Onko minut kirottu?

kirous

Ajattelin, että jos tällä palstalla tiedettäisiin jotakin kirouksista. Epäilen kärsiväni sellaisesta, ja haluaisin tietää, voiko kirouksen saada pois? Tietääkö kukaan?

28

4342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elämän_epäreiluus

      Epäilen itsekin välillä, sillä elämässäni on ollut niin paljon epäonnea ja kärsimystä, ihan lapsesta lähtien. Muiden ihmisten vuoksi monet asiat, haaveet ovat jääneet toteutumatta :( Monet ihmiset vihaavat minua, vaikka eivät edes kunnolla tunne minua. Miksi?

      • Anonyymi

        Tuntuu välillä samalta mut mua loukataa ilman et kukaa ees huomaa ei mua muute kiusata


    • Jeesus.on.Herrani

      Minulla on valitettavasti kokemuksia joutumisesta kirousten alaiseksi. Lyhyesti kerrottuna pääsin eroon niistä koska tulin uskoon, Jeesus aikuisten oikeasti pelasti minut. Pyhä Henki kertoi mitä minun tulee tehdä joten mm hävitin kaikki okkultistiset esineet, kirjat ym kotoani. Olimme sanet "lahjaksi" kirottuja esineitä. Tämä siis tapahtui kun asuimme poissa Suomesta, maassa jossa okkutiikka ja musta/valkoinen magia jylläävät ihan arkipäivässä. Myös sukukiroukset joita suvussamme oli, tuli katkaista. Niihin sain apua pastorilta jolla oli kokemusta sekä seurakunnan vanhemmistolta. En tiedä onko Suomessa edes ketään joka osaa ns purkaa kirouksia…

      Älä mene hakemaan "apua" valkoista magiaa harjoittavalta noidalta koska sekä musta että valkoinen magia ovat samasta pahasta ja uppoat vaan syvemmälle suohon. Ainoa apusi on löytää aito Jeesukseen uskova. Vasta uskoon tullut on vielä lapsen asemassa henkisellä taistelukentällä joten etsi käsiisi joku joka on ollut vuosia uskossa ja uskon pitää olla vahva.

      Tiedän mistä puhun koska olen joutunut opettelemaan kaiken kantapään kautta. Etsin ennen uskoontuloa ihan hullun lailla apua kummittelun loppumiseen ja kirousten purkamiseen mutta kaikki neuvot tuntui olevan New Age-oppeja, kavahda niitä.
      Nyt esim kummittelu talossamme on loppunut kun vihdoinkin olen vapaa kirouksista sekä pystyn ajamaan pahat henkivallat pois Jeesuksen Kristuksen nimessä ja se on ainoa keino. Sain Jumalalta lahjaksi henkien erottamisen armolahjan ja siitä on ollut apua sekä omassa elämässäni kuin myös muita ihmisiä auttaessani.

      Toivottavasti tästä oli apua.
      Siunausta.

      • Anonyymi

        Ei kannata Jeesukseltakaan mennä hakemaan apua, ainakaan miltään helluntailaiselta joka väittää tuntevansa Jumalan tai omaavansa armolahjoja.


    • Hei!


      Ihmisten kiroamisella ei mitään merkitystä ole. Sama jos pahat henget kiroavat, ei sillä mitään merkitystä ole. Pahat henget tahtovat pahaa aivan määrättömästi jos vain saisivat aikaan kaiken tahtomansa olisi se pelkkää pahaa.

      Syyllisyys Jumalan edessä on se millä on jotakin merkitystä. Henget voi ihmisestä tapella kyllä. Ihminen voi olla taisteluareenalla jossa henget vetävät hiasta kumpaankin suuntaan.

      Ihmisen omaa tahtoa kysytään. Mutta pahojen henkien kanssa ystävyys merkitsee aina ihmisen tuhoa, ei ne pahat henget hyvää tee vaikka niistä joku yrittäisi tykätä.

      Jaak 4:7, Hebr 1:14. Ratkaise itse.


      Siunauksia
      Jari Laurila
      keskustelija

      • Jeesus.on.Herrani

        Hei,
        itse asiassa sillä on merkitystä, huomaa ns joka päiväinen kiroaminen. Toiseksi ihmiset oikeasti hakevat kirouksia toisilleen noidilta. Sinä et ehkä ole elänyt siinä kulttuurissa, minä valitettavasti olen ja voin sanoa että valitettavan hyvin toimii, jopa hallitustasolla asti!
        Pahat henget toivovat ihmiselle pahaa ja toimivat ihan just kuin heidän "herransa" haluaa.
        Olet Jari oikeassa, kun me vastustetaan niin ne todellakin pakenevat ja henget kyllä palvelee, kuka hyvää, kuka pahaa.


      • Jeesus.on.Herrani kirjoitti:

        Hei,
        itse asiassa sillä on merkitystä, huomaa ns joka päiväinen kiroaminen. Toiseksi ihmiset oikeasti hakevat kirouksia toisilleen noidilta. Sinä et ehkä ole elänyt siinä kulttuurissa, minä valitettavasti olen ja voin sanoa että valitettavan hyvin toimii, jopa hallitustasolla asti!
        Pahat henget toivovat ihmiselle pahaa ja toimivat ihan just kuin heidän "herransa" haluaa.
        Olet Jari oikeassa, kun me vastustetaan niin ne todellakin pakenevat ja henget kyllä palvelee, kuka hyvää, kuka pahaa.

        Hei!


        "Kiroaminen" suom. käännös, -sillä on alkukielissä erilaisia painotuksia ja vakavuusasteita.

        Mutta ihmisen kiroamisella ei mitään virkaa ole vaikka ei se miellyttävääkään ole.

        Seurakunta voi vahvistaa vain sellaisia asioita luonnollisen henkilön suhteen mistä on yhdessä subjektin kanssa sovittu seurakunnan julistettavaksi; Matt 18:18 metodissa siis.


