Kohtutulehdus

Onko muita kohtutulehduksen kokeneita, joilla vaikeuksia ollut hoitoon pääsyssä? Todettiin raskausviikolla 8 4 keskeytynyt keskenmeno, määrättiin tyhjentävät lääkkeet, jotka otin 30.4 torstaina. Kipuja ja vuotoja tuli, sit rauhottui kunnes maanantaina 3.5 räjähti. Kivut olivat hirveät, kävelemään ei pystynyt, verta ja oksennusta lensi, mikään asento ei ollut helpottava. Soitin silloin tyksin päivystykseen kuten oli ohjeistettu, ei haluttu näytille, kuuluikin kuulemma vähän sattua. No, yö oli karmea ja soitin aamulla kahdesti, molemmilla kerroilla sain luuria korvaan. Kipulääkkeitä vedin ohjeen mukaan, pomo onneksi antoi olla lepäämäs sen viikon. Sunnuntaihin mennessä kivut olivat vain koventuneet, soitin uudestaan tyksiin, käskettiin soittamaan maanantaina 11.5 uudestaan. Näin tein, eilen sit vihdoin sattui inhimillinen ihminen puhelimeen ja pääsin tyksiin. Osastolle olisivat ottaneet, tulehdusarvot päälle sadassa, raskausmateriaalia vielä kohdussa, kohtutulehdus. Nyt sit kolmatta viikkoa kotona (työnantaja tykkää), pari antibioottikuuria ja ääretön ketutus että mikä on ettei voi ihmistä selvistä oireista huolimatta ottaa näytille. Onko muille käynyt niin ettei ole otettu kipuja vakavasti? Kuumetta mulle ei varsinaisesti noussut kuin hyvin lievästi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


LiliMarlene87 kirjoitti:

Onko muita kohtutulehduksen kokeneita, joilla vaikeuksia ollut hoitoon pääsyssä? Todettiin raskausviikolla 8 4 keskeytynyt keskenmeno, määrättiin tyhjentävät lääkkeet, jotka otin 30.4 torstaina. Kipuja ja vuotoja tuli, sit rauhottui kunnes maanantaina 3.5 räjähti. Kivut olivat hirveät, kävelemään ei pystynyt, verta ja oksennusta lensi, mikään asento ei ollut helpottava. Soitin silloin tyksin päivystykseen kuten oli ohjeistettu, ei haluttu näytille, kuuluikin kuulemma vähän sattua. No, yö oli karmea ja soitin aamulla kahdesti, molemmilla kerroilla sain luuria korvaan. Kipulääkkeitä vedin ohjeen mukaan, pomo onneksi antoi olla lepäämäs sen viikon. Sunnuntaihin mennessä kivut olivat vain koventuneet, soitin uudestaan tyksiin, käskettiin soittamaan maanantaina 11.5 uudestaan. Näin tein, eilen sit vihdoin sattui inhimillinen ihminen puhelimeen ja pääsin tyksiin. Osastolle olisivat ottaneet, tulehdusarvot päälle sadassa, raskausmateriaalia vielä kohdussa, kohtutulehdus. Nyt sit kolmatta viikkoa kotona (työnantaja tykkää), pari antibioottikuuria ja ääretön ketutus että mikä on ettei voi ihmistä selvistä oireista huolimatta ottaa näytille. Onko muille käynyt niin ettei ole otettu kipuja vakavasti? Kuumetta mulle ei varsinaisesti noussut kuin hyvin lievästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu