ilmaiseminen on vähän hankalaa.
Miten siis etenemme?
Minäkin olin kaapissa vaikken edes siellä tajunnut olevani! En saanut miessuhteista oikein mitään ja olo oli tyhjä ja luulin että niin se kuuluukin olla.
Ihastuin jatkuvasti naisiin mutta edelleenkään ei raksuttanut. Ymmärsin että pidän naisista valtavasti, mutta pidin itseäni heterona koska ajatus seksistä naisen kanssa oli vieras. Tosin ei seksi miestenkään kanssa oikein sytyttänyt.
Nyt hiljalleen olen käsittänyt mitä haen ja kaipaan, ja on jo helpompaa.
Helpompi löytää perille, kun tietää mitä etsii..
Kaapissa oli raskasta.
Vaikkakin vietin siellä tiedostamiseni jälkeen hyvin lyhyen ajan.
Lopulta kerroin miehelleni. Seurasi kriisi.
Onneksi ohi nyt. Elän onnellisena ja tasapinossa itseni kanssa.
Hätiköityjä asioita ja valintoja en halua tehdä.
Kaapista tulemiseksi riitti hyväksyä itse itsensä, kertoa toiselle ja lopulta saada hänenkin hyväksyntänsä.
Minkälaisia tunteita kävit läpi ollessasi kaapissa? Ahdistiko, olitko peloissasi, mitä kaikesta tulee?
Miten selvisit miehesi kanssa, niin, että hän hyväksyi Sinun tilanteesi?
Minkälaisia selviytymiskeinoja teillä oli käytössänne miehesi kanssa?
Olisitko ystävällinen ja kertoisit?
Niin täällä vähän vaikeaa tämä keskustelu mutta kiva kun muitakin tulee mukaan.Tänään on tarkoitus jutella vähän enemmän tästä elämästä kaverini kans.Mulla on pitkä liitto 30v.entisen miehen kans ja rohkea päätös oli lähteä uuteen suhteeseen jo liiton aikana.Tätä uutta on ollut neljä vuotta ja nyt uskaltaa jo puhua suoria sanoja joka puhdistaa välejä.Tämä ei tosiaan ole helppoa elää kun molemmilla on lapsia.Vaikka aikuisia niin kyllä ovat tärkeitä.
Siellä kaapissa olin tosiaan sen entisen miehen aikana ja sitä en enään halua mutta tahtoo tulla sama takaisin kuin ennen ja nyt alan miettiä onkohan syy minussa että en tee ratkaisuja ajoissa.Kuitenki mulla on ollut niin mukavaa tämän uuden kans että haluan jatkaa.Meillä on sairaus tullut väliin opettamaan tätä suhdetta ja nyt minulle selvinnyt paljon asiota.Jaksan nyt paremmin toista kuunnella.
Palaan taas kun saan uutta aikaan.
TSEMPPIÄ kaikille ja olkaa rohkeita itsenne kans ja kuunnelkaa omaa sisäistä ääntä.Vaikka se niin vaikeaa välillä on.
Laitahan minulle sähköpostia, kiinnostuin elämästäsi [email protected]
Huomasin tämän viestisi nyt vasta.
Yritän kuvata parhaani mukaan, ja toivon olevani avuksi.
Kaapissa olo oli ristiriitaista aikaa. Tiedostaminen tapahtui käsittääkseni aika yleiselläkin tavalla; ihastuin korviani myöten naiseen.
Toisaalla painoi liitto ja "turvallinen" mennyt elämä. Toisaalla uusi upea upea tunne, joskin yllättävään suuntaan. Yhtäällä olin suunnattoman onnellinen. Kuin olisin löytänyt aarteen. Tunsin itseni hyvinkin ehjäksi. Klisettä lainatakseni; oli kuin olisin kotiin tullut.
Eniten ihmettelin sitä, että olin elänyt lähes 30 vuotta uskotellen itselleni olevani jotain muuta, kuin olen. Ihmettelin kovin, miksi ihmeessä tämä otti näin kauan?
Peloissani en ollut. Tiedostamisen koin hyvin vapauttavana. Tunsin itseni kokonaiseksi, ehjäksi ja vahvemmaksi, kuin koskaan.
