3 sakkoa vuoden sisään.

jallu91

Kortti pois 6 viikkoa.

19

3898

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 13-1

      Ylinopeudet ovat näköjään olleet melko lieviä, sillä jo yhdestä reippaasta ylinopeudesta, joka katsotaan vakavaksi piittaamattomudeksi kortti kuivuu tuon 6 viikkoa.

    • kaahari13476

      Samantekevää. Ei sitä autoa kortilla ajeta.

      • 20-9

        Onneksi suurin osa autoilijoista ei heittäydy rosvoksi, joka ei noudata lakia ja ajaa kortitta.

      • 18-9

        No joo, mutta maailma ei ole enää samanlainen kuin 80- tai 90-luvuilla, jolloin kortiton kuski saattoi ajaa vuosikausia jäämättä kiinni. Kiinnijäämisen riski kortitta-ajamisesta on nykyisin moninkertainen. Poliiseilla on automaattisia rekisterikilven lukijoita (nk. REVIKA), mikä on yhdistetty Trafin ja poliisin omaan tietokantaan PATJA:aan.

        Näitä lukulaitteita on ollut poliisiautoissa jo noin kuuden vuoden ajan lähinnä testikäytössä muutamia kappaleita, mutta vuosi sitten niitä alettiin hankkimaan useampaan sataan autoon. Laite hälyttää automaattisesti muun muassa, jos ajoneuvon omistajalla kautta haltijalla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Vuosi pari tästä eteenpäin ja niitä lukulaitteita alkaa olla joka kolmannessa, tai joka toisessa poliisi-autossa. Ne lukevat kilven sekä edestä, että takaapäin.

      • 7-2
        18-9 kirjoitti:

        Jep, yhdellä tutulla on jo kokemusta ko. laitteesta. Laite hälytti, poliisit pysäyttivät ja paloi kortitta-ajosta. Väärät kilvetkään eivät auta, sillä ne ovat käytännössä lähes aina varastettuja jostain autosta. Kilpien todellinen omistaja ilmoittaa ne varastetuksi, tietokanta päivittyy per heti ja laite hälyttää välittömästi, jos varastetut kilvet tulevat vastaan missä tahansa. Samoin, jos kilvet on varastettu esim. purkaamolta, niin ne ovat jo valmiiksi ilmoitettu liikennekäytöstä poistetuiksi ja laite hälyttää jälleen.

        Ainut konsti on saada joku kortillinen tuttu auton omistajaksi tai haltijaksi, jolloin kortiton kuski voi ajaa liikenteessä ilman, että laite hälyttää. Se onkin sitten toinen juttu, että kuka tuttava haluaa ottaa riskin rikollisen suojelemiseksi; ensinnäkin haltija vastaa veroista ja vakuutusmaksuista, kameratolppien ylinopeussakot ja parkkisakot tulevat haltijalle, tai voi tulla kutsu kuulusteluun, ja lisäksi liikenteessä voi silti jäädä kiinni kortitta-ajosta normaaliratsian yhteydessä. Poliisi ottaa aika pian sen jälkeen yhteyttä tähän kortilliseen kuljettajaan ja kysyy, että mites hänen ajoneuvonsa on kortittoman käytössä, että tuletko hakemaan auton avaimet laitokselta ja antamaan samalla lausunnon.

      • Suuririski
        7-2 kirjoitti:

        Totta. Siinä on vielä yksi iso riski; auton haltijan on lähtökohtaisesti otettava vakuutukset omiin nimiinsä. Jos lainaa ajoneuvoa kortittomalle ja tämä ajaa kolarin, vakuutusyhtiö herkästi perii ainakin vastapuolen korvaukset takaisin vakuutuksenottajalta itseltään. Siitä voi tulla kymppitonnien lasku. Nimittäin ajoneuvon haltija on syyllistynyt rikokseen luovuttamalla ajoneuvon kortittoman käyttöön ja se on riittävä syy vakuutusyhtiölle katsoa vakuutusehtoja rikotun.

      • Suuririski kirjoitti:

        Väärin. Ainut tapaus jossa liikennevakuutuksen maksamat korvaukset voidaan periä takaisin on yli 1,2 promillen humalatila...

