Miten te muut ihmiset olette ratkaisseet yksin elävän 50 ikäisen ihmisen ajoittaiset tyhjyyden tunteet ja hetket? Mitä te teette ja harrastatte- ennen kaikkea: mistä olette löytäneet kypsällä iällä kavereita ja ystäviä, joiden kanssa touhuta ja liikkua?
En odota tähän nyt vastaukseksi mitään "minulla on kaikki hyvin ja olen ihanan onnellinen"- hymistelyä, sillä itsellänikään ei mikään ole oikeasti huonosti: on työpaikka, ihan kiva koti, mukavat lapset ovat aikuisia ja omillaan, vapautta päättää tekemisistään, turvattu toimeentulo, varoja jää elämisen jälkeen hiukan matkusteluunkin yms. kaikki on tosiaan ihan hyvin.
Silti minua tympii ja ihon alla asuu kummallinen levottomuus ja muutoksen tarve, avartumisen tarve, ihmisystävien tarve. Tutustun ihmisiin hitaasti. Työ on luonteeltaan sellaista, ettei ihan normaali arki suju, mutta se antaa myös vapauksia. Olen kiinnostunut monista asioista ja lähden liikkeelle yksinkin, mutta kaipaan kuulumista johonkin porukkaan. Mieskaveria ei ole enkä rohkene kokeillakaan, kun tuntuu että heti kättelyn jälkeen pitäisi olla valmis aloittamaan seurustelu, missä ovat kaikki maltilliset vanhan ajan herrasmiehet?
Rutisinpa kamalasti! Potkaiskaa nyt joku minuun puhtia kertomalla, miten itse elelette ja miten siedätte ajoittaista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta.
En odota tähän nyt vastaukseksi mitään "minulla on kaikki hyvin ja olen ihanan onnellinen"- hymistelyä, sillä itsellänikään ei mikään ole oikeasti huonosti: on työpaikka, ihan kiva koti, mukavat lapset ovat aikuisia ja omillaan, vapautta päättää tekemisistään, turvattu toimeentulo, varoja jää elämisen jälkeen hiukan matkusteluunkin yms. kaikki on tosiaan ihan hyvin.
Silti minua tympii ja ihon alla asuu kummallinen levottomuus ja muutoksen tarve, avartumisen tarve, ihmisystävien tarve. Tutustun ihmisiin hitaasti. Työ on luonteeltaan sellaista, ettei ihan normaali arki suju, mutta se antaa myös vapauksia. Olen kiinnostunut monista asioista ja lähden liikkeelle yksinkin, mutta kaipaan kuulumista johonkin porukkaan. Mieskaveria ei ole enkä rohkene kokeillakaan, kun tuntuu että heti kättelyn jälkeen pitäisi olla valmis aloittamaan seurustelu, missä ovat kaikki maltilliset vanhan ajan herrasmiehet?
Rutisinpa kamalasti! Potkaiskaa nyt joku minuun puhtia kertomalla, miten itse elelette ja miten siedätte ajoittaista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Itse hoidan yksinäissyndroomaani perinteisellä suomalaisella Kossulla. En nyt arvaa sitä suositella kaikkeen, mutta omaa tilaani se huojentaa.
Tuuriin ja pidän oikein kunnon lomapäivän. Ruokailen siellä ja nautin elämästä, jos tulette sinne minut tuntee siitä, että en röyhtäile ruokailun jälkeen ja olen vanha (55) ja pirun ruma.
Siellä katoaa hetkeksi, arjen harmaus.
auttaa paljon!
"muutoksen tarve, avartumisen tarve, ihmisystävien tarve."
Kirjoitit myös olevasi kiinnostunut monenlaisista asioista...
Sitähän voisi valita jonkun asian johon haluaisit paneutua enemmän? Kansalaisopistot ja avoimet yliopistot järjestävät mitä erilaisimpia keskusteluryhmiä ja kursseja. Sitähän voisi ajatella niin, että osallistumalla jollekin tuollaiselle kurssille, saa useamman kärpäsen yhdellä iskulla. Opiskelu avartaa omaa ajattelua. Riittävän pitkä kurssi luo hyvät puitteet myös ystävyyssuhteiden rakentamiselle ja tuollaisissa porukoissa ihmisillä on yleensä samansuuntaisia kiinnostuksen kohteita. Lisäksi omaa panostaan toiminnassa voi säädellä.
