Tämän päiväisessä lehdessä on uhrattu kokonainen aukea EU:n ylistämiseen tuttuun tyyliin täysin kritiikittömästi. Kun tiedetään että EU on pääasiassa elinkeinoelmää hyödyttävä projekti, ei tämä ylistyslaulu tule milläänlailla yllätyksenä. Muunmuassa työvoiman vapaalla liikkuvuudella halutaan vain ajaa halpa työvoima elinkeinoelämän tarpeisiin ja painaa samalla omankin maan palkkoja alaspäin. Edes se ei näytä hetkauttavan että talous- ahdingossa rypevä Suomi on ollut jo vuosikaudet EU:n nettomaksaja. Aiemmin Häsa ynnäsi talouden vakauden yhdeksi suureksi plussaksi EU:n laariin, mutta missä on vakaus nyt kun muiden EU maiden talous nousee ja piskuinen suomi rypee pohjamudissa. Niin härskisti totuutta ei sentään toimituskaan halua vääristellä että vakautta olisi tähän juttuun enää ympätty.
Häsa ylistää taas EU:ta
voihaneuuuu
262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tojaHäsan pääkirjoittaja valehteli suoraan lukijoilleen EU baromtrin tietoja
Eikös ne Persutkin, kun lupasivat jo lisärahaa Kreikalle.
Odotellaan mitä muuta sinne hallitusohjelmaan lupaavat.