Minulle oli alusta asti selvää, että mieheni tulee tietää asiasta. Käsittelin parhaani mukaan myös sen vaihtoehdon, että hän ei kenties voi hyväksyä minua. Vaihtoehto suretti, muttei pelottanut. Ymmärsin ensimmäistä kertaa elämässäni, että tunteakseni itseni ylipäätään hyväksi ihmiseksi, hyväksytyksi ihmiseksi, riittää alkuun, että itse hyväksyn itseni.
Muutama viikko oli raastavaa aikaa. Olin hämmennyksissä ja tunteiden ristiriidassa. Rakastin miestäni, ja olin kuitenkin samaan aikaan kovin ihastunut tähän naiseen. Oudointa oli, että nämä kaksi tunnetta eivät olleet ollenkaan ristiriidassa keskenään. Eivät kilpailleet. Ja se taas olikin se suurin ristiriita..
Lopulta asia tuli ilmi niin, että mieheni kysyi suoraan, onko minulla suhde. Ei ollut, mutta myönsin tunteeni. Hän kysyi, olenko bi, ja minä vastasin myöntävästi.
Ensin mieheni otti asian loukkauksena itseään kohtaan. Hän tunsi tietenkin itsensä uhatuksi ja riittämättömäksi. Hän koetti käsitellä asiaa liian nopeasti. "mä en hyväksy seksiä KENENKÄÄN ulkopuolisen kanssa". Vaikka kyse ei ollut lainkaan seksin harrastamisesta, vaan ihmisestä, joka kykenee rakastamaan kahta sukupuolta.
Seuraavaksi hän yritti saada seksuaalisuuteni katoamaan sanomalla, ettei ole varma voiko hyväksyä minua tällaisena, ja voiko rakastaa minua enää.
Tähän sanoin, että ne ovat asioita, jotka hänen täytyy käsitellä itsensä kanssa. Minä olen ihan sama, kuin ennenkin. Biiksi ei ykskaks tulla. aina se on jossain sisälläni ollut. Sanoin miehelle myös ymmärtäväni, mikäli asia on liian vaikea hänelle. Mutta edellytin miehen myös ymmärtävän, että mikäli hän ei minua biinä voi rakastaa, hän ei myöskään voi jatkaa liittoa kanssani. Bisseyttä kun ei voi leikata pois.
Tätä mieheni ei ensin ymmärtänyt lainkaan. "Eikö mikään merkitse sulle mitään?"
Totta kai merkitsee. En ole katoamassa maailman ääriin, enkä lähdössä etsimään itseäni. Olen löytänyt itseni jo.
Paljon puhuimme myös siitä, millainen bi minä olen. Kaipaanko vain seksiä naisen kanssa, elänkö kenties miehen kanssa kaivaten naista ja päinvastoin, vai tulenko elämään aina kaksijakoisena. Että minulla voi olla vilpittömät tunteet kahteen ihmiseen yhtaikaa.
Tähän kysymykseen en osaa vastata vieläkään. Minun on hyvä näin. Ihastukseni kohteen kanssa olemme hyviä ystäviä. Tunteeni häntä kohtaan elävät yhä, mutta ne tunteet eivät aja minua ahtaalle, eivätkä ahdista. Seksi ei kuulu välillemme. Enkä tällä hetkellä sitä kaipaakaan.
Oleellisinta elämässäni on sen laadun parantuminen. Vapautumisen tunne tiedostamisen jälkeen.
Miehen kanssa puhuttiin, puhuttiin ja puhuttiin. En suostunut provosoitumaan riitoihin, en huutamaan, enkä itkemään. Mies purki pelkojaan kiukutelleen, suoraansanoen vittuillen, epäillen, kiroillen, huutaen.. Annoin hänen tehdä sen, ja ja pysyin itse rauhallisena.
Olin rehellinen, mutten vaatinut mitään. Vastasin kysymyksiin ja koetin hälventää kauhua. Tässä minä olen, haluan edelleen olla Sinun kanssasi.