        Netti on kätevä, sieltä löytyy ihan virallsita lakitekstiäkin

      • älfdjaöeskdraökfjhöfj
        Pakettiautomaatti kirjoitti:

        Väärin. Ainut tapaus jossa liikennevakuutuksen maksamat korvaukset voidaan periä takaisin on yli 1,2 promillen humalatila...

        Netti on kätevä, sieltä löytyy ihan virallsita lakitekstiäkin

        Taitaa näitä olla törkyvaarantaminenkin, eik je? Tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tehty?

      • Tarkistakaa_tietonne

        Mikään laki ei estä kortitonta omistamasta autoa. Tuo poliisien uusi laite ainoastaan näyttää onko vakuutukset ja verot maksettu, Ei se sitä näytä onko auton omistalla korttia.

        Meilläkin on perheessä useita autoja ja ajetaan millä sattuu.

      • Tarkista_itse
        Tarkistakaa_tietonne kirjoitti:

        Mikään laki ei estä kortitonta omistamasta autoa. Tuo poliisien uusi laite ainoastaan näyttää onko vakuutukset ja verot maksettu, Ei se sitä näytä onko auton omistalla korttia.

        Meilläkin on perheessä useita autoja ja ajetaan millä sattuu.

        Tarkistapas itse tietosi. Mikään laki ei tietenkään estä kortitonta omistamasta autoa, mutta kortiton ei saa ajaa sillä. Kaksi aivan eri asiaa.

        "Tuo poliisien uusi laite ainoastaan näyttää onko vakuutukset ja verot maksettu"

        No aivan metsään meni tuokin. Edellä mainittujen lisäksi se laite paljastaa liikenteestä kortittoman ajoneuvon haltijan, määräaikaiskatsastamattoman, tai vaikkapa varastetun auton ja jopa sen, että onko ajoneuvon haltija / omistaja etsintäkuulutettu riippumatta ajo-oikeuden tilasta.

        Kysy itseltäsi, miksi ei paljastaisi kaikkea yllä mainittua ja vieläkin enemmän, koska laite on yhteydessä poliisin ja trafin tietokantaan ja ne saavat ihan samaan rahaan ja vaivaan kaikki oleelliset tiedot sieltä.

      • Linkkejä
        Tarkista_itse kirjoitti:

        Tässä vähän tietoa asiasta, lähteiden kanssa. REVIKA, eli REkisterikilven lukulaite, VIdeo ja KAmera.

        - 25.3.2015 "Laite on nyt sadassa poliisiautossa tasaisesti eri puolilla Suomea."
        "Vuodelle 2015 rahaa budjetoitu vielä 80 autoon, eli vuoden 2015 loppuun mennessä 180 poliisiautoa varustettu REVIKA:lla"
        - paljastaa määräaikaiskatsastamattoman ajoneuvon
        - paljastaa maksamattomat ajoneuvoverot
        - hälyttää, jos ajoneuvon omistajalla maksamattomia sakkoja
        - hälyttää, jos ajoneuvon omistaja on etsintäkuulutettu
        - hälyttää, jos ajoneuvo tai kilvet ilmoitettu varastetuiksi
        - videotallenne, tutka, keskinopeusmittari yhdistetty samaan laitteeseen
        - toimii nykyisin myös pimeässä. Testissä laite luki onnistuneesti 297 kilpeä 300:sta. (1% virhemarginaali)
        - tiedot päivittyvät kahden vuorokauden viiveellä trafin tietokannasta. Poliisilla samaan järjestelmään yhdistetty oma tietokantansa

        Tiedot suoria lainauksia allaolevista artikkeleista:

        http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/03/25/suomen-poliisilla-on-ainutlaatuinen-rekisterikilpien-lukujarjestelma---ja-siita-on-tulossa-entista-tehokkaampi
        http://www.oululehti.fi/etusivu/revika_helpottaa_valvontaa_6947639.html#6947640.jpg
        http://www.kaleva.fi/teemat/moottori/poliisin-hittimasiina-etsii-ja-loytaa/673032/

        Noissa ei suoraan sanota, että REVIKA hälyttäisi, jos ajoneuvon haltijalla ei ole korttia. Mutta on selvää, että kun siellä kerran on ainakin kaikki edellä olevat tiedot, eli myös ajoneuvon omistajaa kautta haltijaa koskevia henkilökohtaisia tietoja sakoista etsintäkuulutuksiin niin siellä voi olla silloin mitä tahansa muutakin. Se on sitten ihan poliisista kiinni, miten he haluavat säätää laitetta hälyttämään tai olemaan hälyttämättä eri tilanteissa.

