ootteko huomannut, et nyt on vuosi 2015 ja palsta pyörii 1950-luvun muisteloissa.
Äitini (94v) sanoo aina, et hänella, joka vanhoja muistelee ja niistä rutisee, ritisee, ei ole tänään elämää. Onks se niin?
Äitini (94v) sanoo aina, et hänella, joka vanhoja muistelee ja niistä rutisee, ritisee, ei ole tänään elämää. Onks se niin?
Vastaukset 33
Vanhimmat
On täällä viime aikoina puitu viimeisiä vaaleja, sama kai mistä keskustellaan mahtuuhan tänne.
Mahtuu toki ja toki myönnän et typerä oli aloitukseni, kun se viittasi palstanan...
Mää meen nyt nurkkaa häpeen. :-((
Ps. olin vaan niin innostunut, kun läysin lopultakin nikkini salasanan ja sit sitä kokeilin, et toimiiko.
Ei sun tartte hävetä kun kaikki mielipiteet on sallittuja. ;)
En ollenkaan ihmettele, väkihän on 60-70-vuotiaita. Kerrankos vanhoja muistellaan, ei siinä minusta mitään pahaakaan ole. Jos kerran muitakin juttuja on. Onko?
Ei siinä mitään pahaa ole, mutta mutta...ja muuta pässinlihaa. Mä nyt vaan oon tämmöinen tämän päivän eläjä vaikka kerra täällä itsekin sorruin pekonimakkarasta muisteleen. :-))))
Eih..meinaatko ettei vanhoja sais muistella lainkaan, siin tapauksessa mees tonne 16-30 sivuille muistelemaan nykyisyyttä.
En mee :-))) Ne puhuu ananaspäästä kuistekin.
Krääkkkk...mikä tai kuka on ananaspää???
:-))) Miesten nykyinen hiusmuoti.
Ai joo olenhan mä siit jotain lukenu, mut eipä kiinosta ananakset tai muutkaan päärynät.
Menneet tulee mieleen monasti jonkun asian yhteydessä niin elettiin sitä ennenkin.
Nyt kun aloin miettimään vanhoja tietysti joku sanoo mitä vanhoja kaivelet miksen muistelisi on monta mukavaa juttua jotka putkahtaa tuon tuosta.
Tietysti menneitä muistellaan ja juurista pidetään kiinni, mutta ei ne menneet saa liikaa viedä tätä päivää ja ei menneinen kanssa tätä päivää eletä.
Ei sitä mennyttä voi noin vaan poiskaan pyyhkäistä. Sen pohjallehan meidän nykyinen elämämme on rakentunut ja se mitä olemme nyt.
Ei se menneen muisteleminen sulje pois nykyisyyttä.
Ei tietenkää pyyhkäistä, mut se on ollut je mennyt. Äiti pesi pyykin pyykkilautaa käyttäen ja minä automaattikoneella, ei se muuksi muutu, vaikka kuinka ruikuttaisi. :-)
Nythän niitä on menneitä muisteltava, kun vielä jotain muistaa, ettei käy niinkuin entiselle mummolle, joka huokaili kiikkustuolissaan: "Nyt ois aikaa muistella menneitä, mutta ku ei muista mittää".
Tavallaan olet oikeassa, mutta mun kengät pohjat taitaa olla nahkaa ja meno on vielä niin kovaa, et ei ehdi muisteleen ja entäs, jos muistaisin nytkin vaan ne omat töppäykseni. :))
Ne omat töppäyksetkin on hyvä muistaa, koska ne näkee ihan eri vinkkelistä nyt kuin silloin sillä hetkellä; "Herran pieksut, olinko se minä..."
Olen aika paljon eri mieltä äitisi kanssa.
Jos minä tänään muistelen vanhoja jonkun kanssa, niin kyllä se on ehdottomasti "tänään elämää", jota kenties joskus tulevaisuudessa muistelen.
Olla eri mieltä, on sitä keskustelun rikkautta jos ei siitä herneitä nenuun ota.
Tekstisi oli aika "venkura" joka sai hymykuopat poskiini.
Mitäpä sitä tässäpäivässä on muistelemista, varsinkaan huomisessa, eihän se ole edes ollut. Kaikkihan sen nyt tietää mitä viimeviikolla tapahtui, lehdet ja media jauhaa. Mutta entäs 1948 mitä muuta, kun minun syntymä, silloin tapahtui? Sanoppas se.