        Mitä väliä sillä mitä ihmiset kiroavat. Ihmisten kielekäyttö on mitä on, ei ihmiset saa olla naapureidenkaan räkätykseltä tavallisesti rauhassa.


        Siunauksia
        Jari Laurila
        keskustelija


    • Ohjausta

      Minäkin epäilin lapsena joutuneeni kirouksen alaiseksi koska kuljin väärässä seurassa. Jos sinusta tuntuu että sinut on kirottu niin etsi apua Jumalalta ja rukoile Häntä ja pyydä Häneltä ohjausta niin että tuo kirouksen voima katkeaisi.

    • kakssukulaista

      Ei mikään ihme, jos olet ollutihmisten seurassa, joiden uskonto on mustaa maailmaa ja pimeyden palvontaa.

      Älä luota enkeliuskoviin, älä magiaa harjoittaviin, älä noituuteen ym. sillä kaikissa jopa enkeliopistossa on mustan maailman henki. Se tarkoittaa pahaa ja pahuutta. Paha pyrkii aikaansaamaan aina pahuutta ja tekee ilkeyksiä.

      Itse en päästäedes kotiini mustan maailman ihmisiä. Ovi pysyy tiiviisti lukossa kaikilta noituutta, enkelioppia, ufoja, magiaa, ym. ei- kristillisiä oppeja.
      harjoittavalta.

      Mustaan maailmaan kuuluu myöskin toisen omaisuuden varastaminen , toisen omaisuuden tuhoaminen ja toisen hyväksikäyttö. Mustaan maailmaan kuuluu viha ja kateus. Musta maailma on niin pahaa spiritismeineen kaikkineen, jotta kannattaisi kyllä ajatella keiden kanssa on tekemisissä, jos pahuuden ihminen on lähelläsi.

      Jos suvussasi on tuollainen mustan maailman henkilö, niin pyy kaukana, sillä hän haluaa sinulle vain pahaa. Pahojen henkien avulla hän pyrkii kiroamaan sinut ja saavtuksesi, hän tuhoaa sinut täysin.

      Pidä oma ajatusmaailmasi ja vaali omaa elämääsi pahoilta ihmisiltä. Kunnioita omaa itseäsi ja tekojasi hyvyydessä älä pahuudessa. New Age sisältää pelkkää mustaa ja pahuutta, jos olet antanut pikkutillisi pahuudelle saat kyllä pahuutta lisää ja kirouksia.

      Minun eräs hullu serkkuni, joka on spiritismiä harrastanut, noituutta, magiaa, ym. humpuukeja, on todellakin kamala. Pyrin olemaan hänestä mahdollisimman kaukana. Suvussani on toinen pimahtnut, joka liikkuu tämän serkkuni kanssa. Tosin heillä on harhoja ja kuulevat jotain outoa. Pitävät itseään erikoisina, mutta ovat tehneet jo pahaa. He ovat skitsofreenikkoja, jotka eivät uskalla ottaa lääkkeitä, vaan elävät hulluudessaan. Hulluja on monenlaisia, täytyy sanoa näin kun on noita kahta seurannut.

      • Anonyymi

        Tähän on ihan pakko kirjoittaa miten pahan saa aikaan ja kostonsa toteudettua. Se ei tarvitse mitään loitsuja tai muuta taika temppua. Nyt kun sinua siis yleensä jotain ihmistä on loukattu ja ehkä lyöty ja pahoin pidelty. Niin kostonsa tämä henkilö saa jos häellä on kyky vihata niin syvästi ja hillittömästi häntä lyönyttä tai loukannutta henkilöä, niin jotain pahaa jopa kuolema on lyöjälle/ loukkaajalle seurauksena. Itselläni on tämä lahja jos tätä nyt lahjaks voi sanoo.Kuutta ihmistä on kohdannut onnettomuus ja kolme heistä on kuollut vihani seurauksen ja he ovat kuolleet, siks kun ovat loukannet minua ja vihani keihäs on heidät tappanut ne kolme muuta on kolari vammautunut iäkseen ja juuri toivomallani tavalla siis liikenne kolarissa. Siis pahan aiheuttamiseen jollekkin vihamiehelleen ei tarvii mitään loitsuja, tai muita ns temppuja, viha riittää.
        Nyt ymmärrän, että viha kuluttaa myös sitä vihaajaa ja tokko viha on koskaan täysin oikeutettua. Viha aiheuttaa vihaajalle itselleen monia sairauksi ja jo Jumalan sanassa sanotaan:- Joka veljeään (Siis toista ihmistä) vihaa on murhaaja ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää joka hänesä pysyisi.
        Tiedossani on, että tämä vihan lahja, jota olen kirjoittanut annetaan niille ns heikoille ihmisille joita on lyöty ja ihan pahoin pidelty, haukuttu ja he ovat liian heikkoja mitenkään torjumaan loukkaajaa ja lyöjiä. No niin vihaa kertyy tähän ihmiseen niin paljon, että se pystyy aiheuttamaan jopa vammautumisen tai kuoleman ja sairastumisen sille henkilolle, jota hän vihaa.


    • mustastaraamatusta

      kyllä voi ihmisen kirota minä kun haksahdin uskovana mustaan raamattun ja manasin esille saatanan enkeliruhtinaita niin siellä on ihmisille tarkoitettu kirousloitsu ja pari loitsua jolla vihamiehille käy huonosti niin kirosin kaikki minulle pahaa tehneet ihmiset niin nämä ei ole uskossa niin yks hyppäs parvekkeelta alas ja halvaantui toiselle tuli syöpä ja exälleni on tullut tajuttomuus kohtauksia...

      tämä on tosi juttu kaikkia ihmisiä en ole edes nähnyt ketkä olen kironnut...

      kyllä ihmisen voi kirota mutta ei tosi uskovaa joka on 100% antautunut Herralle mutta jos ihmisen elämässä on syntiä niin uskovankin pystyy nujertamaan kun on antanut saatanalle valtaa...

      en enää harjoita okkutilismia ja mustaa magiaa kun olen tehnyt parannuksen mutta ihmisen voi helpostikin kirota jos tietää mitä tekee ja osaa hommansa ja usko riittää...

      uskokaa tai älkää mutta tämä on totta...