Sanoin, etten halua tehdä mitään toimintasuunnitelmaa. En ole ihminen, joka haluaa satunnaisia petikavereita, joten en ole vailla "toimintalupaa", haluan vain hänen tietävän, ja miettivän kaikessa rauhassa. Katsotaan sitten elämän mukana, miten elämä oleutuu. Puhutaan niistä asioista sitten vasta.
Miestäni auttoi paljon, että hän kävi psykologilla. Ja hänen psykologinsa sattuu olemaan fiksu nainen. Hän tuki miestäni erittäin paljon, osasi "avata" miehen silmiä. Usein psykologilta tullessaan mies oli rentoutuneempi, ja kertoili heidän keskusteluistaan. Monesti näistä sukeutui antoisa ja rakentava keskustelu myös meidän välillemme.
Lopulta mies osasi sanoa, että Hän haluaa rakastaa minua omana itsenäni. Hän haluaa oppia hyväksymään ja ymmärtämään. Ja ennen kaikkea, hän haluaa jakaa elämän kanssani, edelleen.
Kyllä aiheesta vieläkin meillä puhutaan, viikottain. Mutta pidän sitä vain hyvänä asiana. Silloin aihe ei huku "komeroon" tai tule lakaistua maton alle. Siitä ei tule kummitusta.
Mieheni on uskaltautunut miettimään, ja myös julkituomaan omia epävarmuuksiaan. Hän esim. myöntää, että aina välillä hänen on muistutettava itselleen, että minun bisseyteni ei tarkoita, että hän olisi jotenkin vajavainen miehenä.
Koskaan aiemmin mies ei ole missään asiassa ollut niin avoin, avoimesti epävarmakin.
Näin pystyn tukemaan "heikkona" hetkenä.
Sen jälkeen, kun mies sanoin tahtovansa rakastaa minua, suhteemme on lujittunut hurjasti. Emme vatvo asioita, jotka eivät ole ajankohtaisia, elämme ja olemme tässä ja nyt. Mieheni tuntee ihastukseni kohteen ja he tulevat oikein hyvin juttuun keskenään. Kukaan ei tunne itseään uhatuksi, eikä loukatuksi.
Minä puolestani kunnioitan ja arvostan puolisoani entistä enemmän ihmisenä. Hänen kykyään ja mikä tärkeintä, haluaan kehittyä ja kypsyä.
En tiedä, tuleeko seksuaalisuuteni sinänsä vaikuttamaan koskaan elämääni tämän enempää. Minulla on hyvä puoliso, hyvä ja vahva suhde tähän mieheen. Koko prosessi itselleni on ollut tiedostaminen, tunnustaminen ja hyväksyntä. Sen jälkeinen eheys.
Mahdollisesti ei vaikuta.
Mahdollisesti, jos liittoni jostain syystä joskus päättyy, seuraava kumppanini voi olla nainen.
Tähän hetkeen se ei toiminnallisesti vaikuta.
Hyvin vointiini sitäkin enemmän.
Tästä kirjoituksesta tuli kauhean pitkä. Toivottavasti jaksoit lukea, teksti on varmaan hieman sekavaakin..
Toivon mukaan sait apua.
Kommentoi jotain :)
Kerro vaikka omasta tilanteestasi?
Kiitos Alannahille
Minua aivan itketti, kun luin tilanteestasi. Näin kuvittelisin asian olevankin, mutta luulen että ennenkuin tuossa pisteessä asiat ovat, on kuljettu pitkä tie.
Tämä oli ensimmäinen sellainen tyhjentävä vastaus, josta ymmärsin paljon, erittäin paljon sanoakseni.
Olet ollut rohkea ihminen ja myös miehesi on ollut erittäin fiksu ja halunnut ymmärtää tilanteesi.
Olen kiitollinen vastauksestasi, joka antoi minulle uskoa ja voimaa.
Vielä kerran kiitos ja toivotan Sinulle kaikkea hyvää elämässäsi.
Anteeksi, että huomasin tämän vasta nyt ja vastaan näin paljon myöhässä, vaikka vastauksen olisi pitänyt tulla välittömästi.
Kiitos vielä kerran