Vuodenvaihde on hyvä aikaa miettiä ja valita.
onko tässä iässä vaikeampaa tutustua ja saada pitkäaikasta ystävää?Eikö kukaan enää jaksa kauan saman ihmisen seuraa vai mistä se johtuu.Sukulaisten kanssa ei voi olla vapaasti ystävä,aina löydetään jotain nekatiivista toisen menneisyydestä.Itsekkin ihmettelen vaikka kaikki on hyvin päällisinpuolin,mikä se tyhjyydentunne joka välillä iskee.
Ihmisillä tulisi olla eräänlainen ystäväpankki jonka varallisuutta voi säädellä. Sieltä voi suorittaa noston jos vaikka konserttiin tekee mieli, eikä tarvitse seurustella sillä kertaa enenpää.
Tilille täytyy laittaa myös panoja. Omalla kohdallani olen tehnyt mielenkiintoisista tuttavista ystäviä, ihan vaan kutsumalla vaikka päivälliselle.
on ajatusta! Eri ihmisiä eri tarkoituksiin.
Sait kuulostamaan tuon jotenkin kyyniseltä. Sitä en halua edustaa. Käytännössä riemastuttavan toimivaa. Perustimme joskus aikoinaan ihan oman "leijonakerhon" johon kuului kymmenkunta eri alojen ihmistä. Kokoonnuimme yhdessä neljä kertaa vuodessa ja ilta ei meinannut riittää millään.
Aika aikaa kutakin. Aika on tuosta kerhosta jo jättänyt, mutta mukavat muistot siitä jäi.
Perustakaa omia pikku kerhoja, suosittelen.
Onhan tuollaisia pankkeja olemassa.
Palvelu vain maksaa, samoin kuin maksaa muunkinlaiset pankkipalvelut.
Seksin sijaan voi ostaa myöskin seuraa.
Win-Win -tyyppiseltä kaupalta, kun tuo ideasi, ei minusta ainakaan kuullostanut.
Ystävyys on mielestäni suhde joka perustuu kahdensuuntaiseen luottamukseen ja sisältää elementin siitä, että toinen on, jollain tasolla, saavutettavissa, kaikentyyppisissä elämäntilanteissa, ilman tarvetta miettiä sitä, että sattuuko yhteydenotto sopimaan tai ei.
Ilman itsensä likoonpanoa ei voi olla ystäviäkään, luulen.
On vaikea löytää ystäviä joiden tarvitsevuuden aste on tasapainossa omien tarpeitten kanssa. Sen ymmärrän toki.
Mutta, luoja paratkoon, ainakaan minusta, ei saa 'pakastepitsaa', jonka voi lämmittää silloin kun seurankaipuu sattuu hiukomaan;))))
Jotta kerhoihin saadaan tarpeeksi "ilmaa" täytyy siellä useimpien olla ennestään toisilleen tuntemattomia.
Näin se lähti meillä käyntiin. Pyysin "Penaa" nimeämään kavereistaan jonkun mielenkiintoisen henkilön, jota en koskaan ole tavannut. Hän sitten puolestaan jonkun jne. Eikä aikaakaan kun nautimme tuoreista, toistemme mielipiteistä.
Niin, uskon ja edellytän tosiystävien olevan myös fiksuja ja ennakkoluulottomia. Omien ystävieni keskuudessa nuo ovat itsestäänselvyyksiä.
Kirjoitit:
Ystävyys on mielestäni suhde joka perustuu kahdensuuntaiseen luottamukseen ja sisältää elementin siitä, että toinen on, jollain tasolla, saavutettavissa, kaikentyyppisissä elämäntilanteissa, ilman tarvetta miettiä sitä, että sattuuko yhteydenotto sopimaan tai ei.
Korostan tuota lausumaasi- toinen on.
Joten jos haluan ystävän mukaan F1- kilpailuun pitäisi minun olla välittämättä lainkaan pitääkö tuo ystäväni moottoriurheilusta vai ei. Toinen pitää hyvinkin.
Kirjoitetusta tekstistä voi aina nostaa yksittäisiä sanoja ja lähteä saivartelemaan.
On eri asia sitten se, että onko moinen keskustelu hedelmällistä ja rakentavaa.