      • mustastaraamatusta

        tämmösestä kirouksesta voi vain vapautua kääntymällä Herran puoleen tai sitten niin että joku tosi uskova rukoilee kirotun puolesta ei oo paljoo apua semmosesta uskovasta joka elää synnissä!


      • mustastaraamatusta

        TÄSSÄ HYVÄ TODISTUS ASIASTA!

        John Mulinde: Taistelu taivaallisissa

        Haluan antaa todistuksen miehestä, joka ennen pelastumistaan oli
        palvellut saatanaa.

        Kun kuulin tämän todistuksen, se haastoi minua niin, että vietin 10 päivää rukouksessa ja paastossa kysyäkseni

        Herralta: "Herra voiko tämä olla totta?"

        Tämä mies syntyi sen jälkeen, kun hänen vanhempansa olivat luovuttaneet hänet Luciferille.

        Hänen ollessaan vielä kohdussa, vanhemmat olivat jo suorittaneet monia rituaaleja ja vihkineet lapsen saatanalle.

        Jo 4-vuotiaana hänellä oli yliluonnollisia voimia.

        Hänen vanhempansakin alkoivat pelätä lasta.

        Pojan ollessa 6-vuotias isä luovutti hänet noidille, jotta he kouluttaisivat häntä edelleen.

        Ollessaan 10-vuotias poika suoritti jo epätavallisia asioita vihollisen valtakunnassa. Toiset noidat pelkäsivät häntä. Hänen ollessaan vasta nuori poika, hän teki äärettömän pahoja asioita.

        Parikymmenvuotiaana hänellä oli jo paljon verivelkaa kontollaan.

        Hän tappoi ihmisiä tahdollaan.

        Hänellä oli kyky irrottautua ruumiistaan transsendentaalisen mietiskelyn avulla ja hän saattoi käyttää levitaatiota eli hän kykeni vapautumaan painovoimasta. Joskus hän irtautui mietiskelyssä ruumiistaan ja jätti sen minne tahtoi, ja
        liikuskeli ympäri maailmaa.

        Tätä kutsutaan astraalimatkustamiseksi.

        Tätä miestä saatana käytti mahtavasti tuhoamaan seurakuntia ja pastoreita.

        Eräänä päivänä hän tuli seurakuntaan, jonka hän halusi tuhota. Tämä
        seurakunta oli täynnä rukousta. Seurakunnassa oli myös jakautuneisuutta ja hämmennystä. Mutta juuri tuolloin pastori oli kutsunut koko seurakunnan paastoon. Ja tämän paaston aikana oli paljon katumusta. Ihmiset kokoontuivat yhteen ja alkoivat pyytää Herraa tekemään keskuudessaan työnsä.

        He rukoilivat Herraa, ja pyysivät Häntä armahtamaan heitä ja puuttumaan elämäänsä.

        Näiden päivien aikana tuo taikakeinoja käyttävä mies tuli yhdessä demonisten henkien kanssa tuota seurakuntaa vastustamaan.

        Mutta juuri silloin tuli seurakunnalle profeetallinen sana, että heidän tuli
        nousta ja astua taisteluun seurakuntaa uhkaavia demonisia henkiä ,vastaan.

        Eräänä päivänä siis tuo mies irtautui ruumiistaan ja lähti astraalimatkalle johtaakseen mahtavaa demonien armeijaa tuota seurakuntaa vastaan.

        Kerron siis hänen todistuksensa.

        Mies liikkui siis seurakunnan hengelliselle alueelle. Hän ja henget yrittivät
        tunkeutua seurakunnan hengelliselle alueelle ja hyökätä sen kimppuun,
        mutta koko seurakunnan yllä oli paksu valon peite, valon suojamuuri.

        Yhtäkkiä oli enkelien armeija taistelemassa heitä vastaan.

        Tämä taistelu tapahtui taivaallisissa.

        Kaikki demonit lähtivät pakoon, mutta tuo mies otettiin vangiksi. Kenen toimesta? Enkelien.

        Mies näki miten kuusi enkeliä piteli häntä kiinni. He toivat miehen katon läpi,
        suoraan alttarille. Siinä oli kristittyjä syvässä rukouksessa, he olivat siinä hengellisessä taistelussa, he tempasivat valtoja alas ja mursivat kahleita.

        Pastori seisoi edessä ja johti rukousta ja

        hengellistä taistelua. Herran Henki puhui pastorille: "Ies on nyt

        murrettu ja uhri makaa edessäsi. Auta häntä ja johdata hänet

        vapautukseen." Pastori avasi silmänsä ja näki tuon nuoren miehen siinä

        makaamassa, aivan lyyhistyneenä. Mies palasi ruumiiseensa. Nuori mies

        sanoi, ettei lainkaan tiennyt miten oli ruumiinsa löytänyt. Hänhän oli

        jättänyt sen kotiin, mutta nythän hän oli ruumiissaan.

        Miehellä ei myöskään ollut aavistustakaan, miten oli ylipäätään tullut

        sinne; hän tiesi vain, että enkelit olivat tuoneet hänet katon läpi.

        Pastori ilmoitti seurakunnalle, mitä Herran Henki oli hänelle sanonut

        ja kehotti seurakuntaa pysyttelemään aivan rauhallisena. Pastori kysyi

        nuorelta mieheltä: "Kuka sinä olet?"


      • mustastaraamatusta

        Silloin mies alkoi vapista ja demonit lähtivät ulos hänestä. Seurakuntalaiset suorittivat

        vapautuspalvelun ja sitten mies alkoi kertoa elämästään.

