Kokemuksia ko hotellista? Minkälainen ruoka? Oliko valikoima monipuolista? Saako baareista drinksuja, vai meneekö viini/olut linjalla? Altaat, ranta: löytyykö tilaa jos ei ole kukonlaulun aikaan varaamassa paikkoja?
Onko hotelli siisti, näkyikö öttiäisiä? Joko Kreikan viemärit imaisevat vessapaperin, vai vieläkö on ohje heittää käytetyt paperit roskakoriin?
Kokemuksia atlantica aegean park?
8
417
Vastaukset 8
- KohtaMarquiseenMenossa
Olimme Aegean Park-hotellissa syyskuussa 2014.
Hotellin allasalue on aivan erinomainen. Paikkoja on paljon mutta niin on asikkaitakin. Jonkin verran ammuisin oli "varaajia" vaikka varaaminen onkin kiellettyä. Varaamiseen ei kuitenkaan puututtu. Ranta on hyvä ja rannallakin on baari. Sitä emme kuitenkaan käyttäneet vaan tyydyimme allasalueen baariin.
Drinksuja saa melkein mitä vain, jos ne ovat sellaisia että ne voidaan tehdä "halvemmista" aineista eli ei kalliimmista tuontiviinoista. Allabaarissa on drinkkilista mutta tekivät esim Sex on the beach, vaikka se ei ollut listalla ja sekin tuli all inclusiveen.
Ruoka oli ihan monipuolista ja valinnanvaraa oli niin ettei kaikkea voinut edes maistella. Aamulla puristetiin tuoremehu tuoreista appelsiineista. Joka ilta päivällisellä oli joku teema, jona mukaan päivällisruuat oli valittu.
Joka ilta oli jokin esitys ravintolan edessä olevalla lavalla. Esitysten taso ei kyllä ollut mistään kotoisin :( mutta olipahan huvia kuitenkin. Esitys oli miltei joka ilta saman porukan aikaansaannos. tämä porukka kierteli päivällä hauskuttamassa lapsia, jota tässä hotellissa on paljon.
Lapsille oli tosipaljon ohjelmaa ja heitä huomioitiin hyvin. Päätimme, että jonkain vuonna menemme tähän hotelliin lastenlastemme kanssa. Lapsille voi suositella ehdottomasti.
Huono puoli, joka laski tasoa, oli se, että illallisravintola oli aivan liian pieni. Tarjoilijoilla oli niin kiire, että he eivät kertakaikkiaan ehtineet paneutua lainkaan asiakkaisiin... veivät ja toivat astioita ja juoksivat tukka putekella. Säälitti ihan. Tuo tarjoilijoiden hirvittävä kiire ja ravintolan ahtaus tekivät sen että paikka ei tuntunut ollenkaan tähtiensä arvoiselta. Ravintola oli vain osittain katettu joten sekin teki paikasta hieman "nuhruisen oloisen".
Me emme huomanneet "öttiäisiä". Siistiä oli. Asuimme toisessa kerroksessa.
Viemäreitä ei ole uusittu, joten paperit roskikseen eik pönttöön!
Niin, jos luksusta haluatte, niin varatkaa huoneisto Premium rakennuksesta. Se on lähimpänä rantaa ja huoneistosta on suora yhteys altaalle. Mutta täältä on aika pitkä matka aamiaiselle ja ruokailemaan- Kyselijä_ylempää
Kiitoksia kattavasta vastauksestasi :)
- Suosittelenlämpimästi
todella ystävällinen ja mukava henkilökunta. Ruoka hyvää. Lapsille oli paljon tekemistä.
- SyksylläParkiin
Miten tuolla illallisella muuten toimittiin, oliko pöytiinohjaus vai miten? Ottiko tarjoilija juomatilauksen vai haettiinko itse? Lisää infoa minäkin vailla, ihan mitä tahansa mieleen tulee :)
- hyväpalvelu
Oli pöytiin ohjaus. Tarjoilija otti viini ja muut drinksu tilaukset, olut ja limsa hanasta. Ihan huippu hyvä palvelu. Baareissa drinkkilistat joista valita. Mukavat huoneet. Hyvä allasalue. Ei valittamista :)
- SyksylläParkiin
Ok, kiitos! Vielä lisäkysymyksiä jos jaksat vastata :) Olitteko pääaltaan luona vai oliko huoneenne premium puolella? Paistoiko aurinko terassille? Mistä maista muut lomailijat olivat pääasiassa? Jostain luin että enimmäkseen pohjoismaalaisia, mutta mietityttää onko muualta..
- hyväpalvelu
Oltiin pääaltaan luona ja kyllä paistoi. Ollaan reissattu paljonki turkissa ja espanjassa, mutta täällä oli eniten suomalaisia kuin missään muualla on ollu. Pohjoismaalaisia muukin väki, ei esim venäläisiä näkyny..
- ElokuunMatkaaja
Missä kohtaa on ravintola? Entä baarit?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 561029
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21862- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121786Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔56782Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25659- 45656
- 50648
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19607
- 46578
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14575- 35570
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.74566Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141555Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47548Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120546- 48517
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513