viime viikon perjantaina.
"Jos painat 60 kg ja rasva%:si on 25, niin se tarkoittaa,
että sinussa on 15 kg rasvaa."
Näin minulle sanottiin.
Pituuteni on kai hiukan alentunut 171 cm:stä (arvioin 167),
mutta painoindeksini 21,5 on kuitenkin melko hyvä.
Toisin sanoen: paljon saamme rasvaa kuljettaa mukanamme
ennen kuin sitä epäterveelliseksi sanotaan.
"Jos painat 60 kg ja rasva%:si on 25, niin se tarkoittaa,
että sinussa on 15 kg rasvaa."
Näin minulle sanottiin.
Pituuteni on kai hiukan alentunut 171 cm:stä (arvioin 167),
mutta painoindeksini 21,5 on kuitenkin melko hyvä.
Toisin sanoen: paljon saamme rasvaa kuljettaa mukanamme
ennen kuin sitä epäterveelliseksi sanotaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Painoindeksi saadaan jakamalla paino pituuden neliöllä.
Painindeksi on vain suuntaa antava tieto, jossa ei ole mukana luuntiheyttä ja lihasmassan ja rasvakudoksen välistä suhdetta. Lihaksikkaalla henkilöllä voi olla paljonkin korkeampi painoindeksi kuin saman mittaisella ja tilavuudeltaan samankokoisella silavaisella kanssaihmisellä. Esim vuodepotilaalla saattaa paino/painoindeksi laskea, vaikka henkilö lihoo silmin nähtävästi. Käsivarret ja sääret hintelöiyvät, ja rasvavarastot varsinkin keskivartalossa lisääntyvät, jos ruoka maistuu, eikä lihastyötä ole. Osteoporoosista kärsivällä ihmisellä on myös harhaanjohtavasti matalampi painoindeksi kuin täysin samankokoisella terveellä. Vaatekoon suhde pituuteen ja kokovartalopeilikin ovat painoindeksiä luotettavampia rasvamäärän arviointimenetelmiä.
Olen huomannut myöskin vaatteiden koon olevan hyvä arviointiperuste, vaakaa ei edes tarvita.
Jos housut mahtuvat kauniisti eikä vyötärö kiristä,
on paino oikea.
se myös tuntuu hyvältä, - olemassaolo on miellyttävää.
Pitikö sattumalta maksaa siitä mittauksesta, vai oliko näitä verorahoilla suoritettuja holhousmittauksia? Eikö näppituntumalla ymmärrä, onko läskiä vai ei? Ei ihme, että kriisissä ollaan ja rahat loppuu.
Retkenjärjestäjä tarjosi!
Älä hätäänny!
Ei ole sinulta pois.