Jotenki niin hellyttävältä tuntuu joskus lauantaiaamuisin kuunnella Radio Suomen Onnen Sävel- onnittele ystävää ja toivo muistoja herättäviä kappaleita.
Tämä ohjelma on varmalla aika vanha, mikä lie nimi vaan aikoinaan ollut. Vaikken suinkaan kovin ´vanhoissa muistoissa´ elävä olekaan, niin pidän siitä sen alkuperäisen aitoudentunteen vuoksi.
Tietokonekansa, keski-ikäiset, nuoret, lapset eivät tästä vanhanaikaisesta onnittelumahdollisuudesta radion kautta tiedä mitään.
Se on jotenkin vanhan kansa, vaaimattoman tavallisen ihmisen asialla edelleen. Jollekin yheksänkymppiselle voi tuntua suureltakin asialta kuulla nimensä mainittavan radiossa ja onnittelut musiikin myötä.
Valkoiset kielot kappaleen sanoja tässä hyräilen.
Kaikuja menneiltä vuosikymmeniltä
6
<50
Vastaukset
- capt.cöpenick-
Tässä Matti Louhivuoen sovitus valkeista kieloista.
https://www.youtube.com/watch?v=8bdE-cvUe1I - torkkuvainen
Pidän ohjelmasta. Lähetän itsekin tervehdyksiä ja saankin. Nykyään käy yleensä niin, että nukun vielä ohjelman aikaan enkä Areenasta viitsi kuunnella jälkeenpäin. Hyvin vähän kuuntelen radiota, en myöskään televisiota katsele. On muuta puuhaa.
- liian.tuttua
Perjantai-illan puhelintoivekonsertit eivät vaan enää kiinnosta. Vanhuutta kai se on, mut tälläist se vaan on, aikansa kutakin...
- jjoutava
Taannottain 20v sitten, noin, kuuntelin sitä ohjelmaa ja huomasin kuinka sukulaismies sai onnittelut osoitettuna 'Torkkeli Pippurinmäeltä'. Myöhemmin kysyin häneltä kuka niin hatarasti ilmoitti kenelle onnittelut on tarkoitettu.
Hän sanoi että kun hän oli bussi-matkalla Viipurissa niin sillä reissulla hän tutustui siihen henkilöön.
Tästähän huomaa miten ainakin minulle oli aivan selvää ketä tarkoitettiin. mutta joka ei ihmistä tunne ei tietenkään osaa ajatella että entinen Lammi niminen kunta ja Pippuri siellä, oli kyseessä. Nykyisin Lammi kuuluu Hämeenlinnaan.- vunukka
Tämä viisu on sieltä torkkeilinmäki- Viipuri linjoilta. Muistoja, muistoja sukulaismiehelläsi lienee.....
https://www.youtube.com/watch?v=A0_Y3z73PCY vunukka kirjoitti:
Tämä viisu on sieltä torkkeilinmäki- Viipuri linjoilta. Muistoja, muistoja sukulaismiehelläsi lienee.....
https://www.youtube.com/watch?v=A0_Y3z73PCYKauko Käyhkö oli Pietarissa syntynyt. Liekö ollut venäjänkielentaitoinen.
https://www.youtube.com/watch?v=Ggk1qlHpQ9k
Muhevan viipur-laulun hän esitti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3096682Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss653719- 2033066
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa242737- 741912
- 1461652
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2041630Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201518Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1631511- 891398