      • 12-4
        Linkkejä kirjoitti:

        Niin, kun poliisilla on tiettävästi toista sataa eri rekisteriä, niin konnat joutuvat pian jalkamiehiksi.

      • Linkkejä

        Kyllähän se aika tehokkaalta laitteelta vaikuttaa. Pari lisäystä vielä lähteineen:

        - kamera kuvaa poliisiautosta kaikkiin suuntiin
        - paljastaa liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon
        - paljastaa maksamattomat vakuutusmaksut

        Viimeisin ei liene yllätys, sillä nimenomaan vakuutusyhtiöt olivat yhtenä osapuolena lahjoittaneet poliisille 140.000 euroa laitteiden kehitykseen ja hankintaan.

        http://yle.fi/uutiset/nain_toimii_poliisin_uusi_rekisterikilpiskanneri__video/7274149

        http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/rekisterikilpien-lukulaite-havaitsee-katsastamattomat-autot-katso-video/654688/

        http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/rekisterikilpien-lukulaite-poliisiautoihin-lahiviikkoina/4553194

      • 4-3

        Paljon linkkejä, mutta eikös tässä ole kaikki tiivistetty aika hyvin pariin virkkeeseen:

        http://www.hs.fi/kotimaa/a1401682057994

        Laite kuvaa rekisterikilpiä joko vastaan ajavista tai perässä seuraavista autoista. Lukulaite hälyttää automaattisesti, jos rekisteritunnuksen HALTIJALTA löytyy laiminlyöntejä ajoneuvonsa suhteen TAI MUITA RÖTÖKSIÄ.

        Videokuvaa tallentavat kamerat voivat olla tarpeen myös rikostilanteiden selvittelyssä. Täyden palvelun liikenteenvalvontalaitetta kutsutaan REVIKA-laitteistoksi.

        Oleellinen teksti korostettuna.

      • Lakitermi
        Pakettiautomaatti kirjoitti:

        Väärin. Ainut tapaus jossa liikennevakuutuksen maksamat korvaukset voidaan periä takaisin on yli 1,2 promillen humalatila...

        Netti on kätevä, sieltä löytyy ihan virallsita lakitekstiäkin

        Väärin. Tarkista tietosi. Laki määrittelee enemmänkin tilanteita, missä vakuutuskorvaukset voidaan periä takaisin. Sen lisäksi vakuutusyhtiöillä on omat ehtonsa, minkä perusteella voidaan periä maksut takaisin.

      • Lakitermi kirjoitti:

        Väärin. Tarkista tietosi. Laki määrittelee enemmänkin tilanteita, missä vakuutuskorvaukset voidaan periä takaisin. Sen lisäksi vakuutusyhtiöillä on omat ehtonsa, minkä perusteella voidaan periä maksut takaisin.

        Totta, tuo 1,2 promillea on sellainen

      • Sinuhhe
        4-3 kirjoitti:

        Paljon linkkejä, mutta eikös tässä ole kaikki tiivistetty aika hyvin pariin virkkeeseen:

        http://www.hs.fi/kotimaa/a1401682057994

        Laite kuvaa rekisterikilpiä joko vastaan ajavista tai perässä seuraavista autoista. Lukulaite hälyttää automaattisesti, jos rekisteritunnuksen HALTIJALTA löytyy laiminlyöntejä ajoneuvonsa suhteen TAI MUITA RÖTÖKSIÄ.

        Videokuvaa tallentavat kamerat voivat olla tarpeen myös rikostilanteiden selvittelyssä. Täyden palvelun liikenteenvalvontalaitetta kutsutaan REVIKA-laitteistoksi.

        Oleellinen teksti korostettuna.

        Laite jopa sanoo ääneen mikä viranomaisen rekisteritieto vastaantulleessa ajoneuvossa kuljettajassa jne on vialla. Poliisihenkilö voi lisäksi syöttää yksittäisiä tietoja ajoneuvosta, kuljettajasta, rikoskoplaan kuulumisesta ihan mistä vaan kun kilven vaikutuspiiriin kuuluva on jotenkin osallinen ko kilpeen. Aukoton ja tehokas peli jonka kaikkia ominaisuuksia tai hittejä partio ei edes ehdi puuttumaan vaan joutuu valikoimaan. Loisto peli!