Eihän tätä päivää pidä muistella vaan elää, sanoo mua viisaammat.
1948 en luultavasti ollut vielä edes "tekolistalla", koska broidi syntyi 1947, joten jäät vastausta vaille, ainakin oman elämäni kohdalta. :-))
Vähänpä sitä omasta syntymästäänkään muistaa. Pitää vain luottaa siihen, mitä on kerrottu. Onneksi on tämä Wikipedia, niin saa tietää mitä muuta merkittävää meidän syntymävuonna tapahtui meidän siitä ollessa autuaan tietämättöminä kapaloissa ja tuti suussa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/1948
Tykkään muistella menneitä. Osaan arvostaa kuinka mukavaa ja helppoa elämä nyt on entiseen verrattuna.
Lapsuuden kesät olivat niin pitkiä ja erityisiä, nyt vilistävät ohi että ei meinaa mukana pysyä.
Elän hyvin voimakkaasti juuri tätä päivää, sitä ei sulje pois entisaikojen muistelu.
Olen huomannut, että aika kultaa menneet muistot ja ei ne mitään rutinaa ja ritinää ole, vaan hauskoja sattumuksia omassa ja perheen elämässä.
Toisekseen on sekin hauskaa, että voi olla yksi lenkki sukupolvien ketjussa, muistan monia asioita, joita äitini ja isäni kertoivat omasta elämästään, esimerkiksi niitä kerron lapsenlapsilleni. Se on oikeastaan jopa meidän velvollisuus siirtää ns. hiljaista perimätietoa tuleville sukupolville.
Teen työtäni ikäihmisten ja muistisairaiden kanssa ja olen huomannut, kuinka tärkeitä ja korvaamattomia voivat pienen pienetkin yksityiskohdat menneeltä viisikymmentä luvulta tai jopa aikaisemmilta vuosikymmeniltä olla.
Jos elän niin kyllä silloin elän juuri tätä päivää, vaikka kuinka muistelisin menneitä ei tämä päivä vanhene yhtään, mutta rikkaammaksi se näin voi tulla.
50 luvun olin kännissä, etten muista mitään.
Aloin ryyppäämään 6 vuotiaana.
10 vuotiaana jouduin katkolle.
12 vuotiaana sain oman viinakortin.
16 vuotiaana sain ajokortin Kekkosen erikoisluvalla. Ei antanut naimalupaa.
17 vuotiaana menetin ajokortin.
18 vuotiaana lopetin ryyppäämisen ja aloin tehdä kiljua.
19 vuotiaana meinasin mennä armeijaan mutta eivät huolineet.
20 vuotiaana sain ekan kerran ja minusta tuli mies.
21 vuotiaana olin jo eronnut.
Sen jälkeen on ollut hiljaisenpaa ja tasapaksua elämää.
Teit kivan aloituksen, mutta kerroit vain äitisi mielipiteen. Miten on omasi?
Täällä oli useita kirjoituksia, joihin aivan himoitsin vastata, sillä ne menneet muistot tulee vain mieleen pyytämättä, kuten sen entisen pääministerin faxit. :)) En tiedä, kuka niitä lähettelee?
Minun on vaikea repäistä mitään mielenkiintoista tästä- tai edellisestä viikostakaan, koska asun yksin. Lastenlasten luona käyn ja joskus juttelen heidän vanhempien kanssa, mutta ne on asioita, joita täällä ei voi kirjoittaa.
On eräs asia, joka on tätäpäivää. Lapsenlapseni oli saanut "huonon" numeron suomenkielen kokeesta. Hän ei tiennyt, mitkä ovat farmarit? Tietenkin tulee minullekin mieleen maatilalliset, mutta tämä lapsi ei ollut koskaan kuullut, että farkut on farmarit. Voi tätä nykynuorisoa, mutta itse en olisi tiennyt myöskään silloin samanikäisenä
Myös auto saattaa olla farmari eli farkku malli.