        Tämä nuori mies elää nykyään Herralle, hän palvelee evankelistana,

        saarnaa Jumalan sanaa ja Jumala käyttää häntä mahtavalla tavalla

        vapauttamispalvelussa. Eräänä päivän menin illallisille, koska joku

        oli kertonut minulle tuosta nuoresta miehestä ja olin utelias

        tapaamaan hänet. Niinpä istuimme illallisella ja jossain vaiheessa

        miehellä oli tilaisuus pitää todistuspuheenvuoro. Hän puhui paljon ja

        itki aina välillä sitä, mitä kaikkea oli saanut aikaan. Puheensa

        lopussa hänellä oli kaksi pyyntöä, kehotusta. Paikalla oli useita

        pastoreita ja hän sanoi heille:

        "Olkaa niin hyvät, olkaa niin hyvät ja opettakaa ihmiset rukoilemaan.

        Sillä ne ihmiset, jotka eivät rukoile, vihollinen voi monin tavoin

        voittaa. Ja jos he rukoilevat vain vähän, vihollinen omaa kyvyn

        nitistää ne vähäiset rukoukset." Hän sanoi niin ikään pastoreille:

        "Ottakaa Raamattu ja tutkikaa, miten voitte käyttää Jumalan antamaa

        hengellistä asevarustusta."

        Sitten mies kertoi miten oli tehnyt suoranaisia tutkimusretkiä. Hän

        oli kuulemma yhdessä saatanallisten palvelijoiden ja monien

        demonihenkien kanssa tunkeutunut ilmojen halki hengelliseen

        ulottuvuuteen. Hänen oli täytettävä tämä palvelutehtävä

        säännöllisesti, kuin työvuoro. Ja hän selitti: "Kun jokin maa on

        pimeyden läpitunkema, niin näissä taivaallisissa paikoissa,

        hengellisissä sijoissa, on peite, katto, joka on joskus niin paksu

        kuin kallio, ja se peittää koko seudun. Demoniset voimat ja

        orjapalvelijat, ne ihmiset, jotka palvelevat saatanaa, voivat liikkua

        niin peitteen yläpinnalla kuin sen alapuolellakin, ja toimia siellä.

        Sieltä korkeudesta he hallitsevat ja kontrolloivat tapahtumia

        alhaalla.

        Kun he ovat saattaneet työnsä päätökseen, he poistuvat tuolta

        peitteeltä, katolta. Tämän kaiken he tekevät liiton kautta, joka antaa

        yhä uudelleen heille voimaa. Miten se tapahtuu? Se tapahtuu niiden

        uhrien kautta, joita ihmiset tuovat alttareille. Oli erilaisia uhreja:

        taikuutta, veriuhreja, ihmis- ja eläinuhreja; jopa abortit ja sodat

        toimivat uhreina. Uhri voidaan suorittaa seksuaalisen moraalittomuuden

        muodossa, kaikenlaisten seksuaalisten perversioiden kautta. Nämä uhrit

        vahvistavat demoneita ja antavat niille uutta voimaa."

        Olin järkyttynyt miehen kertoessa edelleen: "Kun ne ovat siellä

        ylhäällä, niissä ulottuvuuksissa, niin kristittyjen rukoukset

        kohtaavat heidät kolmella tavalla:

        Kaikki rukous vaikuttaa kuin kohti taivasta kohoavalta savulta. Monet

        näistä rukouksista näyttävät savupylväiltä, jotka kohoavat ylöspäin,

        liikkuvat hieman sinne tänne leijuen, ja yksinkertaisesti katoavat

        sitten pois." Mies sanoi: "Ihmiset, jotka rukoilevat tällaisia

        rukouksia, elävät yleensä jollain alueella synnissä, mutta eivät ole

        valmiita päästämään irti siitä, mikä heitä sitoo. Heidän rukouksensa

        ovat niin heikkoja, tuuli pystyy puhaltamaan ne tiehensä. Ne rukoukset

        katoavat jäljettömiin tuossa hengellisessä tilassa."

        "Sitten on olemassa toinen tyyppi rukouksia. Savua, joka kohoaa

        peittoon, kattoon asti ja törmää siihen, mutta ei kykene tunkeutumaan

        siitä läpi. Tavallisesti nämä ihmiset ovat kokonaan antautuneita,

        tosissaan ja he elävät puhtaudessa; mutta heillä on liian vähän uskoa

        rukoillessaan. Usein he jättävät huomioimatta alueita, jotka tulisi

        yhdistää rukouksessa."

        "Sitten on vielä kolmas laji rukouksia. Se näyttää savulta, joka on

        tulen täyttämää. Kun tämä rukous kohoaa tulen kanssa, se on niin

        kuumaa, että se kalliopeite, heti savu/tulipylvään sitä koskettaessa,

        alkaa sulaa kuin vaha. Tulipylväs lävistää kalliopeitteen ja halkaisee

        sen."

        Mies jatkoi vielä: "Usein on niin, että ihmiset alkavat rukoilla ja

        heidän rukouksensa vastaavat ensimmäistä tyyppiä. Mutta kun he pysyvät

        rukouksessa ja yhä jatkavat, niin rukoukset muuttuvat ja niistä tulee

        kakkostyypin rukouksia. Jos he vielä pysyvät rukouksessa ja yhä

        jatkavat, niin yhtäkkiä tulee tämä tuli heidän rukouksiinsa, niin että

        rukouksista tulee voimakkaita ja ne lävistävät sen peitteen, katon."

        Mies kertoi myös, että kun pahan voimat olivat huomanneet rukousten

        muuttuneen, niin että se tuli oli aivan lähellä, asettuivat pahan

        voimat yhteyteen toisten henkien kanssa maan päällä ja antoivat

        tehtävän: "Tuhotkaa tämä henkilö, joka rukoilee tuolla. Hänen pitää

        lopettaa rukoileminen. Viekää hänen huomionsa muuhun, viekää hänet

        sivuun."