      • Anonyymi
        7-2 kirjoitti:

        Jep, yhdellä tutulla on jo kokemusta ko. laitteesta. Laite hälytti, poliisit pysäyttivät ja paloi kortitta-ajosta. Väärät kilvetkään eivät auta, sillä ne ovat käytännössä lähes aina varastettuja jostain autosta. Kilpien todellinen omistaja ilmoittaa ne varastetuksi, tietokanta päivittyy per heti ja laite hälyttää välittömästi, jos varastetut kilvet tulevat vastaan missä tahansa. Samoin, jos kilvet on varastettu esim. purkaamolta, niin ne ovat jo valmiiksi ilmoitettu liikennekäytöstä poistetuiksi ja laite hälyttää jälleen.

        Ainut konsti on saada joku kortillinen tuttu auton omistajaksi tai haltijaksi, jolloin kortiton kuski voi ajaa liikenteessä ilman, että laite hälyttää. Se onkin sitten toinen juttu, että kuka tuttava haluaa ottaa riskin rikollisen suojelemiseksi; ensinnäkin haltija vastaa veroista ja vakuutusmaksuista, kameratolppien ylinopeussakot ja parkkisakot tulevat haltijalle, tai voi tulla kutsu kuulusteluun, ja lisäksi liikenteessä voi silti jäädä kiinni kortitta-ajosta normaaliratsian yhteydessä. Poliisi ottaa aika pian sen jälkeen yhteyttä tähän kortilliseen kuljettajaan ja kysyy, että mites hänen ajoneuvonsa on kortittoman käytössä, että tuletko hakemaan auton avaimet laitokselta ja antamaan samalla lausunnon.

        Ei auta haltijana olo,näkyy tiedoissa,et ajoneuvon haltijalla tai omistajalla ei ole korttia,pysäyttävät ja käry käy..ainut keino on,auto on sellaisen henkilön omistuksessa/hallinnassa jolla ajo-oikeus,autossa kaikki asiat kunnossa..kun malttaa olla ajamatta ylinopeutta,eikä ajele ns pillurallia kaupungin keskustassa yöaikaan,ei ole mitään ongelmia. Tiedän monia jotka ajanu 20v ilman korttia,auto on aina ollu kortillisen henkilön omistuksissa ja vakuutuksissa,.omistaja maksaa kaikki maksut ajallaan..kortiton maksaa omistajalle käteisellä maksut..eikä tee virheitä liikentteessä..ei ongelmia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin, on moni ajanut kännissäkin ja jopa varastanut, eikä ole jäänyt niistä koskaan kiinni.
        Vanha juttu, mutta ehkä on syytä päivittää se voimassa olevia lakeja vastaavaksi.

        Aloittaja kertoi: 3 sakkoa vuoden sisään, kortti pois 6 viikkoa. Välttämättä se ei enää pidä paikkaansa. TLL muuttui 20.6.2020 ja Ajokorttilakiin tehtiin muutos 17.12.2020 ajokieltoon määräämisestä. Jos ylinopeutta on 20 km/h, tai sen alle, niin siitä seuraa liikennevirhemaksu. Nykyään katsotaan millä nopeusrajoitusalueella ylinopeus on ajettu.
        Jos nopeusrajoitus on enintään 60 km/h ja ylinopeutta yli 10 km/h, tai jos nopeusrajoitus on yli 60 km/h ja ylinopeutta yli 15 km/h niin silloin ne lasketaan rikkeisiin joiden seurauksena kortti lähtee. Näiden alle jääviä ei siis lasketa, vaikka niistä saisikin liikennevirhemaksun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      82
      1369
    2. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      66
      1144
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      199
      1140
    4. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      207
      1136
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1029
    6. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      103
      983
    7. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      68
      906
    8. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      124
      846
    9. Ihmeelliseltä pikkunaiselta....

      Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t
      Ikävä
      123
      778
    10. Tiesin, että olet jotenkin paha ihminen

      Vaikka muuta osaat esittää.
      Ikävä
      77
      755
    Aihe