Minun mummoni puolestaan ihmetteli, miten vanhat asiat ja tapahtumat vanhuudessa muistuvatkin mieleen niin kirkkaina ja elävinä, vaikka asiat olivat olleet "muistamattomissa" vuosikymmenet. Hän eli pitkän elämän jossa muistettavaa riitti liki sadan vuoden jaksolta. Hänen tarinoitaan olen kirjannut muistiin, vaikka ne tuskin paljon erosivat kenen tahansa torpan tytön elon kaaresta. Nyt itse olen havainnut samanlaisen muistojen renesanssin, johtuneeko mistälie, mutta mukava on ikätoverien kanssa muistoja vaihtaa, tulee ihan kilpailu kellä nyt vuoro esittää muistonsa. Monilla lapsen lapset kaukana, ennen asuttiin lähekkäin ja mummot viihdytti lapsia aika hurjillakin jutuilla, oli kummituksia ja veijareita ja murhiakin, ja sitten ne lapsuuden kultaiset muistot. Muistelu tekee hyvää ihmisille ja liittää yhteen. Olisipa jokin aivan porinapiiri, ilman etukäteen laadittua ohjelmaa, kaikki niin muodollista nykyään. Mutta koetetaan nähdä hyvää kaikessa?
Vanhojen muisteleminen on tutkimuksen mukaan ensimmäinen merkki ikääntymisestä. Varhaisdementia on seuraava vaihe.
Nuori ja nuori mieli elää tulevassa, vanha menneessä.
Ihmetystä herättää, miten moni täälläkin elää jo muisteluvaiheessa.
Jatka vain ihmettelemistä, "nuori mieli". Laitappa linkki tutkimukseen johon viittaat; minä uskon vain kun itse näen jonkun tutkimuksen ja sittenkään en ihan aina.
Vanhan muisteleminen on todistus (tää on mun oma teoria) siitä että:
a) on historiaa eli siis menneisyyttä takanapäin. Tämä edellyttää että ei ole ihan kakara enää, koska nuorilla ei ole muistoja mitä jakaa. Ne vasta on hommaamassa niitä.
b) työelämä on takanapäin. On aikaa muistella, jakaa muistojaan, taltioida niitä tulevia sukupolvia varten (kunhan nuoret tulevat tiettyyn ikään he alkavat arvostaa aikaisempien sukupolvien kerättyä ja taltioitua viisautta sen sijaan että vähättälesivät sitä ja naureskelisivat sitä. Kaikkea aikanaan...
c)elämän rajallisuus koetaan vihdoinkin omakohtaisena. Emme enää koe itseämme "kuolemattomina" ja paljon viisautta, kokemusta ja muistoja (esim. juuri omista vanhemmista ja aikaisemmista sukupolvista) on jo kiire saada talteen.
Itse olen pitkään katsonut että elämäni on jakautunut jaksoihin: ensin lapsena ja nuorena valmistauduin elämään, toinen jakso perhe, koti ja jälkikasvu kolmas työelämä ja neljäs dokumentointi. Nämä jaksot menevät osittain päällekkäin, etenkin toinen ja kolmas.
Todella hyvin osasit jäsennellä nuo muisti jaksot, kun ajattelen itseäni.
Harmittaa nyt, kun en osannut silloin nuorena arvostaa näitä tapahtumia, joista nyt olisi jopa hyötyä, siis vanhempien (toistenkin, ei omien)joilla oli jo sitä "elämää".
Itse lähdin hyvin nuorena "maailmalle" maaseudulta, siis kävin rippikoulunkin hesassa ja Herttoniemen kirkosta pääsin ripille. Sen muistan, kun menin heti Linnanmäelle ja siellä Vuoristorataan. Oksensin, kun tulin sieltä ulos. Ja, todentotta, alkoholilla ei ollut asiaa tapahtumaan, kuten ei seuraavien 30 vuoden aikana.
"nuorimieli"
ei ikääntyminen ole mikään sairaus, tunnen sata vuotiaita joilla ei ole minkäänlaisia merkkejä dementiasta,
ei ikääntymisestä seuraa dementia, tunnen nuoria, joilla on paheneva nopeasti etenevä sanotaan nyt dementia... se on itse kullakin omanlaisensa
""Ja, todentotta, alkoholilla ei ollut asiaa tapahtumaan, kuten ei seuraavien 30 vuoden aikana.""
Entä sen jälkeen :)