        Mies jatkoi: "Kovin usein kristityt antavat viedä huomionsa muuhun.

        Ensinhän he tunkevat rukouksessa eteenpäin, he tekevät parannusta, he

        sallivat Sanan tutkia omaa henkeään, ja he antavat Sanan kasvattaa

        uskoa; heidän rukouksistaan tulee yhä tarkemmin tähdättyjä,

        fokusoidumpia.


      • mustastaraamatusta

        Paholainen näkee, miten rukoukset voimistuvat ja se

        yrittää tuoda tuhoa. Esimerkiksi puhelin voi soida ollessasi

        antautuneessa rukouksessa, ja ajattelet, että voisit kai nousta

        vastaamaan, ja palata sitten jatkamaan siitä miten pääsit, mutta siinä

        petät itseäsi. Tullessasi takaisin, sinun täytyy aloittaa alusta. Ja

        juuri sitä paholainen haluaa. Kaikki mahdolliset hajottavat tekijät

        tulevat kohdalle.Tämä voi mennä jopa niin pitkälle, että paholainen

        koskee ruumiiseesi ja aiheuttaa jonnekin kipua. Tai se tekee sinut

        nälkäiseksi, niin että haluaisit käydä keittiössä jotain syömässä.

        Ihan sama miten tai mitä, sen tähtäin on yksinkertaisesti saada

        huomiosi muualle, ja niin sinut on voitettu."

        Mies kehotti pastoreita opettamaan seurakuntalaisille: "Ottakaa joka

        päivä aikaa - ei siis sellaiseen tavalliseen, päivittäiseen pieneen

        rukoukseen, niitä voi lukea koko päivän ajan, vaan todella sellaista

        aikaa, jolloin olette kurottautuneina Herraa kohti, ettekä salli

        mitään keskeytyksiä tai huomion siirtymisiä. Sillä jos ihmiset pysyvät

        lujasti tässä seisomassa, kun he pysyvät sijoillaan ja sallivat

        Jumalan Hengen inspiroivan heitä, ja vievän heitä eteenpäin ja

        syvemmälle, silloin tapahtuu jotain hengellisessä ulottuvuudessa.

        Tulee tämä tuli ja kohoaa siihen kalliopeitteeseen asti ja alkaa

        sulattaa sitä."

        Mies jatkoi vielä: "Kun se kallio alkaa sulaa, niin se on niin kuuma,

        ettei yksikään demoni voi pysytellä sen lähellä. Ei myöskään mikään

        ihmishenki voi sitä kestää. Ne juoksevat pakoon. Sitten on olemassa

        tämä aukko hengelliseen ulottuvuuteen ja niin pian kun on tapahtunut

        läpimurto, taistelu rukouksessa päättyy. Henkilö, joka on rukoillut

        niin, kokee hetkessä miten hänen rukouksestaan on tullut helppoa ja

        siitä tulee todellinen riemu."

        Olen oppinut ymmärtämään, että tässä vaiheessa olemme saavuttaneet

        kohdan, jossa aika ja muut seikat eivät merkitse meille enää mitään.

        Se on se piste, missä lasket kaiken alas ja olet vain yhtä Herran

        kanssa.

        Mies jatkoi puhettaan: "Siitä hetkestä lähtien, kun nämä rukoukset

        ovat tunkeutuneet läpi, ei enää ole vastustusta, mikään ei voi

        pidättää rukousta ja tämä henkilö voi rukoilla niin kauan kuin tahtoo.

        Ei ole enää mitään, mikä voisi harhauttaa huomiota tai pidätellä

        heitä. Sellaisen rukouksen päättämisen jälkeen tuo aukko jää avoimeksi

        näiden ihmisten ylle. Ja kun nämä rukoilijat sitten nousevat

        mennäkseen rukouspaikaltaan pois, niin tuo aukko kulkee heidän

        mukanaan. Ne ihmiset eivät enää ole sen peitteen, katon alapuolella,

        vaan heidän tekemisensä tapahtuu avoimen taivaan alla. Tässä tilassa

        paholainen ei voi enää tehdä heitä vastaan sitä, mitä tahtoisi.

        Jumalan läsnäolo on kuin pilari, joka ulottuu taivaasta heidän

        elämäänsä. He ovat suojeltuja, tuon pilarin ympäröimiä. Siinä

        pilarissa on niin paljon voimaa, että näiden ihmisten jatkaessa

        rukousta, Jumalan läsnäolo koskettaa toisia ihmisiä. Ja se, mitä

        vihollinen näille toisille ihmisille on tehnyt, tuhoutuu. Kun nämä

        rukoilevat ihmiset puhuvat tai ovat toisia ihmisiä lähellä, niin

        läsnäolijat tulevat otetuiksi mukaan tuohon Jumalan läsnäolon

        pilariin. Niin kauan kun he ovat siinä pilarissa, heikkenevät

        vihollisen sidokset ja kahleet yhä edelleen. Kun nämä läpimurron

        saavuttaneet ihmiset jakavat evankeliumia syntisille, niin vastustus

        on äärimmäisen vähäistä.

        Silloin on kovin helppoa tuoda ihmisiä sisään

        Jumalan valtakuntaan. Kun nämä ihmiset rukoilevat sairaiden puolesta

        tai joidenkin toisten asioiden puolesta, niin tuo läsnäolo on käsillä

        - ja tässä on kertakaikkiaan hurja ero."

        "Paholainen vihaa näitä ihmisiä", sanoi tuo mies. "Jos on olemassa

        sellaisia paikkoja, jossa rukoillaan säännöllisesti sillä tavalla, tuo

        läsnäolo tulee siihen paikkaan eikä paholainen kykene tekemään mitään.

