Yksinäisyyden hiljaiset tunnit
Minuutit matelevat eteenpäin
Tuijotan valkoista seinää, haaveissani, en ehkä tässä maailmassa ollenkaan
Tyhjin silmin katson kuinka elämä kulkee silmieni editse
Hakaten heikot tieltään, hakien voimaa pahoista sanoista
En tunnista peilistä enää itseäni
Kasvot minun, sielu jonkun toisen
Näinkö tässä lopulta käy?
Näinkö meille kaikille käy?
En vain tiedä itkenkö vai nauranko
En tiedä haluanko edes elää
Kaikki tuntuu olevan niin turhaa
Sen jälkeen, kun sinä lähdit
Jätit jälkeesi kylmän huoneen ja särjetyn sydämen
Sen pelottavan yksinäisyyden tunteen
Halun paeta kauas itsestäni
Tulematta koskaan takaisin
Tietäen, että sinä et kuitenkaan tule
Sanoja sanojen perään
Huokaus, toinen, kolmaskin
Kyynel vierähtää poskelta tyynylle
Koskettaen sen pintaa, vajoten syvemmälle
Kuten ne tuhannet piikit sydämessäni
Hajottaen elämäni tuhansiin sirpaleisiin
Niihin sirpaleisiin mitkä sinä kokosit
Hellyydellä ja rakkaudella
Ja sitten
Särjit vihalla ja ilkeydellä
En katso enää peiliin
En halua nähdä niitä loukattuja silmiä
Lukea kärsimystä kasvoilta
En vain jaksa enää
En nostaa päätäni
Annan vain lopun tulla
Niinhän sinäkin halusit
Että kaikki olisi nyt loppu
Suljen silmäni
Odotan
Tunnin
Toisen
Milloin loppu tulee?
Minuutit matelevat eteenpäin
Tuijotan valkoista seinää, haaveissani, en ehkä tässä maailmassa ollenkaan
Tyhjin silmin katson kuinka elämä kulkee silmieni editse
Hakaten heikot tieltään, hakien voimaa pahoista sanoista
En tunnista peilistä enää itseäni
Kasvot minun, sielu jonkun toisen
Näinkö tässä lopulta käy?
Näinkö meille kaikille käy?
En vain tiedä itkenkö vai nauranko
En tiedä haluanko edes elää
Kaikki tuntuu olevan niin turhaa
Sen jälkeen, kun sinä lähdit
Jätit jälkeesi kylmän huoneen ja särjetyn sydämen
Sen pelottavan yksinäisyyden tunteen
Halun paeta kauas itsestäni
Tulematta koskaan takaisin
Tietäen, että sinä et kuitenkaan tule
Sanoja sanojen perään
Huokaus, toinen, kolmaskin
Kyynel vierähtää poskelta tyynylle
Koskettaen sen pintaa, vajoten syvemmälle
Kuten ne tuhannet piikit sydämessäni
Hajottaen elämäni tuhansiin sirpaleisiin
Niihin sirpaleisiin mitkä sinä kokosit
Hellyydellä ja rakkaudella
Ja sitten
Särjit vihalla ja ilkeydellä
En katso enää peiliin
En halua nähdä niitä loukattuja silmiä
Lukea kärsimystä kasvoilta
En vain jaksa enää
En nostaa päätäni
Annan vain lopun tulla
Niinhän sinäkin halusit
Että kaikki olisi nyt loppu
Suljen silmäni
Odotan
Tunnin
Toisen
Milloin loppu tulee?
Vastaukset 2
Vanhimmat
aika koskettavaa. ja niin tuttua varmasti monelle. ainakin minulle.en kuitenkaan usko että kukaan tahallaan aiheuttaa kärsimystä vaikka rakkaudesta on vain yksi askel vihaan. elämä vaan kouluttaa meitä.yritä jaksella jos nuo ajatukset totisinta totta!
Tosi ihana...oikeesti.
Mut aika surullinen, mut se onkin sallittua kun sulle on tapahtunut noin.
Ethän pahasti jos otan tuon itselleni ylös, kun toi kerto niin paljon mun fiiliksistäni...