En suinkaan tarkoittanut, että ystävyyssuhteessa tanssittaisiin vain yhden pillin mukaan. Vaan tarkoitin lähinnä, henkistä yhteyttä. Ystävyys on mielestäni kokemisen jakamista, samaan tapaan kuin on rakkauskin. Se, mitä sitten yhdessä tehdään, on asia erikseen ja siinä toki kumpaisenkin intressien huomioonottaminen on tärkeää. Useinhan siinä tulee vastaan myöskin taloudelliset realiteetit, jos vaikka ajatellaan noita mainitsemiasi formulakisoja.
Inhoan saivarteluja ja selittelyjä.
Uskon kuitenkin Sinun kirjoittaneen parhaan ymmärryksesi mukaan ja vilpittömästi.
...kokea tulleensa -ymmärretyksi.
Eikö olekin.
Asiat jotka ovat Sinulle itsestäänselvyyksiä, eivät välttämättä ole itsestäänselvyyksiä muille.
Esimerkiksi minulla, ei ole olemassa yhtään ihmissuhdetta jossa pitäisin asioita itsestäänselvyytenä.
Jopa rakkaimpani kanssa, ajattelen niin, että jokainen päivä jonka haluamme jakaa yhdessä on erityinen ...nimenomaan siksi.
Olkaa onnellisia toistenne kanssa. Avarakatseisia ja aurinkoisia päiviä toivottaen.
Solmio
mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.
Kun käytit ilmaisua "ajoittaiset yksinäisyyden tunteet ja hetket", niin minun mielestäni sellaiseen ei tarvitse hakea mitään ratkaisua "Ajottainen" on ja menee.
Huomenna voit tavata kiinnostavan asian tai ihmisen ja menä innostuneena uuteen asiaan. Innostua harrastuksesta tai tehtävästä, jonka saat.
Sanoit, että mistä löytää kavereita ja ystäviä.
Eikö löytämistä edellytä etsintä.
Minun elämääni ovat asiat tuleet etsimättä, kuin kohtalonomaisesti, sattumalta ja aina on ollut hyvä niinkuin on käynyt.
Taidan olla sitä lajia, joka en tarvitse niinkään paljon muita ihmisiä, vaikka heissä on minulle rakkaita ja tärkeitä, montakin.
Viihdyn yksin, mutta minulla ei ole yksin oloon mahdollisutta ja tilaisuutta kuin joskus harvoin ja sanoin viimeksi eilen, että en avaa ovea kun sukulaisista, tai ystävistä joku "pyrkii" sisään.
Muistaakseni joku kysyi minulta aivan äskettäin, että mitä jakaisin jonkun toisen ihmisen kanssa.
En osannut vastata heti suoraan, mutta tarkemmin ajatellen en ehkä pystyisi jakamaan ainakaan omaa yksityisyyttäni,enkä sisimpiä tuntojani ja tunteitanikaan...enää.
Kuitenkin ystävät ja työtoverit ovat tärkeitä ja niinkuin sanoit, kuuluminen johonkin kantaa arjessa.Olla kavereiden luottamuksen arvonen ja itselleen uskollinen.
Hengästyitkö edellisessä.
Kerohan nyt missä edellisessä ja mitä yleensä tarkoitit!
Minä olen pikkuisen jähmeä näin työviikon päätyttyä, enkä tajua heti kaikkea.
Olen iloinen kun olet kuitenkin "Solmio."
Tajua heti kaikkea, jähmeä. Älä ole huolissasi, se on lajiominaisuus, etkä varmaan voi sille itse mitään.
No en sen kummempaa tarkoittanut, kuin edellistä pitkää vastaustasi. En edes enää muista mille taholle ja miksi.
Jälkikäteen: Ei kai solmu ole liian kireällä.
Joku sanoikin sinulle, että joskus, paitsi löysätä, voit heittää nurkkaan....koko solmion.Kyllä sen luolamiehenkin joku varmaan välillä kestää.
jos haluat elää rauhassa esm sukulaisten suhteeen.Koska itsestä tuntuu joskus että sukulaiset pitää itsestään selvyytenä että ole aina tavattavissa.
on se asia monilta hukassa ja riitelyä tahtoo tulla hiukan kaikesta. Kun sää sanoit noin ja mää sanoin näin ja mitä kukakin tarkottaa.
Mutta tuo ystäväpankki on kiva ajatus, se voisi sopia varsinkin nais-mies-tilanteisiin, kun tarvitsee avecin jonnekin. Pankkia perustamaan vaan!