        Kun sellaiset ihmiset, jotka eivät tunne Jumalaa, tulevat sellaiseen

        paikkaan, heidän sidoksensa heikkenevät yhtäkkiä ja jos silloin

        paikalla on joku, joka palvelee kärsivällisesti ja rakkaudella, niin

        nämä ihmiset saadaan vedettyä helposti oikealle puolelle." "Ei väellä

        ja voimalla, vaan Jumalan Hengellä."

        "Kun nämä Jumalaa tuntemattomat ihmiset tulevat tuohon läsnäoloon he

        tuntevat itsensä jotenkin tuomion alaisiksi ja alkavat kamppailla,

        mitä pitäisi tehdä.

        Mutta jos paikalla ei ole ketään, joka johdattaisi

        heidät ulos synnistä ja sidoksista, niin nämä ihmiset lähtevät pois ja

        heitä ympäröivät sidokset ja kahleet tulevat entistä vahvemmiksi.

        Paholainen yrittää estää, että he enää milloinkaan päätyisivät

        sellaiseen ympäristöön."


      • mustastaraamatusta

        Voitte kuvitella miten siellä istuimme ja tuijotimme tuota miestä. Hän

        vain kertoi asioista, joita oli tehnyt ja näki. Sitten hän sanoi: "No,

        mitä me sitten teimme niille ihmisille, jotka olivat rukouksessa

        tunkeutuneet läpi peitteen, katteen? Heidät merkittiin ja heitä

        tutkittiin. Yritettiin päästä selville henkilön heikkouksista.

        Toisille hengille annettiin sitten erityisiä ohjeita siitä, miten

        näiden ihmisten kimppuun voitaisiin hyökätä heidän heikkoihin

        kohtiinsa."

        "Kun nämä ihmiset astuivat ulos rukouspaikasta ja tämä rukouksen henki

        on heidän yllään ja Jumalan läsnäolo vallitsee, he ovat hyvin

        vahvoilla hengellisesti. Ilo Herrassa on heidän voimansa ja paholainen

        yrittää kaikkensa saadakseen heidän huomionsa irrotetuksi Jumalasta.

        Jos näillä ihmisillä on heikkouksia temperamenttinsa suhteen, niin

        vihollinen yrittää tehdä juttuja ärsyttääkseen näitä henkilöitä ja

        suututtaa heidät. Ja kun ihminen ei sitten enää ole herkkänä Pyhän

        Hengen suhteen, hän kääntää katseensa Herrasta ja tulee kiukkuiseksi

        ja vihan täyttämäksi. Muutaman minuutin kulutta he ehkä haluavat panna

        pois vihastuksen, mutta iloa he eivät enää tunne. Henkilö yrittää

        päästä takaisin siihen tilaan, mutta se ei niin vain onnistu. Miksi?

        Kun henkilö antaa periksi houkutukselle tekevät demonit kaiken

        mahdollisen sulkeakseen sen aukon peitteessä, katteessa. Ja jos ne

        siinä onnistuvat, jos ne onnistuvat uudelleen sulkemaan sen aukon

        kalliossa, niin tämä henkilö on eristetty Jumalan läsnäolosta. Tämä

        ihminen on yhä Jumalan lapsi, mutta sitä erityistä voitelua, joka

        lepäsi hänen elämänsä yllä, ei enää ole käsillä. Sitä voitelua, joka

        antaa kristityille vallan suorittaa jumalallisia asioita Hengen

        auktoriteetilla."

        "Kuten sanottua, henget tutkivat ihmisten heikkouksia. Jos ne löytyvät

        seksuaalisuuden alueelta, niin työskennellään tämän alueen houkutusten

        kautta. Vihollinen valmistelee sitten henkilöitä tai tapahtumia tai

        jotain muuta tällä alueella, jotta saadaan intohimo heissä heräämään.

        Ja kun henkilö sitten antautuu houkutukselle eli avaa ajatusmaailmansa

        epäpuhtaalle, ravitsee näitä ajatuksia ja antaa niille tilaa, hän ei

        itse enää olekaan kykenevä pääsemään takaisin voitelun tilaan. Voitelu

        on menetetty."

        "Sanot ehkä: "Tuohan on epäreilua." Mutta muista mitä Raamattu sanoo:

        'ottakaa uskon kilpi, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri' (Ef

        6:16-17) Me emme useinkaan näe sitä sijaa, minkä nämä varustukset

        voivat ottaa hengellisessä taistelussa. Ja muistakaa mitä Jeesus

        opettaa Isä Meidän -rukouksen lopussa: "Äläkä saata meitä kiusaukseen,

        vaan päästä meidät pahasta." "

        "Joka kerran kun rukouksessa koet läpimurron, kun pääset perille,

        muista aina tämä: Olet heikko ihminen. Pidä se mielessäsi. Et ole

        täydellinen. Pyydä ja sano: "Herra, olin tässä rukoushetkessä niin

        Sinuun sidottu ja nyt lähden ulos tästä tilasta maailmaan. Pyydän

        Sinulta: Johda minua niin, etten lankea kiusaukseen. Älä salli, että

        solahdan vihollisen ansaan. Tiedän, että minulla on heikkouksia

        tietyillä alueilla, jos et varjele minua, olen vailla mahdollisuuksia.

        Joten, varjele minua Herra! Kun näet minun kulkevan suuntaan, jossa

        piilee ansa, niin käännä minut ympäri kulkemaan toiseen suuntaan.

        Herra, puutu Sinä tilanteeseen, älä salli minun kulkevan omin voimin,

        omien kykyjeni varassa! Vapahda minut pahasta."

        "Ja Jumala voi tehdä sen. Hän pystyy siihen. Ja jos joskus tapahtuukin

        jotain, niin voit sanoa: "Kiitos Herra." Siksi apostoli Paavali sanoo

        ensimmäisessä tessalonikalaiskirjeessä: "Kiitä Herraa joka aika, se on

        Hänen tahtonsa sinun suhteesi, teidän suhteenne."

