Ei toivottu tapahtuma on, kun lapsi revitään juuriltaan ja sijoitetaan vieraaseen kotiin. Kaikki näyttää pitkään pelkältä pimeydeltä. Olo on avuton. Aikoinaan on tullut tehtyä vääriä päätöksiä. Kun lapsi on viety, on inhimillistä toivoa, että saisi hänet mahdollisimman pian takaisin. Koska niin ei kuitenkaan tapahdu, sitä alkaa suhtautua välinpitämättömästi elämäänsä. Sitä käytetään aseena sinua vastaan. Sijaisvanhemmat kuvittelevat suorittavansa suurtakin urotyötä, hoitaessaan lastani maksua vastaan. Arvostelevilla sanoillaan he haavoittivat lasta ja minua. Ne haavat eivät arpeudu koskaan. Pitäkää siis kielemme kurissa.
Vastaukset 5
- raaaaa
Mitä väärää olet tehnyt? Joskus saattaa olla parempi ettei lapsi ole äitinsä kanssa. Aikansa kutakin, kun tilanne muuttuu ja rauhoittuu, lapsi on äitinsä kanssa.
Missä se paras paikka... - Äitiminäkin
Jos on pakko tietää, muutin väärän miehen kanssa saman katon alle. Nyt hän asuu jo muualla. miksi minua ja lastani rangaistaan edelleen?
- Leuhkaasakkia
Ei kukaan toivo äitienpäivän mitaleita rehvasteleville sijaireillekaan. Silti niitä niille sataa. Onneksi rohkea-kirja ei mitalia saanut vaikka kehui sillä kaikille etukäteen. Nämä mukamas monitaiturin pilaavat kaikkien sijareiden maineen.
- Random-ajatukset
Miten paljon sijoitetaan lapsia Suomessa? Näitä lukiessa tulee paha olo. Sijoitetaanko heppoisin perustein tai ilkeyksissä tehdyn ilmoituksen perusteella? Eikö huostaanotot ja ilmoitukset pitäisi asettaa parempaan syyniin? Kaikki tuki ensin lapsiperheelle ja mahdollisuus korjata tilanne ja sitten sijoitus vasta sitten kun on kunnolla selvitetty tilanne. Näin lama-aikana pitäisi laskea myös kustannukset sijoitus versus lapsiperheen tukeminen ongelmakohdissa.
- mätämäki
Lisäksi lapsi saattaa virua huonolaatuisessa, kaltoin kohtelevassa sijaishuoltopaikassa esimerkiksi 10 vuotta. Ketään viranomaista ei sitten enää oikein kiinnosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103896
- 66843
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561