        "Monet kokemamme asiat eivät ole hyviä vaan kivuliaita, ja me

        kyselemme: "Miksi Jumala sallii tämän?" Mutta jos oikeastaan

        tietäisimme mistä Hän on meidät varjellut ja pelastanut, niin olisimme

        kiitollisia. Jos oppisimme oikein luottamaan Herraan, olisimme

        kaikissa olosuhteissa kiitollisia."

        "Rakastetut, haluaisin vielä mennä yhden askeleen edemmäksi." Tuo mies

        jatkoi: "Kun rukous mainitulla tavalla puhkaisee tien (läpi

        kalliopeitteen) niin jumalallinen vastaus tulee joka tapauksessa.

        Mutta monessa tapauksessa vastaus ei päädy sitä pyytäneelle

        henkilölle. Tämä johtuu kamppailusta taivaallisissa."

        Tätä asiaa tuo mies selosti seuraavalla tavalla: "Jokaisella

        kristityllä on henkilökohtainen enkeli, joka palvelee häntä. Me

        tiedämme Raamatun sanovan, että enkelit ovat meitä palvelevia henkiä.

        Kun ihmiset rukoilevat, niin vastaus tulee näiden enkeleiden käsiin.

        Danielin kirjasta luemme miten Danielin enkeli toi vastauksen Danielin

        rukoukseen. Näiden käsissään rukousvastauksia kantavien enkelien

        tarvitsee olla varustettuja taisteluihin.


      • mustastaraamatusta

        Mutta jos kristitty ei pidä hengellistä taisteluvarustusta tärkeänä, niin tuolta vastausta

        tuovalta enkeliltäkin puuttuu varustus yltään. He eivät ole taisteluun

        lainkaan varustettuja. Jos kristityt eivät esimerkiksi huolehdi siitä,

        mitä ajatuksia heidän päässään liikkuu, eivätkä taistele asian

        tiimoilta, niin enkelikin on vailla kypärää. Aivan sama minkä

        varustuksen osan laiminlyöt, se osa, jonka laiminlyöt, puuttuu

        enkeliltäkin. Enkelin tullessa demonit tutkivat tarkkaan mitkä alueet

        ovat suojaamatta. Ja niihin alueisiin ne yrittävät hyökätä. Jos

        rintakilpi puuttuu, niin yritetään osua rintaan. Jos ei ole saappaita,

        niin ne tekevät tulen ja enkelin on kuljettava avojaloin sen läpi."

        Minä ainoastaan toistan mitä tuo mies sanoi. Me kysyimme

        luonnollisesti: "Pystyvätkö enkelit sitten tuntemaan tulen?"

        Tiedättekö mitä hän vastasi? Muistakaa, että kyse on hengellisestä

        tilasta. Henget ovat tekemisissä henkien kanssa.

        "Taistelu on intensiivistä. Jos demonit onnistuvat voittamaan Jumalan

        enkelin, niin ne tähtäävät ensin enkelin kantaman rukousvastauksen

        ryöstämiseen. Jos ne onnistuvat tempaamaan sen pois, ne antavat sen

        vastauksen noidille ja taikureille. Ja sitten ihmiset sanovat

        saaneensa vastauksen noituuden kautta."

        "Jaakobin kirjeessä sanotaan: "Kaikki hyvät lahjat tulevat Jumalalta."

        Mistä paholainen sitten ottaa ihmisille antamansa? Monet, jotka eivät

        ole saaneet lasta menevät noitien luokse ja yhtäkkiä he ovatkin

        raskaana. Mistä tämän lapsi on tullut? Onko saatana luova, pystyykö se

        tähän? Ei! Hän varastaa niiltä, jotka luovuttavat, antavat periksi

        rukouksessa. Jeesus kehotti meitä rukoilemaan lakkaamatta. Ja Hän

        sanoi myös: "Kun Ihmisen Poika tulee takaisin, mahtaako Hän löytää

        uskoa. Löytääkö Hän sinut siltä paikalta, jossa pysyt väistymättä vai

        oletko lähtenyt pois ja luovuttanut?"

        Tämä mies jatkoi: "Nämä demonit eivät tyydy vastauksen varastamiseen.

        Heidän etunsa mukaista on pidätellä enkeliä. Ne taistelevat enkeliä

        vastaan ja onnistuvat joskus pitämään siitä kiinni ja kahlitsemaan

        sen. Ja kun se tapahtuu, niin maan päällä kristitty joutuu uhriksi

        demonisten voimien pystyessä tekemään mitä vain hänelle.

        Sillä hän on täällä alhaalla ilman suojelusenkelinsä tukea

        hengellisessä ulottuvuudessa."

        Kysyimme mieheltä: "Haluatko todellakin sanoa, että demoniset voimat

        voivat vangita enkeleitä?" Tuolla miehelle ei vielä silloin ollut

        paljoakaan tietoa Raamatun Sanasta, sillä hän oli uskossaan nuori. Hän

        puhui ainoastaan sen kokemuksen pohjalta, mikä hänellä oli

        saatanallisista tehtävänannoista. Hän vastasi tähän seuraavasti: "Ne

        eivät voi pidätellä enkeliä kauaa, sillä kun toiset kristityt muualla

        rukoilevat, enkeli saa vahvistusta toisista enkeleistä ja niiden on

        päästettävä se taas vapaaksi. Mutta jos se kristitty, jonka on asiasta

        vastuussa ei rukoile itse asiaa läpi, niin enkeli pysyy kahlittuna.

        Voi jopa olla, että vihollinen lähettää oman lähettiläänsä 'valon

        enkeliksi' naamioituneena tämän ihmisen luo, ja pettää häntä väärillä

        ilmestyksillä, väärillä profetioilla, ja se viettelee väärään

        johdatukseen, joka johtaa vääriin päätöksiin. Usein tuo ihminen on

        sitten sellaisessa tilassa, jossa on avoin kaikenlaisille

        hyökkäyksille ja sidoksille."

        Tulin näistä sanoista hyvin järkytetyksi ja rukoilin: "Herra, en edes

        aio yrittää ymmärtää tätä." Kun sitten etsin Herraa 10 päivän ajan

        rukouksessa ja paastossa, Hän teki seuraavat kaksi asiaa:

        1. Hän vahvisti tuon miehen selostukset ja avasi ymmärrystäni lisää,

        jotta saatoin ymmärtää vielä enemmän hengellisen ulottuvuuden

        tapahtumista, kuin mitä tuo mies oli kertonut.

        2. Hän näytti minulle, mitä voimme tehdä, kun tällaista tapahtuu,

        jotta emme tule voitetuiksi vaan meistä tulee voittajia.

        Meidän tulee muistaa kolme seikkaa.

        1. Me voimme ja meidän täytyy käyttää hengellistä taisteluvarustusta.

        Raamattu luettelee ne, Jumalan aseet! Se ei ole meidän

        asevarustuksemme, vaan Jumalan asevarustus. Kun me käytämme sitä,

        sallimme Jumalan taistelevan puolestamme.

        2. Meidän täytyy ymmärtää millaista palvelutehtävää enkelit

        hengellisessä elämässämme puolestamme toimittavat, ja meidän täytyy

        tietää sydämessämme mitä tulee tehdä, jotta olemme hengellisessä

        ulottuvuudessa suojattuja.


      • mustastaraamatusta

        3. Kolmas kohta liittyy Pyhään Henkeen.

        Pyhä Henki ei ole meidän lakeijamme. Hän ei juoksentele edestakaisin

        meidän luotamme Isän eteen sanomassa mitä tarvitsemme. Se on

        enkeleiden työtä. Pyhä Henki seisoo rinnallamme, vierellämme

        johdattaakseen meitä, opettaakseen meitä, ja auttaakseen meitä

        rukoilemaan oikeita asioita oikealla tavalla. Ja kun hengellisessä

        ulottuvuudessa tapahtuu tiettyjä asioita, Hän ilmoittaa siitä meille.

        Joskus Hän herättää meidät yöllä ja sanoo: "Rukoile!" Ja sinä sanot:

        "Enkä, ei vielä ole sen aika." Mutta Hän sanoo: "Rukoile nyt!"

        "Miksi?" Hän näkee kyllä mitä hengellisessä ulottuvuudessa tapahtuu.

        Joskus Hän sanoo: "Paastoa huomenna!" Ja sinä sanot: "Ei huomenna,

        mutta maanantaina kyllä aloitan." Mutta Pyhä Henki on se, joka

        ymmärtää mikä juuri sillä hetkellä hengellisessä ulottuvuudessa on

        välttämätöntä ja mitä on tapahtumassa. Meidän täytyy oppia olemaan

        herkkiä Pyhälle Hengelle. Hän johtaa meidät kaikkeen totuuteen ja

        vanhurskauteen.

        Rakastetut, tähän haluan päättää. Noustaan seisomaan. Katso jotakuta

        silmiin. Ajattele mitä sellaista tämä henkilö jo on saattanut

        menettää, jonka Jumala hänelle oli valmistanut. Ottakaa toisianne

        käsistä kiinni, kaksi tai kolme yhdessä ja sanokaa: "Ei ole mitään

        syytä enää olla pettynyt ja kukistettu. Me voimme päästä voitolle. On

        tarjolla kylliksi voimaa voittaa. Jeesus on jo tehnyt kaiken. Aamen."

        Rukoilkaa nyt toinen toistenne puolesta, että Herra auttaa meitä

        voittamaan. Rukoilkaa, ettemme joudu häviölle, sillä tarjolla on

        kylliksi voimaa ja kylliksi armoa voittoa varten.


    • Anonyymi

      Kiroukset ovat puhdasta höpinää T:hiihtäjä47

    • Anonyymi

      Kirous

    • Anonyymi

      Voisin kertoa, onko semmoisia edes, mutta erään "kultin johtoporras" johon hourailen ajatuksissani kuuluneeni ei halua auttaa itsekkäitä, ahneita, paremman toimeentulon evääviä kanssaihmisiä

      • Anonyymi

        Kun kovasti "kategoriaa mielessäsi kaikesta pyörität" kategorioipa tämä nimellä: "vitsi 02"


    • Anonyymi

      Jos olette saaneet jonkin agentuurin vihat niskoillenne ja koette yliluonnollisia tekniikoita yllänne esim. kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat heti taianomaisesti pariutuvat kilpakosijalle (cockblocking-tekniikka) jne. Vapautuminen "synteettisellä magialla" luoduista kirouksista on haastavaa (lue: lähes mahdotonta) ellette sitten päädy k.o. organisaation jäseneksi tai saavuta tarpeeksi korkeaa asemaa ja resursseja jollakin muulla tavalla. Joissakin tapauksissa myös uskonnot/lääkitys voivat auttaa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ihan täyttä keksittyä ja kuviteltua huuhaata, kuten kirouksetkin. Ihmisten harhaisuudella ei tunnu olevan mitään rajaa kun on uskonnosta ja rajatiedosta kyse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan täyttä keksittyä ja kuviteltua huuhaata, kuten kirouksetkin. Ihmisten harhaisuudella ei tunnu olevan mitään rajaa kun on uskonnosta ja rajatiedosta kyse.

        Ja sinä sitten äänestät lempipoliitikkoasi hänen lupausten jälkeen, uskot mitä perus uutiset kertovat, luulet että suomi on maailman paras maa asua ja miehestä voi tehdä naisen hormoneilla. Eikö vain? Sitä harhaisuutta kun on niin monenlaista..


    • Anonyymi

      Moi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe